Laihduttajan paluu

Vierähtipä tovi ilman päivityksiä, vaan eipä ole ollut kummempaa raportoitavaa. Kesä ja syksy on mennyt töissä ja muissa kiireissä ja elämäntapamuutoksiin ei ole kauheasti riittänyt paukkuja. Pientä viilausta on kuitenkin tapahtunut ja jotain isompiakin askeleita otettu, joten käydäänpä ne nyt tässä läpi.

Olen yrittänyt omaa ruokarytmiäni saada kuntoon, eli ongelmana minulla oli aiemmin loppupäivän syöminen. Olen hyvä syömään aamupalaa ja lounaallakin syön ihan oikeaa ruokaa, mutta välipalat ja päivällinen ovat jääneet satunnaisiksi. Nyt kesän aikana olen yrittänyt kiinnittää näihin huomiota ja sanoisinkin että edistystä on tapahtunut. Töissä pidän yleensä aina pähkinöitä työpöydällä ja muutama tunti lounaan jälkeen syön jonkun hedelmän ja jotain tuhdimpaa kuten jukurtin tai rahkaa. Toimistotöissä välipalat on helppo hoitaa, kun on jääkaappi mihin saa kylmätuotteet ja päivärytmikin on melko säännöllinen. Vähän jännittää miten välipalojen käy kun palaan takaisin koulunpenkille, mutta yritän muistaa kiinnittää siihen huomiota. Myös iltaisin olen alkanut leivän syömisen sijaan valmistamaan oikeaa ruokaa, yleensä joko ruokaisa salaatti tai sitten esim. paistettua kalaa tai kanaa ja vihanneksia. Lounaalla pyrin syömään ruokaympyrän mukaan, eli täydennän annosta kohtuudella perunalla, pastalla tai riisillä, mutta iltaruokailusta olen jättänyt ylimääräiset hiilihydraattilähteet pois.

Kävin elokuussa ravitsemusterapeutilla, aiemminkin hehkuttamani Patrik Borgin vastaanotolla, ja se oli paitsi helpottavaa ja lohdullista myös kevyesti yllättävää mitä hänellä oli minulle sanottavaa. Syömisistäni hänellä ei juurikaan ollut huomauttamista, sanoi että jos saan pidettyä tuosta ruokailurytmistä ja kasvisten määrästä kiinni niin siinä on kaikki ihan kunnossa. Liikunnan määrä mulla on selvästi liian vähäinen, se ei tullut mulle mitenkään yllätyksenä, ja hän suositteli mulle alkuun liikunnan nostamista kolmeen kertaan viikossa, neljä olisi ideaali. Suurin yllätys mulle oli (sen lisäksi ettei ruokavaliostani löytynyt moitittavaa) että hän tarttui uneni määrään. Keskimääräisesti olen yleensä nukkunut 6,5-7 tuntia yössä (arkisin), ja vaikka tiesin että enemmänkin voisi nukkua niin Borgin mukaan uni voi olla yksi syy siihen miksi kilot eivät ole lähteneet. Jos saisin unen määrän nostettua 8 tuntiin yössä, niin kuulemma useampikin kilo voisi lähteä jo sillä.

Olenkin nyt tämän syksyn ajan pyrkinyt kiinnittämään huomiota iltarutiineihini ja siihen monelta käyn nukkumaan. Pystyn toimistotöissä jonkin verran säätelemään työaikaani, mutta ihan puoleenpäivään ei viitsi töihin menemistä jättää. Ja koska käytän aamuisin paljon aikaa valmistautumiseen niin nukkumaanmenoaika on ainoa millä voin vaikuttaa unen määrään. Ihan vielä en ole pystynyt kokonaan luopumaan esim. Netflixin katselusta ennen nukkumaanmenoa, mutta olen saanut hilattua nukkumaanmenoaikani puolen yön tuolta puolen jonnekin yhdentoista ja puolenyön väliin. Sanoisin että nyt keskimääräinen uniaikani on 7-7,5 tuntia yössä, missä on toki vielä parantamisen varaa mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa. Ja muille iltavirkuille tietokoneen käyttäjille vinkki: latasin läppärilleni ohjelman f.lux joka alkaa iltaisin muuttaa näytön valoa sinisestä keltaiseen. Sininen valo on nukkumisen kannalta huonoin mahdollinen valo, koska se pilkkoo melatoniinia. Parempi olisi silti jättää tietokone kokonaan pois tuntia paria ennen nukkumaan käymistä, mutta ainakin oma unenlaatuni on mielestäni f-luxin ansiosta parantunut.

