Vuosi vaihtuu, mutta ajatukset ei

Pahoja ajatuksia

Monilla uusi vuosi tuo tietynlaista toivoo, ja jännitystä. Monet asettaa tavotteita mitä yrittää saavuttaa vuoden aikana.

Ite en oo koskaan perustanut oikein lupauksista, koska jos sit oikeasti haluan tehdä jotain niin mä teen sen. Monien lupaukset on vain semmosia myös jotka tuntuu että heidän on pakko tehdä se koska, who knows, ehkä se tuntuu oikealta, esim painon pudotus.

Oon oppinu tässä muutaman vuoden sisällä, etten enää rupee pakottamaan itteeni. Se on vaikuttanu tosi pahasti mun mielenterveyteen.

Ja nyt vuosi on alkanut, aika huonosti. Ja se vähän vituttaa.

Koska asiat on hyvin. Rahatilanne on vähän tiukka, mutta selviää. On työpaikka, koulukin jatkuu pian. On poikaystävä, perhe lähellä ja kämppä ja kissa jne. Eli yleisesti asiat on hyvin, mut silti tuntuu erikoiselta.

Tyhjyys

Oon huomannu, että aina kun tuntuu vähän huonolta niin tuntuu et haluan ostaa jotain, yleensä vihon tai jotain askarteluun. Tajusin, että se on asia jolla yritän täyttää sitä oloo. Se tuntuu niinkun jotain puuttuis, vaikka mietin et mitä se vois muka olla, en keksi mitään. Joten se on et masennus se potkii taas vähäsen turpiin.

Tykkään bujoilla, ja yritän sillä kans tarkkailla omaa terveytta, fyysistä ja psyykkistä. Mutta sitten on tää olo, mitä ei voi selittää. Se on niinkun, tuntee et jokin on huonosti, mutta ei tiedä mikä.

En jaksais tehdä mitään, tahtoisin vaan pysyä sängyssä,  nukkua koko päivän. Ei sosiaalista kontaktia, ei ruokaa, vaan nukkumista. Se on yks iso merkki aina omasta voinnista. Ja nyt ens viikolla on töitä, ja on varmaan vaan pakko mennä. Olishan se kiva, et jos sais saikkua, mut sit koska tän kanssa on opittava elään.

En voi ikuisesti olla saikulla jos tää onkin taas jakso joka kestää kauemmin vai mitä? Joten on vaan mentävä, mut onneks siellä on ollu mukavaa käydä niin se ei oo se ongelma.

Itsetuhoisuutta

Mä kaipaan viiltelyä. Miten sairasta toikin on?

Viiltely toi mulle jotenkin mielenrauhan, en osaa sitäkään selittää miks. Ja nyt oon ruvennu miettiin, et mitä mä voisin tehdä niin ettei herättäis huomioo. Tehdä joku viilto ja väittää että leikin kissan kanssa? Paperihaava? ’Se kutis liikaa’, koska mulla on tapa et kun jokin kutiaa kuten käsi tai jalka yms niin raavin niin paljon että iho menee rikki.

Mutta oon yrittäny estää itteeni, koska muistan miten addiktoivaa se on. Miten mullakin meni yli 10 vuotta päästä siitä ympyrästä eroon.

Miksi tätä tapahtuu taas? Mua ottaa päähän, koska musta tuntuu, että mä tahdon tästä eroon. Mä tahdon ettei mun tarvis ottaa lääkkeitä joka aamu, ja että kestäisin normaalia elämää ilman kaikkee tätä tunnepaskaa.

Poikaystävä ei ymmärrä sitä, että mulla on sosiaalisten tilanteiden kammo. Ja pienikin tilanne että pitäis puhua tuntemattomalle tai jotain, lyö kiven kurkkuun ja tuntuu etten pysty.

Se on se tiettekö kun, pitäis tilata jotain? Ja sä toistat ittelles sen tilauksen monta kertaa päässäs että se varmasti menee oikein. Tai uskallanko mennä kysymään apua? Uskallanko edes soittaa lääkäriin varatakseni ajan? Se on vaikeeta. Mun täytyy tosiaan harjotella se ensin kunnolla, etten vaan sano jotain väärin.

Ja sit on ihan vaan se, että se vaan jotenkin pelottaa. Se ei ole pelkästään sitä, että mokaisin jonkun mitä yritän sanoa, vaan siitä tulee se ahdistava tunne.

Mukavuusalue

Se tuntuu niinkun että se ympärillä oleva alue ja mukavuusalue olis kaks täysin eri asiaa. Ja niiden välissä olis 10 metriä korkee seinä. Niitä erottaa vaan yksi ovi, ja se ei ole lukossa. Sinne ulkopuolelle on menny joskus, mutta sitä pelkää silti.

Joka kerta kun pitäis mennä, ne vanhat pelot tulee päähän. Yrittää muistella, että ne pelot on vaan harhoja, mutta ne pelot on niin voimakkaita, että sen oven avaamiseen voi mennä tunteja.

Mistä sekin johtuu? Jokasella on tottakai mukavuusalue, mut joillekin sieltä poistuminen on helpompaa kun toisille. Eikä siinä, hyvä niille.

Mä joskus mietiskelen et miten elämä olis erilaista jos olis ns. normaali. Millasta olis, että peruspelot olis vaan perus, eikä voimakkaita, lamaannuttavia.

Väsymys

Oon fyysisesti väsyny, ja varsinkin psyykkisesti. Niinku mainittin, et voisin vaan nukkua. Samat asiat ei tuo enää semmosta iloo, vaikka ei oo kauaakaan kun ne toi.

Ois ihana herätä joku päivä ja tuntee levänneensä. Eikä tuntee koko päivän että voi nukahtaa mihin tahansa, se vaikeuttaa keskittymistäkin. En tiiä mitä tästä voi enää edes sanoo.

En tiiä mitä tästä voi enää sanoo.. Joskus tuntuu vaan siltä, että ois paljon helpompaa jos olis pois. Tekee mieli karata, kuolla, vaikka mitä, vaan koska mä toivon että tää loppuu joku päivä. Mua pelottaa se, et mulla on tää koko elämän. (HUOM. Ihmiset joilla on tämä koko elämän, niin on vahvoja kuin mikä. En tarkota tätä siis millään pahalla)

Mut siinä ehkä pelottaa se, että mitä jos joku päivä on se viimenen tikki. Lanka katkee, ja mitä kaikkia kuvauksia siitä sais.

Sanoja muille

Ihmiset jotka harkitsee itsemurhaa, tai on tehnyt sen, mä olen pahoillani. Ja omalla tavallani mä ymmärrän, koska tää tappelu on rankkaa, joku päivä se voi olla et sitä ei jaksa, et voimat on loppunu. Vaikka just sanoin, että ihminen joka selviää tän kanssa on vahva kuin mikä, en tarkoita sillä että ihminen joka ei kestä sitä, tai on selvinnyt vain osan elämästään, on silti vahvoja.

Ihmistä joka pystyy elämään masennuksen kanssa, ei voi ikinä verrata ihmiseen joka teki itsemurhan. Ei ikinä. Koska elämänkokemus, masennus ja miten ihmiset kokee sen ja eri tilanteet tuottaa niin erilaisia tilanteita ja tunteita.

Mä vihaan, kun joskus kuullu et ihminen on sanonut että se on pelkurimainen keino tai ne on itsekäitä tai heikkoja. Tekis mieli vetää turpaan, vaikka se olis ihminen joka on joskus käyny niitä tunteita läpi. Koska se ei ole mitään noista.

Se on kamalaa, että jollakulla on voimat niin vähissä ja psyykkiset kivut ja tukalat olot että se on ’pakko’, koska muuten ei pääse pakoon. Ja jokasella ei ole sitä vaihtoehtoa että he saisivat hoitosuhteen tai lääkityksen.

Tää on niin monimutkanen asia, että itekin joskus saattaa puhua siitä tunteja koska kaikkea tätä ei voi selittää vaan parilla lauseella.

Olkaa ystävällisiä, koska jokasella on omat tappelunsa oli ne isoja tai pieniä.

Elämä – 0

Olemassaolo – 2

-S