Rakkaus on valinta

Rakkaus on tunne

Rakkaus on tunne mikä tuntuu koko kehossa. Mutta se on myös valinta. Sitä voi ihastua toiseen ihmiseen, mutta sä päätät kerrotko siitä vaiko et. Rakkaus on tunne joka valtaa koko mielen, ainakin aluksi. Sitä on innoissaan, toista ei voi olla ajattelematta, katsoo toisen kuvia ja kenties piirtelee pieniä sydämiä. Kenties kuuntelee rakkauslauluja, ja kaikki saa olon tuntumaan hyvältä. Rakkaudella on suuri osa ilossa ja onnellisuudessa. Mutta sillä on myös paljon osaa surussa, vihassa ja mustasukkaisuudessa. Rakkaus, voi tuhota ihmisen, ja joskus rakkaus saa sut sokeaksi. Tuho voi tapahtua fyysisesti, ja psyykkisesti. Ja joskus, sitä on niin ihastunut toiseen, että huonoja puolia ei näe, eikä niitä halua nähdä.

Rakkautta on, pienet teot ja sanat. Se on anteeksipyyntö, vaikka se on todella vaikea sanoa. Se on se, kun on vihaisia ja päädytään olemaan puhumatta ja toinen kysyy haluaisiko mennä syömään. Rakkauden osoittamiseen ja käyttäytymiseen ei ole kirjaa, että voisi nähdä mitä tekee väärin ja mitä oikein. Ei ole selitettävissä miksi rakkaus tekee mitä se tekee, eri ihmisille. Rakkaus hyväksyy epätäydelliset piirteet, se rakastuu niihin pieniin eleisiin mitä toinen tekee, se antaa anteeksi. Anteeksianto on kyllä iso alue, ja kaikkea ei voi antaa anteeksi.

Rakkautta on kavereita kohtaan, perhettä ja kumppania kohtaan. Rakkautta on olemassa myös pinnallista. En itse sanoisi sitä rakkaudeksi, vaan hyväksikäytöksi. Siinä ajaa takaa omaa etuaan, jonka tietää että saisi vain ’rakastamalla’ toista. Esim. ego, raha, tavarat yms. Rakkauden pitäisi kestää myös huonot kaudet, ja puolet. Meidän rakastamisen kuva on vääristynyt elokuvien ja kirjojen takia, me odotetaan ’sitä oikeaa’ joka vain ilmestyy jostain. Onhan toki totta, että jotkut ihmiset on kuin tehty toisilleen ja monet kutsuvat niitä sielunkumppaneiksi. Mä en usko niihin. Mä uskon, että jos sulla klikkaa jonkun kanssa niin sit klikkaa. Ja sen eteen tehdään töitä että se pysyy elossa.

Rakkaus ei ole 24/7 euforia tilaa niinkuin alkuhurmoksessa. Oon kuullu monista jotka lopettaa sen suhteen kun se hurmos loppuu, koska jos ei ole enää innoissaan koko ajan niin se ei ole siellä enää, se tunne. Ja jos se oikeasti loppuu tuon tilan jälkeen, se ei ollut rakkautta. Se oli yksinkertainen ihastus.

Rakkaus on valinta

Luin opiskelijaryhmästä, jonka opettaja kysyi: Onko rakkaus tunne, vai valinta? Kaikki sanoi että se on tunne, ja opettaja sanoi että, on se sitäkin, mutta se on valinta. Opiskelijat oli hämillään kunnes he pääsi keskustelemaan miesten ja vaimojen kanssa jotka olivat olleet naimisssa kauan. He kysyivät saman kysymyksen, ja vastaus oli valinta. Sen jälkeen kun luin  sen, asiat alkoi selvetä. Kun rakastaa jotakuta, jos sä vaan ihastutkin, niin sulla on se valinta, kerrotko, vai et?

Tunteiden tunnustaminen on aina hieman vaikeeta, koska me pelätään sitä ei vastausta, sitä että ne ei tykkää meistä. Ymmärrettävä pelko, koska koko elämän ajan me haetaan jonkun hyväksyntää. Vanhempien, kavereiden ja jossain vaiheessa kumppanin. Ja se pitää kohdata. Jos kerrot, ja kaikki menee kuin haluaa, seuraava valinta on se että tahtooko sen kestävän. Parisuhteet ei mene niinkuin kuvittelisi ja kaikki sujuu hyvin joka päivä. Jos sen eteen ei tahdo työskennellä niin, ne tunteethan ei sitten pysy niin vahvoina.

Rakkaus on myös iso alue, joku sanoo että ei voi sanoa rakastavansa jotakuta kun on mennyt vain vähän aikaa, mutta kai sekin on rakkautta? Mutta se kasvaa. Jossain vaiheessa elämää, kun alkaa arki niin vaikka jotkut asiat varmasti ärsyttävät niin sitä toteaa itselleen että ’mä rakastan tota’. Ja kun rakastuu johonkuhun niin pitää ymmärtää, ja hyväksyä se, että he on erilainen ihminen kuin sinä. Vaikka olisikin monia yhteisia asioita.

Me tahdotaan, että meitä rakastettais sillä tavalla kun me rakastetaan toista. Mutta jos niin ei tapahdu, niin me luullaan että rakkautta ei ole, tai toista ei kiinnosta. Miksi? Itse tykkään tehdä paljon käsillä ja henkilökohtaisia lahjoja, ja aluksi tahdoin niitä myös, mutta en saanut. Tuntui, että mä välitän toisesta enemmän kun se musta. Meni hetki tajuta, että jokainen ei osaa tehdä semmoista, he ei saa sellaista ideaa. He eivät välttämättä osaa ilmaista tunteitaan niin hyvin. Siksi pitää oppia huomaamaan, ne pienet teot mitä toinen tekee. Koska rakkaus ei vaadi lahjoja joka päivä, se ei vaadi sitä lausetta joka ilta ja aamu (vaikka onhan se kiva). Se on sitä, että toinen suostuu tekemään jotain sun puolesta, esim. tiskit, siivoamaan kissan hiekkalaatikon, yms. pienet jutut.

Mitä jos päättää, että ei tahdo työskennellä sen eteen? Riippuen toisesta ihmisestäkin, niin sitten lopeta suhde. Suhteessa ei ole hyvä olla kummallekkaan jos toinen on pakotettuna siihen koska ei tahdo käydä eron tunteiden sekamelskaa läpi. Siihen on mun mielestä kaks vaihtoehtoa, ja toinen on toi että lähtee pois, eikä tuhlaa omaa aikaa eikä toisen aikaa siihen mikä ei kiinnosta. Tai sitä voi yrittää keskustella miksi se ei kiinnosta, ja ehkä asian voi korjata. AIna voi yrittää.

Rakkaus on riski

Mutta sehän on? Se on ihan selvää. Se on jo riski kun tunnustaa tunteensa. Rakkaudessa on aina se riski, että se loppuu ja sattuu. Ja joissain tilanteissa me riskeerataan jotain asioita elämässä siihen, että me voitais olla sen toisen kanssa. Koska joskus on ihmisiä joiden kanssa toiset eivät välttämättä halua että olisi.

Rakkaus on aina riski myös siinä, että keheen rakastuu. Koska se ei ole valinta että voi päättää kehen. Ja monet ihmiset osaavat olla hurmaavia pitkän aikaa, ennenkuin paljastuu heidän oikea luonne. Ja joskus siihen mennessä on niin rakastunut heihin, että ei tahdo uskoa että he on semmoinen. Sitä sietää, ja sietää. Heillä on tietty ote sussa, ja jos joskus saisikin rohkeutta ottaa esiin, että tahtoo erota jos asiat ei muutu, ja yhtäkkiä he rakastaa sua aivan hirveesti ja lupaa muuttua että ei tarvitse erota. Ja sitten siinä on.

Voiko viha korvata rakkauden?

