100 päivää

 

Tasan 100 päivää sitten lähdin kotoa. Innokkaana, uteliaana, jännittäen. Tietämättä tuskin mitään siitä, mitä tulevien kuukausien aikana tulee tapahtumaan. Niin paljon kaikkea on tullut eteen, etten ehkä olisi etukäteen edes halunnut tietää. Ja nyt se on ohi: reissun sadantena päivänä lennän takaisin Suomeen.

 

wisdom.jpg

 

Mitä kaikkea mahtuu sataan päivään? Junalippuja, bussilippuja, lentolippuja. Lukemattomia kertoja pakattu matkalaukku ja sen vaihtuva sisältö: vanhat vaatteet ovat lentäneet pois ja uudet tilalle. Hikoilua Toscanan helteissä ja palelemista viileässä Lontoossa. Reilusti aamuisia kahvikuppeja ja hämärtyvässä illassa nautittuja viinilasillisia. Iloa uusista ystävistä ja loputonta naurua yhteisille toilailuille. Muutama kyynelillä kasteltu tyynyliina. Lukemattomia nautintoja lautasen äärellä, italialaisista tryffeleistä malesialaisiin pannukakkuihin.

 

Mitä opin sadassa päivässä? Tänään tunnen taas olevani maailman keskenkasvuisin kakara enkä ollenkaan pätevä vastaamaan tälläisiin kysymyksiin. Mutta ehkä mukaan on tarttunut jonkinnäköistä viisautta. Eniten kaiken häsellyksen olen ehkä oppinut arvostamaan: muun muassa Suomen toimivaa joukkoliikennettä, isän silittämää pyykkiä, puhtaita huoltoasemien vessoja, maata jossa olen syntynyt ja kasvanut. Arvostan nykyään enemmän sitä mitä itse olen: en halua olla toisten palloteltavana, koska en ansaitse sitä. Loukkaavia kommentteja ei tarvitse ottaa vastaan tai varsinkaan välittää niistä. Olen oppinut olemaan yksin ja nauttimaan myös itseni seurasta, ja tästä johtuen olen myös mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Itsensä arvostus johtaa mun tapauksessa väkisinkin myös toisten arvostamiseen: rakastan mun läheisiä ja enkä haluaisi olla heille se, joka sanoo vääriä sanoja ja tekee satuttavia asioita. Valitettavasti joudun varmaan opettelemaan näitäkin asioita käytännössä koko loppuelämäni: miten sitä muistaisi jatkossakin hymyillä peilikuvalleen aamuisin ja sanoa kehun taikka kiitoksen sille kaverille, joka sen ansaitsee.

 

Lukuisien iloisten ja onnellisten hetkien lisäksi kaikki päivät sadasta eivät ole olleet täydellisiä: olen ihan oikeasti ollut peloissani, yksin, ahdistunut, väsynyt, surullinen ja turhaantunut. On tosissaan ihanaa olla reissun päällä vailla tietoa tulevasta, mutta samalla ainakin mun mieltä kalvasi vähän väliä pieni epäilys tulevasta. Väittäisin kuitenkin, että sataan päivään mahtuvat oikeasti huonot päivät ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Elämä kuitenkin aina kantaa eteenpäin ja on täynnä mahtavia seikkailuja, eikä niitä epäonnistumisia pidä jäädä suremaan.

 

Musta on ihan naurettavaa yrittää saada yhteen postaukseen saada tiivistettyä sitä mitä elämäni ensimmäinen pitempi ajanjakso yksin poissa kotoa on merkinnyt. 100 päivää sisältävät kokemuksia, jotka ovat muuttaneet paljon mun ajatusmaailmaa hurjasti. En tiedä olenko muuttunut ihmisenä, mutta ehkä osittain tiedän, miten olen itse onnellisempi. Ainakin silloin, kun vedän mahan täyteen mandariineja, pysähdyn juttelemaan tuntemattomalle, ostan suklaaleivoksen nälkääni ja tanssin halutessani jalkani kipeäksi. 

 

Niin kaikki ohikiitävää ja niin myös tämä reissu. Toisin kuin Juhalla, mulla riemu on ollut pysyvämpää ja ikävä vain hetkittäin välähdellyt. Tasan sadan päivän jälkeen on hyvä mennä kotiin, seikkailu jatkuu siellä. 

 

wisdom2.jpg

 

“One’s destination is never a place, but a new way of seeing things.” 

Henry Miller

Kommentit (1)
  1. oi! aivan ihana tää sun blogi, oon lukenut jo ties kuinka monta postausta! nyt todella harmittaa, että löysin tän vähän myöhässä 🙁

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *