(Melkein) ensimmäisen viikon oivalluksia

Olen nyt pyöräillyt töihin 3,5 päivää, kilometreissä se tekee vähän reilu 70km.

Etureisissä on hassu tuntemus – ne ei oo kipeet, eikä jumissa, ei varsinaisesti väsyneetkään, mutta ne tuntuu erilaisilta. Hmm. Innolla odotan viikonlopun fillarointivapaata ja varsinkin taas ensi viikon urakkaa, että näen miten pari taukopäivää pyöräilystä vaikuttaa tähän fiilikseen.

Tyystin toinen juttu on sitten se, että mun jalat ilmeisesti haluaisi polkea pyörää unissaankin. Oon nukkunu tän viikon ihan hirmu huonosti, ja yksi syy siihen on se, että en saa unta levottomien jalkojen takia. Tämä toivottavasti helpottaa kun pääkoppa tottuu urheiluun.

Matkaan käytetty aika on parantunut joka päivä, ja tänään alitin ensimmäistä kertaa sen maagisen 45 minuutin jonka asetin itselleni ensimmäiseksi tavoitteeksi. Ekana aamuna meni 54min ja kieltäydyn uskomasta, että tähän voisi vaikuttaa esim. liikennevalot yms. ja sen sijaan uskottelen itselleni olevani vaan joka päivä paremmassa kunnossa 😉

Aamupalat vaihdoin kahden ekan päivän jälkeen reippaasti hiilaripitoisemmiksi, vaikka rahka-raejuusto-marja -kombo kivasti pitikin nälkää niin olo oli aika kamala pyöräilyn aikana ja varsinkin sen jälkeen. Eilisen puuron ja tänpäiväsen leivän jälkeen fiilis oli mycket bättre, oli vaikutus sitten placeboa tai ei 😉

Rankempaa tää on ollut pään sisällä kuin fyysisesti. Joka aamu olen halunnut ottaa matkakortin taskuun ja kipittää junalle nätti takki päällä kevätkengät jalassa. Sen sijaan oon kiltisti sujauttanut jalkaan lenkkarit (onneks ees pinkit!), pukenut päälle ulkoilutakin (no sekin on ihan kiva, punainen ja siitä tulee mieleen mun Islanti-aika) ja raahautunut pyöräkellarille. Yleensä mulla on kiva ja reipas olo viimeistään siinä vaiheessa kun matkan kamalin osuus eli pari v-mäistä ylämäkeä Manskulla on poljettu. Ihan kannattavaa siis, ja mikä parasta, täysin ilmaista! Lisäksi, kun päivän liikunnat on integroitu aikatauluihin niin en voi enää syyttää edes sitä kuuluisaa ajanpuutetta.

Koska tavoitteena on kuitenkin kunnon kohentamisen lisäksi myös vähän tiputtaa kiloja tonne Mannerheimintien mutkiin ja niihin ylämäkiin, en nä mitään syytä miksi en voisi tänne pitää hieman kirjaa niistä pudonneista paholaisista. Informoin teitä heti, kun eka(t) lähtee 😉

 

 

Hyvinvointi Liikunta

Runner’s high, tai pyöräilijän pöhnä

Koko kevään oon lupaillut itselleni ja kehunut kaikille, jotka on suostuneet kuuntelemaan, että minä tyttö alan kevään tulle polkemaan pyörällä töihin. Matkaa on siis kymmenisen kilometriä ja yours truly ei ”ihan pieneen hetkeen” ole päivittäin liikkunut sellaista matkaa ainakaan edestakaisin.

Lauantaina hain pyörän intoa pihisten lainaan ja poljin 9 kilometriä kotiin. Paria ylämäkeä lukuunottamatta tuomio oli, että täähän on ihan kivaa. Jee, musta tulee sporttinen fillarimimmi!

Eilen, eli sunnuntaina iltapäivällä alkoi sataa lunta. Ja kun kerran takatalvi tulee, niin sehän sitten oikeasti tulee – lunta oli aamulla maassa muutama sentti. Ylpeys ei kuitenkaan antanut periksi luovuttaa kun olin jo mahtaillut polkevani työmatkat nopeammin kuin julkinen liikenne kuljettaisi minut välillä koti-duuni, eli alle 45 minuutissa.

No, puolivälissä matkaa kirosin ideani alimpaan helvettiin ja haaveilin istuvani lämpimässä junassa… Mutta kas, keskustan valojen siintäessä silmissä iski päähän ihan kumma olotila – heeeei mä oon melkein perillä! MÄ TEIN SEN! Minä! Pyöräilin töihin enkä edes pyörtynyt matkalla (vaikka kerran ajoinkin sporakiskoon ja meinasin kaatua, ilman kypärää tietenkin – aijai)! Ihan siihen alle 45 minuuttiin en yltänyt, vaan aikaa meni 54min, syytetään siitä vaikka Manskun monia superpitkiä liikennevaloja 😉

Siis tänkö takia ihmiset liikkuu? Okeeeei… Nyt mä ymmärrän. Plussana vielä se, että tää saattaa vähän vauhdittaa mun kesäkuntoprojektia.

 

                          482355_439419562817683_1837339627_n_large.jpg

 

 

Suhteet Oma elämä Liikunta Ajattelin tänään