Liian tunteikas

Ironia

Just kirjottanu tunteettomuudesta, ja siitä miten on jo kuukausia mennyt sillein ettei tunnu miltään.

Mitkään tunteet ei oikein jymähdä päähän tai järkeen, ei tuu iloo, mielihyvää eikä myös toisaalta niitä huonojakaan tunteita. Eli en tiiä toisaalta onko se sit niin huono juttu?

Mut joku aika sit näin jonkun vähän surullisen videon tai jonkun joka sai vähän kyyneliä pintaan, ja se sai mut tajuaan vähän tätä tilannetta.

Koska toisaalta en tunne mitään, mut samalla sit jokin voi laukasta sen ja kaikki tunteet tulee sit ulos. Se on vähänniinkun kaikki tunteet tapahtuis, mutta aivot ei reagoi siinä hetkessä vaan se tarvii sen jonkun mikä sitten tuo ne kaikki ulos.

Huonot fiilikset

Tulee kokonaisina päivinä? Että jos on vähän huono hetki, niin tajusin heti että nyt joku päivä tulee oleen lamaannuttava. Ja semmonenhan sieltä pamahti.

Ja se että tuntuu jo niin pahalta, että mä vaan kietoudun peittoon ja oon hiljaa tuntikausia tuntuu pahemmalta kun mies yrittää aina jotenkin piristää tai saada paremmalle tuulelle. Haluisin aina vaan pahotella sitä millanen oon.

Koska mä oon pahoillani siitä, että mulle tulee noita päiviä ja että niiden kanssa on raskasta välillä elää yhteiseloo. Sanon että jos joku päivä tuntuu siltä, ettet jaksa mun masennuksen vaikutusta niin ei sen tarvi olla siinä. Mutta sitten taas, eh, en tiiä ees miten sitäkään kuvailis.

Koska se on semmonen, että haluut että se on siinä lähellä koska se on tärkee sulle ja se auttaa vähäsen mutta samalla tuntuu että on taakkana varsinkin henkisesti, että en tahdo saada toista yhtä alakuloseks kun mitä ite on.

Itsetuhoisuus

On alkanut taas kasvaa, ja se vähän harmittaa.

Vitsailen kyllä usein vähän tällä asialla esim ’mielummin kuolisin’ ja meillä on ihan oma huumori ton miehen kanssa niin se tietää että se on vitsi. Mutta se tunnistaa sen, kun sanon tosissani että tahtoisin vaan lopettaa olemassaolon.

Mut se ei oo asia mitä oon tekemässä, joten sitä sen ei tarvii murehtia. Mut se tunne vaan että haluais koska nää ongelmat saa niin väsyneeks ja vaikka mitä, että ois helpompaa vaan lopettaa oleminen.

Se minkä kanssa on nyt tapeltu enemmän on viiltely. Mä niiiiiiiiiiiin tahdon. Tajuan ettei se oo hyvästä, eikä se auta yhtään  mitään, mutta se vanha tunne ja tapa tuolla takaraivossa sanoo toisin koska kun masennus oli pahimmillaan ja viilteli joka päivä niin se sai jotenkin rauhottumaan. Mutta nyt vielä oon pystynyt oleen ilman.

 

Mä tahtoisin tuntee, mä tahtoisin saada mielihyvää asioista mistä tykkään, mutta tällä hetkellä se vieläkin tuntuu olevan 0%

Yritän pitää päätä ylhäällä ajatellen, että ehkä huomenna on parempi päivä, vaikka se ei yleensä ole, mutta ehkä taas seuraava.

 

-S