Unikoulussa
Ei auttanut Yön Ritaria pääpuskassa menetelmä kun unikouluun joutui..
”Vauvat kato vaan heräilee.” ”Anna sille maitoo.”
Näitä neuvoja sain kun tuskailin Babyn yöheräilyjen kanssa. Meillä oltiin nukuttu kokonaisia öitä jo nelikuisesta ja päivärytmi on ollut lähes kellontarkka luonnostaan alusta lähtien. Viiden ja kuuden kuukauden välissä yöt muuttuivat levottomiksi yökitinöiksi joihin ei mikään tepsinyt. Lopulta muutaman yön 45 minuutin välein pinnasängyn laidalle kipitettyäni alkoi mitta täyttyä ja oma vaisto sanoi että kyse on jostain muusta kuin nälästä, läheisyyden puutteesta tai hampaista. Tuntui typerältä raahata täysin tervettä vauvaa lääkäriin. Hetken kuunneltuaan minua ja tutkittuaan Babyn lääkäri ehdotti maidottomaan korvikkeeseen siirtymistä. Maitoallergia ei ollut juuri tullut mieleeni sillä iho-oireita ei ollut. Muutaman yön jälkeen heräily hieman helpotti, mutta itse takaisin nukahtamiseen tarvittiin myös vanhempien apua. Unihiekka etsimässä -teos käteen, pistäytymismenetelmän valinta ja mies asialle.
Ensimmäisenä iltana itkua kesti nukutuksen yhteydessä 25 minuutta. Mies piipahti huoneessa ensin 5 minuutin itkun jälkeen, sitten 8, sitten 10 minuutin jälkeen. Seuraava herätys olikin vasta kello 02 jolloin sama rumba toistettiin, tosin riitti käväisyt 5 ja 8 minuutin jälkeen. Neljän maissa itkua tuherrettiin jälleen, mutta loppui jo ennen ensimmäisen viisi minuuttisen aikana. Puoli seitsemän Baby oli valmis uuteen päivään.
Toinen yö meni jo paremmin ja Baby nukahti itsekseen huoneeseensa ilman itkua. Puolen yön maissa itkua kesti vartin verran ja seuraava herätys olikin vasta aamulla.
Kolmas yö nukuttiinkin kokonaan 21 – 07. Taivas sanon minä.
Nykyisin 21 – 06.30 nukutaan omassa huoneessa. Baby ei tuolloin ole vielä valmis uuteen päivään. Laitetaan valot päälle, vaihdetaan vaippa ja käydään tekemässä yhdessä maitoa joka juodaan mutsin kainalossa sängyssä. Useimpina aamuina jatketaan unia vielä tunnin kaksi.
Näin on menty nyt reilu kuukausi ja väliin mahtuu flunssa, hampaita ja korvatulehdus joiden aikana ei heräilty. Joinain öinä Babyn huoneesta on kuulunut itkua, vain muutaman kerran on käyty kääntämässä tai laittamassa tutti suuhun, muuten on hiljennyt hetkessä itsekseen. Maito palautettiin ruokavalioon kolmen viikon jälkeen ja Baby muuttui lievästi mahavaivaiseksi pierukoneeksi. Yliherkkyys ei ole hengenvaarallinen, jatkamme kuitenkin maidottomalla.
Yhteenvetona siis, ei, vauvojen ei kuulu heräillä pitkin yötä. Lähes kymmenkiloinen, neljä lämmintä ateriaa päivässä syövä vauva ei tarvitse maitoa yöllä. Tuntuihan kahden yön itku pahalta, paljon pahemmalta tuntui kuitenkin herääminen 45 minuutin välein, jatkuvasti öisin kitisevä vauva ja epätietoisuus siitä missä vika. Niin vauvasta kuin vanhemmistakin. Unikoulu joudutaan luultavasti toistamaan vielä useaan kertaan kun Baby kasvaa, tulee matkoja ja muutoksia. Nyt on helpompi laittaa heräilylle stoppi heti alkuunsa.
Maitoallergiasta en ole huolissani. Valmisruoat eivät muutenkaan kuulu ruokavalioon, eivät Babyllä eivätkä vanhemilla, joten maidon korvaaminen keittiössä onnistuu kyllä. Kesän lopulla saamme omin päin kokeilla maitoa uudestaan ja yleensä yliherkkyys häviää viimeistään ennen kouluikää.