Tuli matkailtua

Noniin! 

Menin heti aluksi lupailemaan maailman ja sitten hiljenin täysin. 

Tekosyynä kerrottaneen, että käytiin Ihanan Poikaystävän kanssa matkalla! Oli ihana kalastajakylä Etelä-Euroopassa ja ihana hotellisänky ja ihanat ränsistyneet kerrostalot. Ihanasti töitä mukana tällä kertaa mutta kannatti. Opettelen koodaamaan ja kalastajakylän kahvilassa näpyttelemä koodini oli kuulema ”erinomaista”.

Vähän huolestuttaa velipoika. Prinssi on ollut hiljainen. Ensimmäinen surettava ajatus on kuitenkin aina pahin. Kun muistaa, että kaikilla on elämässä välillä vaikeita kausia ja että Prinssillä nyt vaan on sellainen käynnissä, helpottaa vähän. Sen jälkeen muistaa, että vaikka kutsuisin Prinssin joka ilta syömään ja viettämään aikaa, vaikka uhraisin koko elämäni hänen auttamiseensa, ei se Prinssin masennusta parantaisi. Ei, ellei hän saa oman elämänsä palasia ensiksi kasaan. 

Ajatustyön jälkeen välitön, ankara huoli hälvenee ja jäljelle jää epämääräinen suru siitä, että toinen on niin allapäin ja poissa tolaltaan, enkä minä voi häntä auttaa loputtomiin tai lopullisesti. 

Aurinko paistaa vieläkin, on paistanut kuudesta saakka. Päivät tuntuvat pitkiltä ja maalliset huolet painavat mutta aina helpottaa ajatella, että ihan samalla tavalla puut kasvavat, eläimet juoksentelevat ja sammal puskee, vaikka minä murehtisin mitä kaupungin kaduilla. Maailma jatkaa humisemistaan. 

No, moikka! Nyt pitää mennä töihin. Aivan pian kaikki se selvitys, mitä jo lupailin. 

ooh miten tuo meri voi olla noin sininen voinko ottaa siitä heti kahdeksan epämääräistä kuvaa???