Heitin tähän postaukseen muutamat satunnaiset kuvat viime viikon Gubbion reissulta. Kaupunki oli ihan kiva, ei tehnyt muhun mitään erityistä vaikutusta ja lähinnä vaan palloilin kyllästyneenä paikasta toiseen. Näitä kuvia muokkaillessani sitten heräsin siihen ajatukseen että mitä ihmettä, oonko mä ihan oikeasti kyllästynyt tälläisiin maisemiin ja paikkoihin. 5 viikkoa ulkomailla takana ja oon näköjään jo unohtanut suomalaisen syksyn.Arki ja lokakuu on tosin saapunut tännekin. Enää ei voi fiilistellä niitä syyskuun alun helteitä, vaan vuoristokaupungissa tihuttelee harva se päivä ja täällä myös saa palellakkin jos ei muista laittaa kunnon neuletta päälle. Nyt oon viettänyt lähes kaksi viikkoa samassa paikassa ja vihdoinkin päässyt vähän kiinni siihen arkeen. Tänään oon ollut koulussa, tehnyt lounasta, tiskannut astioita ja pessyt vaaleaa pyykkiä. Koulussa saa käydä joka päivä, läksyjäkin tulee ja aamuisin väsyttää kun ei taaskaan mennyt tarpeeksi ajoissa nukkumaan. Jotenkin kuitenkin nautin arjesta ja rutiinit osittain myös tekee mut onnelliseksi.

Tykkään kauheasti mun kämppiksistä! Alkukankaus näiden latinotyttöjen kanssa on kadonnut, heitetään jo aika avointa ja levotonta läppää haha. Eilenkin oli Daniellen synttärit, käytiin yhdessä pitsalla ja sitten ahdettiin vielä mahat täyteen Lian tekemää nutellalla kuorrutettua kakkua. Näistä tyypeistä tykkään, mutta muuten en jaksa ollenkaan kaikkia koulun etelä-amerikkalaisia. Kulttuurierot tuntuu välillä niin ärsyttäviltä, inhoan esimerkiksi sitä, jos joku tuntematon haluaa vaikka ottaa mun kanssa kuvan, miksi ihmeessä? Tunneilla kaikki huutaa päällekkäin mitä sattuu ja mä haluaisin suomalaisena aikaa miettiä ja nostaa käden pystyyn silloin kun tiedän. Ja sitten itsekseni loukkaannun kun mun puheen päälle huudellaan. Yksi iso ero on myös ”fyysisyydessä”, jotenkin niiden suhtautuminen koskettamiseen on niin erilainen. Suomalaisena kaipaan sitä omaa tilaa, enkä tykkää että tuntemattomat koskee edes mihinkään selkään/olkapäihin/käsiin yms. niin kuin monella tuntuu puhuessa olevan tapana. Pliiiis hei näpit irti musta.Ensimmäinen turistikuva tällä reissulla, historiallista! Takana Gubbion joku kirkko… linna… museo? Empä mennyt sisään niin en muista. Tehtiin viikko sitten myös reissu Bolognaan ja ai että kun mä tajusin taas rakastavani sitä kaupunkia. Sää oli tosi ruma mutta joku fiilis siinä kaupungissa vaan on.

Huomenna Roomaan! Ehkä. En oo vielä päättänyt, hyvin menee. 

Padappadaa, aika lailla kiertolaisen elämää tämä. Työskentelyt Toscanassa loppui viikon jälkeen, kuten sovittu. Itseasissa viihdyin siellä agriturismolla ihan yllättävän hyvin, vaikka tein tosi pitkää päivää ja olin joka päivä töiden jälkeen niin väsynyt että kaaduin yhdeksältä sänkyyn ja nukuin kevyesti yli kymmenen tuntia joka yö. Jotenkin vaan nautin siitä lämmöstä, tuoreista hedelmistä joita sain poimia syötäväksi, mukavista ihmisistä ja vaihtelevasta työstä. Lauantai-iltana siellä oli jopa häät (!), johon menin tottakai kuokkimaan tuntematta hääparia lainkaan haha. Hirveesti ruokaa ja pääsin tanssimaankin, voi kyllä tykkäsin!

Sunnuntaina sitten taas junaan. 5 ja puolen tunnin matka oli ihan tuskaa, kaksi vaihtoa ison matkalaukun kanssa, kauhea ukonilma, kaikki junat myöhässä, ei ruokaa, ei lukemista, ei seuraa jnejne. Mutta saavuin sitten illalla myöhään tänne Camerinoon, jossa olis tarkotus viettää seuraavat 4 viikkoa.

Maanantaina alkoi kielikoulu, haluaisin oppia puhumaan vähän enemmän tätä kieltä ja tässä tilanteessa pieni opiskelu tuntuu oikeestaan ihan kivalle jutulle. Mulla on brasilialaiset kämppikset, jotka on olleet mulle tosi mukavia, vaikka ovatkin tyyliin 8 vuotta mua vanhempia. Huomenna tulee vielä yksi argentiinalainen, jonka olis tarkotus nukkua mun huoneessa, huiii jännittää. Täällä koulussa on muuten hirveesti kaikkia opiskelijoita Etelä-Amerikasta, yhtä sveitsiläisryhmää lukuunottamatta oon lähes ainoita eurooppalaisia ja tuntuu että oon kauheen eksoottinen kaikille 😀Camerino on kaunis ja keskiaikainen pikkupikkukaupunki, mutta jostain syystä tänne on perustettu yliopisto, niin elämää on enemmän kuin keskimäärin tälläisissä kylissä. Toivon kauheesti, että elämä lähtis sujumaan täällä; en ollenkaan pistäis pahakseni jos ei tarvitsis nyt pakata matkalaukkua 4 viikkoon!