Liikunnan määrän lisääminen on seuraava tasoitteeni, nyt kun ruokailurytmini alkaa muodostua rutiiniksi ja kunhan vielä saan nukkumisrutiinitkin juurtumaan niin uskallan keskittyä taas uuteen asiaan. Olen antanut itselleni vähän armoa tuosta liikunnasta luistamisesta, koska tiedän että jos lähden repimään montaa asiaa yhtä aikaa niin mistään niistä ei tule mitään. Tavoitteena mulla on pitkäaikaiset elämänmuutokset eikä niinkään nopea laihtuminen. Toivottavasti kuitenkin jotain tuloksiakin alkaa jossain vaiheessa näkyä.

Suhteet Oma elämä Liikunta Terveys

Läski laihduttaa

Otsikkoni viittaa Fitness Führer-blogin viimeisimpään juttuun jossa FFFifi ansiokkaasti pohtii kuinka lihavista ihmisistä on tullut vapaata riistaa nykyisessä keskusteluilmapiirissä. En kuitenkaan kommentoi tässä varsinaisesti sitä aihetta, vaan keskityn henkilökohtaiseen tilanteeseeni.

Kivuliaiden ”voinko hyväksyä itseni tämän painoisena”-pohdiskelujen jälkeen olen tullut siihen lopputulokseen, että jos en todella tunne oloani omaksi tässä koossa ehkä asialle pitäisi tehdä jotain. En kuitenkaan ole suinpäin rynnännyt kuntosalille rehkimään tai ostamaan porkkanoita kaupasta (molempia olen kyllä tehnyt mutta en pelkästään) vaan yrittänyt lähestyä asiaa pysyvämpien muutosten kannalta. Olen jo jonkin aikaa lukenut Patrik Borgin Pöperöproffa-blogia jossa hän kirjoittaa paitsi painonhallinnasta myös monesta muusta ravintoon ja liikuntaan liittyvästä aiheesta. Hänen juttunsa ovat tuntuneet järkeville eivätkä tippaakaan syyllistäville, joten kävin kirjastosta lainaamassa hänen kirjoittamansa kirjat Rentoa painonhallintaa, Syö hyvin ja laihdu sekä Vinha perä. Ahmin kirjat lähes kertaistumalta, niin järkeenkäyville niiden sanoma tuntui, ja olen yrittänyt noudattaa niiden ohjeita nyt noin kuukauden verran.

Itselleni tärkeimmät opit Patrikin kirjoista sekä blogeista ovat olleet syömisen aiheuttamasta syyllisyydentunteista eroon pyrkiminen, ateriarytmin tasaaminen sekä kasvisten määrän lisääminen ruokavalioon. Pointti on se, ettei kaikkia muutoksia tehdä kerralla vaan niihin totutellaan pikkuhiljaa ja koska repsahduksia sattuu aina niistä ei koeta syyllisyyttä vaan jatketaan normaalisti sen sijaan että yritettäisiin tehdä liian jyrkkiä korjausliikkeitä. Minulle vaikeinta tällä hetkellä on selkeästi tuo ateriarytmin tasaaminen. Koska en ole juuri nyt töissä ja koulussakin vain satunnaisesti minulla ei ole varsinaista päivärytmiä, mutta olen pyrkinyt syömään vähintään yhden, mieluiten kaksi kunnon ateriaa päivässä (lounas ja päivällinen). Aamiaiseni on melko kunnossa, syön aamuisin melko runsaasti ja se yleensä auttaa pitämään nälkää lounaaseen asti, sekä tasaamaan näläntunnetta myös lounaan jälkeen iltapäivällä. Lounaan syön yleensä koulun ravintoloissa tai Unicafeessa niinäkin päivinä kun en käy muuten koulussa, eli saan edullisen lämpimän ruuan salaatteineen ja juomineen ainakin kerran päivässä. Unicafe on laiskan kokkaajan onneksi auki myös lauantaisin…