Keskustelin kerran kaverin kanssa siitä, miten en rakasta mun exää vaikka vielä välitän hänestä vaikka ei ollakaan väleissä. Kaveri sanoi, että jos et rakasta eron jälkeen niin en ikinä rakastanutkaan. Se sattui, koska neljän vuoden ajan mä tiesin rakastavani häntä, mutta suhdetta ei voinut jatkaa mun oman hyvinvoinnin takia. Joskus näin kuvan sanonnasta, että toista ei lopeta rakastamasta, mutta löytää jonkun jota rakastaa enemmäm. Ihmiset kenen kanssa me ollaan, ei ole aina helppoja rakastettavia, mutta se on elämää.

Mä en vihaa häntä edelleenkään. Vaikka hän sanoi vähän ilkeitä asioita, niin olin vihainen, mutta en vihaa. Ja kyllä mä myönnän että välitän. Hän on päässyt eteenpäin ja niin olen minäkin, mutta sen huomasin, että hän alkoi vihata mua. Ja siksi mulle kasvoi kysymys, että voiko viha korvata rakkauden kokonaan? Voiko viha saada sen rakkauden katoamaan? Vai onko se se rakkaus, mikä saa sut helposti ’vihaamaan’ toista?

On helppo sanoa olevansa yli toisesta kun ei näe ikinä. Näin hänet n. 9 kuukauden jälkeen, ja se otti sydämestä. Ei sillä, että on ikävä tai näin, mutta en odottanut sitä. Ja sitten alkoi tuntua pahalta vatsassa, en tiedä miksi? Ja tuntui pahalta, koska olisin tahtonut kertoa hänelle että olen oikeasti iloinen, että hän on mennyt eteenpäin ja kääntänyt elämänsä täysin, mutta en voi. Ei ole ikävä ihmistä rakastavassa mielessä, on enemmänkin ikävä sitä aikaa ja muistoja.

Ei voi väittää, etten rakastanut. Tein virheitä, paljon. Mutta kukapa ei. Mutta löysin eron jälkeen toisen, jota rakastan paljon. Eli sanonnan mukaan ’enemmän’. Meill’ synkkaa paljon paremmin, ja tämä on terveellisempi suhde ja hän pystyy antamaan enemmän sitä mitä mä ’tarvitsen’. Ja koska toinen ei ollut hyvä mulle, hän on hyvä jollekin toiselle. ja kaikki onni heille, ihan totisesti. Ei taka-ajatuksia, ei salatoiveita.

Rakkaus on myös itselle

Parisuhde rakkaudesta omaan. Sitä pitää osata rakastaa itseään. Ja monet ihmiset kuvittelevat, että itsensä rakastaminen on itserakasta, kun se ei ole. Se on itsensä arvostamista, oman arvon tiedollistamista. Vuosia, mä inhosin itseäni, syytin itseäni kaikesta mikä ympärillä tapahtui. Ja sen näki elämäntavoissa, en syönyt, tai söin roskaa. En sosiaalistunut, viiltelin, tein kaikkea rankaistakseni itseäni. Enkä ikinä tajunnut, ennenkuin erossa, että mulla oli rakkautta mun omaa terveyttä kohtaan. Ja että sitä oli ollutkin kauan.

Mä päätin erota koska en jaksanut sitä surua ja huolta mikä oli koko ajan. En jaksanut olla masentunut ja ahdistunut. Ahdistukseni oli niin pahana, että se kärjistyi usein paniikkiin koska en saanut henkeä. Anyway, sun ei tarvi olla täynnä itsees että sulla on arvoa ittees kohtaan. Ihan vaan se, jos sanoo itselleen että tahtoo nauttia kesästä, lopettaa surullisena olemisen ja että ansaitsee parempaa, ta daa. Sulla on edes pientä arvoa itselles. Ja se pienikin määrä riittää. Koska se kasvaa ajan myötä.

