Kallista kivaa
Joka paikassa jaksetaan aina väittää, että ulkona omin jaloin liikkuminen on ilmaista ja ah-niin-ihanaa, sen kun vaan ottaa jalat tai pyörät alleen ja menoksi.
No, aluksi olin samaa mieltä. Mulla oli lenkkarit, tuulenpitävä ulkoilutakki ja kahdeksan vuotta vanhat entisen cheerleading-seuran tuulipukuun kuuluneet housut. Ja henkkamaukan ”urheilurintsikat”.
Nyt ollessani parin viikon jälkeen vähintäänkin pro-urheilija ja ilmojenkin vihdoin lämmettyä keväisiksi, on käynyt tuskallisen selväksi että varustukseni on jokseenkin puutteellinen. Työpaikalle ja kotiin päivän päätteeksi saapuu soijaa pukkaava, haiseva hikipussi läpimärissä ”treenivaatteissa”. Pitäisi saada ainakin sporttirintsikat, täyspitkät juoksuhousut (ne sopii varmaan ihan yhtä hyvin pyöräilyynkin?), hengittävä t-paita sekä se samainen tuulenpitävä takki, tällä kertaa kuitenkin sellainen jota ei ole suunniteltu pitämään kosteutta ulkona, koska ei niin yllättäen se pitää kosteuden myös sisällään… Yök. Niin, ja olisihan se sykemittarikin ihan jees, että tietäisin missä mennään ja pitääkö jotain muuttaa.
Eli siis;
-Shock Absorber Run -liivit: 70€
-juoksutrikoot (jotka onneksi voi ostaa vaikka henkkamaukasta): 20€
-ohut, hengittävä, tuulenpitävä ja nopeasti kuivuva takki: 40€
-t-paita tai vaikka kaksi: 40€
-perusjampan halpa sykemittari: 90€
Tässä vaiheessa sanoo urheiluliikkeen kassakone ka-ching ja mun lompakko kevenee 260€. Joo, halpaa.
Toki voisin olla vain ja kärsiä niistä epämukavuuden tunteista, mutta kun liikunta ei muutenkaan ole ainakaan mulle mitään herkkua, niin kyllä mun mielestä sen liikkumisen pitäisi edes jollain tasolla tuntua mukavalta – vaikka se olisi sitten vain se suhteellisen kuivan ja hiettömän tuntuinen selkä ja housujen lahkeet, jotka ei jää polkimiin kiinni. Ja tissit jotka pysyy tiukasti siellä missä kuuluukin.
Tältä minusta tuntuu nyt:
