Ladataan...

Aina hetkittäin iskee turhautuminen siihen, että paino ei tahdo tippua ja tulee niitä ajatuksia, että jos mä kuitenkin yrittäisin sitä soppadieettiä ja yrittäisin taas alkaa lenkkeillä neljä kertaa viikossa, ihan vain että saisin painonpudotuksen sysättyä käyntiin. Onneksi toistaiseksi olen kuitenkin tullut järkiini varsin nopeasti ja älynnyt olla repsahtamatta mihinkään yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista lupaavaan dieettihömpötykseen. Pitää oikein muistuttaa itseään siitä, että jos haluaa muuttaa asioita pysyvästi pitää olla kärsivällinen ja antaa asioille ja etenkin itselleen aikaa. Muistuttelen myös itseäni, että on parempi muuttaa yksi asia kerrallaan, koska useamman muutoksen tekeminen yhtä aikaa tarkoittaa todennäköisesti sitä, että lipsun pian vanhoihin tapoihini.

Ajattelin, että olisi hyvä listata ne asiat jotka olen saanut parissa vuodessa muutettua ja jotka näyttävät tulleen osaksi pysyviä rutiinejani. Näin voin muistuttaa itseäni siitä, että vaikka aina ei siltä tunnu niin ihan konkreettisia asioita on kuitenkin muuttunut.

 

Unirytmi
Pari vuotta sitten käytyäni Patrik Borgin vastaanotolla hän sanoi, että unensaanti on tärkein asia johon minun tulee kiinnittää huomiota. Olen iltavirkku ja tuolloin unirytmini oli sellainen, että sain unta yleensä reilusti puolen yön jälkeen, ja riippuen seuraavan päivän pakollisista menoista uneni saattoivat jäädä 6,5-7 tunnin mittaisiksi. Univajetta paikkailin sitten viikonloppuisin nukkumalla pitkään, mikä taas sotki seuraavan viikon rytmiä.

Nykyisin minulla on kello soimassa viikonloppuisinkin, riippuen vähän iltamenoista, mutta pyrin siihen etten enää vetelisi sikeitä puolillepäivin edes baari-iltojen jälkeen. Olenkin saanut unirytmiäni muutettua niin, että minua alkaa nukuttaa yleensä iltaisin noin yhdentoista aikoihin, jolloin pyrin myös käymään nukkumaan. Keskimääräinen unensaantini onkin kohonnut noin tunnilla, eli saan unta noin 7,5-8 tuntia yöstä riippuen.

Olen myös huomannut, että jos uneni jäävät alle tuon 7 tunnin huomaan sen heti seuraavana päivänä vireystason laskuna. Tämä kertoo minulle sen, että koska aiemmin olin koko ajan vähän univajeessa en vain huomannut sitä koska väsymys oli normiolotila. Unirytmin normalisoituminen auttaa siis tunnistamaan unen puutetta.

 

3 ateriaa päivässä
Syön nykyisin kolme kunnon ateriaa päivittäin, etenkin arkisin mutta pyrin siihen myös viikonloppuisin vaikka päivärutiinini ovatkin hieman erilaiset kuin viikolla. Ennen söin iltaisin lähinnä voileipiä, mutta nyt pyrin kokkailemaan ihan oikean aterian, vaikka se tarkottaisikin puolivalmisteiden käyttämistä toisinaan. Puolivalmisteet ovat auttaneet myös lihan karsimisessa, sillä erityisesti Hälsans Kök -merkillä on hyviä kasvispakasteita. Kunnollisen aterioinnin ansiosta iltanapostelu on vähentynyt, vaikkei se nyt iso ongelma minulla aikaisemminkaan ollut.

Töissä syön joka päivä lounaan läheisessä louansravintolassa, ja vaikka siihen rahaa kuluukin koen että se on kuitenkin parempi kuin kantaa käppäisiä eväitä töihin. Iltapäivisin yritän myös muistaa syödä välipalan, minkä onnistumista helpottaa se, että työpaikallamme on yleensä tarjolla hedelmiä ja voileipätarvikkeita kaikkien käyttöön.

 

Liikunta
Tämä on osa-alue jossa on tapahtunut vähiten muutosta, mutta olen yrittänyt olla potkimatta sen johdosta itseäni koska muutosenergiani on keskittynyt toistaiseksi muihin asioihin. Olen kuitenkin saanut lisättyä vähän arkiliikunnan määrää, eli kävely on lisääntynyt keskimäärin 2000 päivittäisestä askeleesta noin 5000:een. Selkäni alkoi reistailla keväällä kun siirryin seisomapainotteisesta työstä toimistoon. Minulla on nyt töissä käytössä läppäriteline, jonka ansiosta voin tehdä töitä seisten vaikkei kallista ja ergonomista motorisoitua pöytää olekaan. Työpäivästäni nyt noin puolet kuluu seisten, ja selkäni on selvästi paremmassa kunnossa.

 

Yleinen aktiivisuus
Tämän osa-alueen huomaan liittyvän selkeästi masennuksesta toipumiseen, sillä vaikka en ole kokenut olevani masentunut enää moneen vuoteen niin masennuksen aikana kerättyjä tapoja ja rutiineja on ollut selvästi vaikeampi karistaa kuin itse masennusta. Ennen viikonloppuni kuluivat pitkälti sängynpohjalla Netflixin parissa eikä mua jaksanut kiinnostaa pistää nenääni ulos ellei ollut jotain erityistä syytä. Nyt huomaan palanneeni masennusta edeltävään aktiivisuuteen (tai ainakin hyvin lähelle sitä), ja jos minulla ei ole mitään erityisiä suunnitelmia viikonlopulle mietin että mitä sitä voisi tehdä itsekseen. Käyn enemmän elokuvissa ja pyörin muutenkin keskustassa, treffaan kavereita tai ihan vain siivoan kotona. Tämä aktiivisuustaso vaikuttaa myös kotini siisteyteen, ja huomaan että kun masentuneena en jaksanut kiinnostua kotini siisteydestä nyt minusta on kiva pitää paikat ojennuksessa (vaikka siisteysintoilijaa minusta ei saa tekemälläkään). Teen päivittäin kotitöitä ainakin vähän, oli se sitten pyykinpesua tai tiskaamista, ja kodin siistinä pitäminen on muuttunut selvästi helpommaksi kun asioita tekee vähän kerrallaan eikä kerran kuussa hirveällä rytinällä.

 

Vaikka jollekin nämä muutokset voivat näyttäytyä pieninä ja merkityksettöminä niin minulle ne ovat kuitenkin askeleita kohti sitä ihmistä ja elämää joka haluan olla ja mitä elää. Näiden muutosten syntyminen ei ole tapahtunut yhdessä yössä, mutta niiden muodostumisessa on auttanut se, että olen malttanut olla kärsivällinen enkä muuttaa kaikkea kerralla ja isosti. Uskon, että koska olen nämäkin asiat pystynyt muuttamaan niin se seuraava asia listallani eli liikunnan lisääminen on vain ajan kysymys.
 

Ladataan...

Varoitus: teksti sisältää voimasanoja.

Olen lukenut ja katsellut tänään toinen toistaan sydäntäsärkevämpiä juttuja tytöistä, naisista ja heidän kokemastaan inhosta omaa kehoa ja ulkonäköä kohtaan. Viikko sitten oli Älä laihduta -päivä, eli ehkä se on osasyynä sille, että moni näistä jutuista nousi pintaan suunnilleen samoihin aikoihin. Jotenkin niiden lukeminen yhden päivän aikana aiheutti minussa voimakkaan pahoinvoinnin: ei enää, nyt saa riittää. Juttuja lukiessa tuntui kuin itseinho olisi naisoletetuilla sisäsyntyinen tunne, mutta ei se ole. Se on meihin ulkoa istutettu ja osa meistä on sen omaksunut voimakkaammin kuin toiset.

Olen kyllä tiennyt pitkään tutkimustuloksista joiden mukaan suurin osa naisista on tyytymättömiä ulkonäköönsä, mutta ennen kuin luin nuo kirjoitukset ja katsoin Jennyn ja Saaran videon en tajunnut miten voimakkaasta tunteesta voikaan olla kyse. Tai tajusin kyllä, koska tunnistinhan itseni jokaisesta tekstistä, mutta en ollut tajunnut miten yleinen se tunne on. Monilla ei ole kyse vain jonkun "pikkuvian" viattomasta ruotimisesta vaan rampauttavasta ja elämää rajoittavasta tunteesta, että minä en ole hyvä tällaisena kuin olen, minä en kelpaa, minä en ansaitse hyviä asioita saati rakkautta. Emme pukeudu itseämme varten vaatteisiin jotka saavat olomme tuntumaan hyvältä, vaan peittääksemme "ongelmakohtia" jotta emme loukkaisi ulkopuolisten esteettistä silmää.

Olen sortunut näihin ajatuksiin itsekin, enkä mitenkään hamassa menneisyydessä vaan ihan tämänhetkisessä elämässäni. Olen syyttänyt ulkonäköäni siitä etten ole parisuhteessa. Mietin miten voisin näyttäytyä siskoni häissä, saati hääkuvissa, mekossa (joka ei ollut itseni valitsema) joka paljastaa armottomasti käsivarsiini kertyneet allit. Vasta tällä viikolla mietin lämpimänä aamuna voinko laittaa mekon päälleni koska minulla ei ollut ehjiä sukkahousuja joilla voisin peittää talven jäljiltä valkoiset, alkavan sängentyngän peittämät paksut pohkeeni. Kunnes tajusin miten vitun tyhmää oli edes ajatella moista. Minulla on oikeus pukeutua (lain rajoissa) juuri sellaisiin vaatteisiin jotka itseäni miellyttävät.

Teki hyvää lukea järjen ääntä Fitness Führerin blogista, jossa hän paljastaa omat "kauneusvirheiset" säärensä. Päätin, että jatkossa vähintään pyrin siihen että paskat nakkaan siitä miltä muut haluavat minun näyttävän ja miten pukeutuvan (tai mitä kuvittelen muiden haluavan, todellisuudessahan suuri osa ihmisistä on niin kiireisiä omien vikojensa ruotimisessa etteivät he minun sääriäni katsele). Jos minä haluan paljastaa vatsaröllykkäni tyköistuvassa mekossa, tai rasvaa keränneet sääreni ja polveni sortseissa minulla on siihen täysi oikeus. Ja jos joku ulkopuolinen kokee oikeudekseen tulla ulkomuodostani avautumaan aion sanoa: Ei kiinnosta hevonhelvettiä.

Ladataan...

Tänään on Syömishäiriöliiton Älä laihduta -päivä ja sen kunniaksi ajattelin kertoa mitä söin (ja aion vielä syödä) tänään. Ja siksikin että lopetin laihduttamisen jo edellisessä postauksessa :)

Aamupalaksi vedin totuttuun tapaan keitetyn kananmunan, pari leipäpalaa Ingamariinilla, salaatilla, savukinkulla ja paprikalla päällystettynä, kupillisen kaakaota, yhden satsuman ja pienen lasin omenatuoremehua. Olen vaihtanut tavallisen Herbamaren vähäsuolaiseen versioon (vähäsuolaisuus tulee siis siitä, että natriumkloridi on korvattu kaliumkloridilla) terveyssyistä, mutta se on mielestäni niin pahanmakuista että taidan luovuttaa lähes täyden putelin kiertoon ja ottaa takaisin tavallisen Herbamaren. Joka maistuu muuten paremmalle kuin pelkkä ruokasuola. Aiemmin olen syönyt aamupalalla hedelmän sijasta jogurttia, mysliä tai muroja mutta koska huomasin nälän pysyvän poissa myös ilman niitä olen korvannut ne nykyisin hedelmillä. Tämä on yksi niitä pieniä muutoksia jonka olen pystynyt pitämään enkä koe luopuneeni mistään oleellisesta.

Lounaalla kävin työkavereiden kanssa lounasravintolassa, jossa on varsin kiitettävä lisuke/salaattipöytä. Joinakin päivinä maksan pelkän lisukeannoksen, koska se on myös varsin runsas, mutta tänään otin täyden lounaan joka ei kuitenkaan ole kuin euron kalliimpi. Lautasen latasin puolilleen salaattipöydän vihanneksilla ja salaateilla, pääruoaksi otin kananrintafileen pestolla sekä pari pientä perunaa. Jälkkäriksi vedin hyvällä omallatunnolla pannukakun kermavaahdolla ja hillolla ja huuhdoin sen alas ylijääneellä vappusimalla :)

Koska minun piti lähteä aikaisin töistä ehtiäkseni viemään mekon korjausompelijalle en syönyt normaalia välipalaani (hedelmä ja pähkinöitä tai leipäpala). Matkalla iski kuitenkin jano ja ajattelin samalla vaivalla nostaa verensokeria, joten ostin pullon limsaa jota yleensä juon erittäin harvoin. Siksi en jaksa ottaa pullollisesta sokerijuomaa silloin tällöin stressiä, koska se ei kuulu viikottaiseen tai edes kuukausittaiseen ruokavaliooni.

Illalliseksi aion syödä juuressosekeittoa koska sitä on iso satsi valmiina jääkaapissa. Kaveriksi voisin ottaa palan ruisleipää sulatejuustolla, niin ei jää keitosta jäänyt juustonjämä homehtumaan kun en sellaista normaalisti muuten syö. Iltapalaksi ja perjantain kunniaksi saatan vielä syödä popcornia (kattilassa öljyllä paistettuna, ei mikropoppareita) ja yksi kuiva siiderikin näyttäisi jääneen jääkaappiin odottelemaan.  Madonna on kuulemma joskus laihduttanut popcornilla, mutta minulla ei kyllä ole mitään harhakuvia niiden laihduttavasta vaikutuksesta.

Ja mitenkäs paljon olen tänään sitten liikkunut? No en työ- ja asiointimatkojen kävelyä enempää (iPhonen askelmittarin mukaan reilut 5000 askelta), tosin töissä olen viime päivät suurimmaksi osaksi seisonut koska selkäni on vähän kiukutellut istumatyöhön siirryttyäni. Minulla on myös sen verran ronskit allergiaoireet koivujen pamahdettua kukintaan, että ei taida ulkoilusta tulla lähipäivinä mitään. Mikä on sääli kun kerrankin olisi kelit... Ehkä huomenna voisin jaksaa vetää Iltiksen hehkuttaman 7 minuutin viraalitreenin sisätiloissa ;)

Pages