Kenenkään ei tarvitse rakastaa sua

Kuullostaa kamalalta, eikö? Tarkoitan sitä, että luen ja näen tosi paljon nuorten tyttöjen kuvia ja tekstejä missä he puhuvat katkerana siitä, miten heidän ihastuksensa ei tykkää heistä vaan jostain kaverista tai muusta yleensä. Se on elämää, ja se on perseestä. Olishan se ihanaa jos se tykkäis takasin, mutta koska ihastuminen ei ole päätös, tai että valitsee kehen ihastuu. Se vain tapahtuu niinkun itsekin tietää.

On joo, että on poikia ja tyttöjä jotka väittää tykkäävänsä mutta vaan leikkii tunteilla(kusipäät). Mutta siinä tapauksessa, mä kehotan, että leuka ylös äläkä anna jonkun idiootin pilata sun omaa kuvaa itestä vaan sen takia. Tunteet on tosi voimakkaita, varsinkin nuorena, sitä ei ajattele kauheen selvästi. Eli kun joku uskottelee että tykkää, mutta lopulta pelaa, se luo isot varaukset tulevaisuuteen toisten kohdalle. Ja he ei tajua miltä se tuntuu, ennenkuin heille tapahtuu niin sen ihmisen kanssa, kestä he tykkää.

Mutta vain koska sulla on ihastus johonkuhun, ei ole oikeus heihin ja niinkuin heidän pitäisi tykätä susta nyt.

Rakkaus on huume

Ja voimakas semmonen. Ihan pienestä, me tarvitaan ja tahdotaan vanhempien ja sisarusten rakkautta. Me tahdotaan että meistä välitetään. Ja sen jälkeen kun usein alkaa tulla ensi ihastukset, ensi rakkaudet, niin sitä tunnetta alkaa kaipaamaan. Se luo hyvän olon tunteen, muistan sen itsekin, piirsin aina sydämiä ja nimikirjaimia kun ihastuin. Ne päättyi usein sydänsuruihin, ja siit’ kasvoi varaukset. Ja nuorena, koska kaverini olivat kauniita ja saivat huomiota pojilta, mulle tuli tunne, että mäkin tahdon.

Mä kaipasin sitä, ja tietyn ajan jälkeen aina totesin, että mun pitää opetella olemaan ilman. En tahtonut että mun olo riippuu toisesta ihmisestä. Ja sitten kun totuin olemaan yksin, sitten aina iski uuden ihastuksen. Perhanan miehet ja hormonit, hah. Me kun ihastutaan, me suunnitellaan paljon ajanvietteeks, me juorutaan kavereiden kanssa ja unelmoidaan. Ja me toivotaan, että joku päivä, joku rakastaa meitä paljon.

Se on huume myös sillä tavalla, koska sitä tahtoo. Ja kun sitä tahtoo, ja joku sanoo ei, meille tulee tunnevyöry. Moni onneksi pärjää vain pienen hetken suruilla, mutta on niitä ihmisiä jotka eivät pysty käsittelemään kielteistä vastausta, ja tapahtuu pahoja asioita. He eivät toimi ’rakkaudesta’, enemmänkin toivosta ja illuusiosta ja kun se illuusio menee rikki, he reagoivat hyvin voimakkaasti.

Loppusaarna

Älä jätä elämän onnea siihen toivoon, että saat parisuhteen. Koska jos se loppuu, se ihminen vie sen onnen pois. Ja sitten olet hukassa. Löydä itseksesi asia joka tekee iloiseksi ja mistä nautit. Suhteen ilo ja onni lisäävät sitä, mutta jos suhde loppuu, et jää tyhjin käsin.

Myös, ’hauska’ facta. Avioerotilastot ovat korkeammat kun vaimo sairastuu vakavasti, kuin jos mies sairastuu. Negatiiviset esteet ovat iso alue käsiteltävänä, mutta en siedä ihmisiä jotka jättävät heti kun jotain ikävää tapahtuu. Varsinkin jos toinen tarvitsee toista. On tietyt rajat mitä sietää, mutta mieti, tahtoisitko itse, että kun sairastut ja tarvitset toisen apua, he jättävät sinut koska et pysty siihen mihin aina ennen?

-S

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *