Babysteps

En voi sanoa, että laihdutusprojekti etenisi erityisen vauhdikkaasti jos lasketaan kiloja tai senttejä. Kiloja näytti jopa tulleen pari lisää kun punnitsin itseni e-pillerireseptiä uusiessani. Mutta elintapamuutosten suhteen ollaan menossa oikeaan suuntaan, ja se on tällä hetkellä tärkeämpää kuin ensi kesän rantakunto.

Syömisen suhteen mulla ei hirveästi ollutkaan parannettavaa, olen jatkanut kunnon illallisten tekemistä voileipien sijaan ja yrittänyt muistaa syödä välipalan iltapäivisin töissä. Kasvisten määrään yritän kiinnittää huomiota ja kieltäytyä herkuttelusta sallivasti, kuten Patrick Borg blogissaan kehottaa. Pari vikaa viikkoa sekin on ollut vähän haastavaa, koska työkaveri kiitti tekemästäni palveluksesta kahdella suklaalevyllä… No eivätpähän ole enää ensi viikolla työpöydällä härnäämässä.

Liikkumisen suhteen ei ole radikaaleja muutoksia tapahtunut, mutta olen pyrkinyt lisäämään ns. arkiliikunnan määrää kävelemällä mahdollisimman paljon paikkoihin, sään ja aikataulujen salliessa toki, ei tästäkään ole tarkoitus pakkopullaa tehdä. Olen viimeisen kuukauden ajan onnistunut kävelemään työmatkan vähintään toiseen suuntaan ainakin muutaman kerran viikossa, matkaa tulee noin 3 kilometriä suuntaansa. Tarkoitus on kesää kohti siirtyä yhä enemmän lihaskäyttöisiin kulkutapoihin julkisten sijaan, polkupyörä odottaa vielä keväthuoltoa mutta sekin on tarkoitus ottaa alle piakkoin.

Unirytmin siirtämistä aiemmaksi vaikeutti kesäaikaan siirtyminen, mutta nyt olen silti onnistunut hilaamaan nukkumaanmenoani puolenyön tälle puolelle. Viikonloput ovat edelleen vähän haasteellisia, mutta jos ei ole tullut juhlittua niin ihan aamuyölle ei sänkyyn meno onneksi ole venynyt. Arvelisin keskimääräisen yöuneni määrän lisääntyneen noin puolella tunnilla viime syksystä, eli siinä 7,5 tunnin määrissä pyöritään. Olen huomannut jo tämän nostaneen vireystasoani, joskin lisääntynyt valon määrä voi myös vaikuttaa siihen.

Kaiken kaikkiaan olen pyrkinyt vielä enemmän pois hampaat irvessä -laihduttamisesta ja yritän olla armollinen itselleni kaikissa yllä mainituissa asioissa. On helpompi lähteä aamulla kävelemään töihin jos ei sada vettä ja tuule niin että tukka meinaa lähteä päästä. Ja kun tietää, että voi sen bussinkin välillä ottaa, kunhan pyrkii pitämään jonkinlaista aktiivisuutta yllä. Tiukoissa hetkissä mietin tätä Borgin blogiin jätettyä kommenttia, jonka myös Borg nosti esiin Facebook-sivullaan: ”Loistava tekstiä. Itse päädyin reilu vuosi sitten vuosien dietailujen ja lihomisten jälkeen siihen lopputulokseen että en ikinä enää yritä laihduttaa. Teen sellaisia ruoka ja elintapa muutoksia jotka pystyn pitämään koko loppu elämän, jos laihdun hyvä niin. Ja rupean pitämään itsestäni sellaisena möhkönä kun satun sillä hetkellä olemaan ympäristön vittuilusta huolimatta. lopputuloksena olen laihtunut 15kg viime vuoden aikana yrittämättä laihduttaa. Nyt kun olen lukenut blogiasi niin olen päätynyt oikeastaan kaikessa samaan lopputulokseen, ihan ihan vaan käytännön kokemuksen myötä.”

Hyvinvointi Liikunta Terveys