Alku jne.

Moro! 

Ensimmäinen teksti. Mietin pitkään nimeä ja aiherajausta.

Prinssipäiväkirjat on nimetty yhden elämäni prinsseistä, veljeni, mukaan. Veljeni on tällä hetkellä keskivaikeasti masentunut. On selvää, että masennuksen ytimessä on masentunut itse, mutta samalla sairaus vaikuttaa valtavasti läheisiin.

Veljeni on parikymppinen, itse olen pari vuotta vanhempi. Tällä hetkellä olen hänen ainut tukensa kaupungissa ja voi pojat, se on välillä raskas taakka kantaa. En missään nimessä vähättele masennusta masentuneen näkökulmasta. Tottakai sairaus on raskas ennen kaikkea itse sairaalle.

Huomasin kuitenkin itse painivani isojen kysymysten parissa: Kuinka voin parhaiten tukea veljeäni? Kuinka paljon voin auttaa? Mitä tehdä, kun tuntuu, ettei enää jaksa? Kuinka saada terapiaskeptinen veli uskomaan, että ammattiapu on ainoa järkevä vaihtoehto?

Mutta! Yllä lähtökohdat. Alla kuva prinssi Emanuele Filiberto di Savoiasta (ennen kuvan lataamista en tiennyt, kuka jäbä on mutta näytti arvokkaalta ja hienolta mieheltä). Lähti bloggaus niin spontaanisti pyykkien ja ryhmätyön välissä käyntiin etten itse kuvattua kuvallista materiaalia kerennyt hankkimaan.

Ah, prinssi Emanuele! ”Voittamaton herttua”. Kuva Wikimedia Commons. 
 

SEuraavakSI LUKU 2: JOSSA KERRATAAN TILANTEEN LYHYT HISTORIA; JAETAAN TUNTEMUKSIA; JA KÄYDÄÄN UUSISSA PAIKOISSA