Jälleennäkemisiä
Hei taas Lily, mukava nähdä. Olit hetken poissa ja vaihdoit sillä välin tyyliäkin, mutta pohjimmiltasi pysyit samana vanhana itsenäsi.
Kaikkien asioiden ei onneksi tarvitse muuttua.
Viikko sitten hurautimme poikaystäväni kanssa Suomeen ja vietimme kaikessa tavallisuudessaan täydellisyyttä hipovan viikonlopun perheen ja ystävien kanssa. Hetkeä aikaisemmin olin piipahtanut Helsingissä tapaamassa opiskelukavereitani, kyläillyt Tampereella rakkaan vaihtariaikaisen ystäväni luona ja lomaillut Budapestissa timanttisten tyyppien kanssa. Viime näkemisestä olikin jo vierähtänyt aikaa, mutta siinä vaiheessa se ei enää merkinnyt mitään. Miten ihmeessä olenkaan onnistunut saamaan ympärilleni niin monta ihanaa ihmistä, joiden kanssa jälleenäkemisen riemu tuntuu aina yhtä aidolta?
Epäilemättä suurimman ja näyttävimmän molemminpuoleisen tunnekuohun sai kuitenkin aikaan tämä pieni ystäväni.
Värisyttävää, että joku voi tulla näkemisestäni niin iloseksi, ettei meinaa nahoissaan pysyä. Hyppii, pyörii, yrittää pussailla ja pitää kummallista ääntä. Mieletön reaktio, joka on aivan yhtä voimakas olin sitten ollut poissa kaksi kuukautta tai kaksi tuntia.
Varokaa vaan, sillä ehkäpä otan tulevaisuudessa tästä pienestä karvakaveristani enemmän oppia. Haluaisin nimittäin osata näyttää paremmin, kuinka paljon läheiseni minulle merkitsevät.
On ystäviä, joiden kanssa kasvetaan ajan saatossa erilleen ja niitä, joiden kanssa kasvetaan entistä tiiviimmin yhteen. On niitä, joiden kanssa nähdään enää hirveän harvoin, mutta jotka kulkevat kuitenkin koko ajan elämässä mukana. Joidenkin kanssa nähdään useammin ja jaetaan pienimmät ja turhimmatkin arkiset asiat. On sellaisiakin, joiden kanssa ei olla pidetty yhteyttä enää vuosiin, mutta joita silti usein mietin. Jokainen ystäväni on ja on ollut minulle merkittävä.
Mutta aivan erityisen kiitollinen olen heille, jotka ovat juurtuneet elämääni niin tiukasti, etteivät välimatkat, erilaiset elämäntilanteet, hetken hiljaisuus tai ristiriidatkaan ole koskaan muuttaneet suhdettamme miksikään. Heitä on jatkuva ikävä ja aina yhtä ihana taas nähdä.
Ensi kerralla hyppään syliin ja pussaan.
P.s. Minimalenin Roosan, kuten monen muunkin ajattelijan viisas mielipide rakkaudesta on, että rakkaus on silti, ei siksi. Niin kovin totta joka sana.