Päivällinen ja välipalat ovat tuottaneet eniten päänvaivaa. En yleensä syö välipaloja ellei minulla ole nälkä, ja näläntunne minulle tulee keskimäärin 4 tunnin välein. Sitten kun se näläntunne iskee se onkin jo melko kova ja syötävää olisi saatava nopeasti. Pahin tilanne on se, jos en ole koulussa/töissä syönyt välipalaa ja menen suoraan kauppaan päivän jälkeen, silloin tulee herkästi ostettua turhuuksia ja nopeaa vatsantäytettä terveellisen sijaan. Päivällistä en ole yleensä enää illalla kotona syönyt, vaan normaalisti koulu/työpäivän jälkeen syön esim. voileipiä, hedelmiä, vihanneksia sellaisenaan tms. Nyt olen pyrkinyt opettelemaan tekemään ruokaa myös niinä päivinä kun syön opiskelijalounaan poissa kotoa. Helpoimmaksi olen kokenut sen, että teen esim. viikonloppuna isomman satsin vaikka keittoa, tai sitten minulla on helpot salaattiainekset valmiina jääkaapissa. Päivällisen olen pyrkinyt pitämään lounasta kevyempänä, eli syön selkeästi eniten aamulla ja päivällä. Päivällisen opettelu on vielä vaiheessa, jos en ole ehtinyt käydä kaupassa tai olen väsynyt syön illalla kuten ennenkin, eli voileipiä ja hedelmiä.

Kasvisten syönti ei ole minulle sinänsä ongelma, syön niitä omasta mielestäni kohtuullisesti muutenkin mutta yritän silti lisätä niiden määrää. Tykkään salaateista ja kypsentämättömistä kasviksista, mutta olen huono tekemään varsinaista kasvisruokaa, tai lisäämään kasviksia jo tuttuihin (liha)ruokiin. Pyrin syömään ainakin kaksi hedelmää päivittäin ja joka aterialla kasviksia, pääaterioilla yritän pitää lautasmallin mielessä mutten mittaa viivottimella tai vaa’alla ruokaani. Rentous on se asia mitä Patrik Borgikin painottaa, ei pitäisi tehdä mitään muutoksia joita ei usko pystyvänsä noudattamaan ainakin kahden vuoden päähän ja yleensä epämiellyttävät asiat ja itsensä pakottaminen ovat sellaisia asioita joihin laihduttaminen ja painonhallinta kaatuu.

Liikunnan aloittaminen (tai oikeammin palauttaminen) on tuntunut jostain syystä haastavalta. Olen ottanut tavoitteeksi käydä salilla kerran viikossa ja vähintään 30 minuutin kävelylenkillä (ns. hyötyliikunta on erikseen, kauppaan kävelemistä ei lasketa tähän) kolme kertaa viikossa. Ajattelen että jos saan tuon määrän liikuntaa rutinoitua elämänrytmiini voin sitten pikkuhiljaa yrittää lisätä määrää/tehoa. Jonkin verran kuitenkin lipsumista on tapahtunut, mutta yritän olla itselleni armollinen ja ajatella että olen vasta prosessin alussa. Liikunta on laihdutuksessa selvästi tehottomampi tapa yrittää pudottaa painoa kuin ruokavaliomuutokset, joten olen keskittynyt ensin niihin ja liikunnan varsinainen säännönmukainen lisääminen tulee myöhemmin.

Vielä ei ole havaittavissa merkittäviä muutoksia painossa, mutta itsestäni tuntuu hyvältä tehdä asialle konkreettisesti jotain. Vaikka paino yksinään onkin huono mittari terveydelle ja hyvälle ololle, toivoisin voivani pudottaa vähintään sen kymmenen kiloa. Jos pääsen 70 kilon alapuolelle olen tyytyväinen ja kaikki sen jälkeen on vain plussaa. Ehkä se nätti tyttökin sieltä pikkuhiljaa palailee, jos ei kilojen katoamisen myötä niin ainakin kohentuneen hyvinvoinnin.

Kauneus Oma elämä Liikunta Meikki