Aika sanoa kiitos ja näkemiin.

Kaikella on aikansa. Ja olen tullut siihen tulokseen, että nyt on aika sanoa heippa ja kiitos blogin osalta.
Istun samassa kohdassa kotona kuin neljä ja puolivuotta sitten ja postasin tämän postauksen. Nyt on toki haikea fiilis, koska on blogi ollut niin tiivisti osa arkea ihan joka päivä.

image.jpeg

”Seuraan harrastuksena muotia, nettikauppoja, ilmiöitä, uutuuksia, popkulttuuria, elokuvia… Kaikkea sitä, mistä riittää ammennettavaa sisällöksi. Miksi en siis nostaisi niitä ihania bongauksia, löytöjä ja huomioita, joita tulee koko ajan vastaan ja jakaisi niitä? Samalla opin blogi-maailmasta paljon uutta ja  saan varmastikin uusia kokemuksia.”, kirjoitin tuolloin. Ja aika hyvin olen pitänyt linjan ja tuo on toteutunut. Muistan aluksi miettineeni, miten keksin postattavaa tarpeeksi usein – no aika hyvin sisältöä sitten alkoi tulemaan.

Postaustahtini on hiipunut tänä vuonna ja nyt kesällä oli jo aika kiitettävä tauko. Minusta tuntuu nyt, että minulla ei ole mitään uutta annettavaa. Toki uusia asusteaarrehaaveita, ravintoloita  ja matkoja tulee. Mutta tällä kaavalla en saa tuotua niihin juurikaan uutta näkökulmaa. Ja ehkä ihan kiva, ettei aina tarvitse olla kameran kanssa liikkeellä vaan voi nauttia hetkestä täysillä. Mitähän teen kaikella sillä ajalla?

Nyt on aika kertoa myös salaisuus, en ole bloggari.
Tai en siis ainakaan koe olevani – olen ihan tavis, enkä viihdy hirveästi esillä tai valokuvissa.

Tai minusta on hassua ’olla bloggari’ – ennen omaa blogia luin ja ihailin muun muassa Tyylialkemisti-, Adalmina’s Secret – ja Pupulandia-blogeja. Joiden mystiset kirjoittajat tuntuivat jotenkin niin kiehtovilta ja out of this world. Sittemmin he ovat tulleet hyvin tutuiksi 🙂

Aloitin tietenkin niillä päättömillä kuvilla, koska en ollut vielä ihan sisällä koko blogimaailmassa ja testailin vain. En siis halunnut suoraan lyödä kaikkea julkiseksi. Toki se on muuttunut, mutta olen edelleenkin aika niukka omien tietojen jakamisessa julkisesti. Blogi on viihdettä, enkä mielellään sekoita sitä töihin tai päinvastoin. 

Voin sanoa, että en ole koskaan tehnyt blogia tai postauksia puhtaasti rahasta. Minulla on kuitenkin päivätyö ja blogi on ollut minulle aina harrastus, jonka olen ottanut omasta vapaa-ajastani. Olen myös pitänyt tuosta riippumattomuudesta, minulla ei ole ollut koskaan ulkopuolisia paineita tehdä väkisin postauksia. Olen voinut jakaa juttuja, jotka olen itse kokenut, testannut tai mistä haluan kertoa muuten eteenpäin – joista minä innostun. Minusta onkin ollut aina hauskinta päästä jakamaan jotakin uutta tietoa, vaikka uudesta ravintolasta, avautuvasta liikkeestä tai muotimaailman uutisesta. En ole pitänyt bloggaamista työnä, vaikka toki se vie ja vaatii hurjasti aikaa ja vaivaa. 

Blogin sisältö ja blogiminä vastaavat aika yksi yhteen todellisuutta. En ole kokenut tarvetta liioitella, väritellä tai buustata blogiminää. Mutta toki on ollut mielenkiintoista luoda ja toimia Private Blendin takana brändäyksen ja osittain alter egon näkökulmasta. 

Olen toki saanut myös ikäviä kommentteja ja vauvapalsta-keskusteluja. Ne ovat olleet pääosin viihdyttäviä. En ole tainnut joutua poistamaan kuin ihan muutaman kommentin, joista olisi saanut jo syytteet pystyyn. Aika monta tarkoituksella ilkeää kommenttia olen jättänyt ja vastannut niihin hymyillen. Ainoastaan olen tuolloin aina miettinyt, että tuovatko ne liikaa ikävää fiilistä muille lukijoille. Itse en ota noita niin vakavasti. Kiva, jos olen voinut auttaa purkamaan jonkun pahaa oloa olemalla kohteena, mutta suosittelen toki ensisijaisesti muita keinoja. Mutta siis muistutuksena näille kommentoijille – en ole bloggari, vaan se toinen ihminen, joka istuu vieressäsi bussissa tai avaa sinulle oven. 

Olen kuitenkin miesbloggari eikä minulla valitettavasti ole lapsia, jotka sytyttävät yleensä pahimmat helvetinliekit. Tarttumapintaa ei siis ole niin helposti kuin naiskollegoilla. Blogi + lapsi ja jos siihen lisää elementiksi vielä omaa aikaa, mikä tahansa merkkiasia, matkustelun … – niin auta armias.
Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan. 

Ihan parasta bloggaamisessa on ollut vuorovaikutus. Alkuvuosina ennen Instagramia tai Snapchattia kommenttiboxeissa kävi hyvin aktiivinen ja kiva kuhina. Oli hauska saada muiden vinkkejä ja kommentteja. Ehkä aloittaessani bloggerissa aika moni muu aloitteli samaan aikaan ja blogit olivat vielä aika uusi juttu.

Se mitä en ikinä aloittaessani ajatellut saavani, on uudet ystävät. Mutta toki ihan loogista, että tätä kautta löytää samoista asioista pitäviä ihmisiä. Mutta, että sitä tulee tavattua ja pidettyä ihmisiin joihin on tutustunut alunperin kommenttiboxissa. Mahtavaa, wau! 

Olen pitänyt kirjoittamisesta ehkä yläasteajoista ja onhan sitä päässyt kevyesti käyttämään. En kuitenkaan ole kirjoittanut pidempiä, syvempiä tai analyyttisempiä juttuja postauksissa.
Olen ollut iloinen ja yllättynyt kiitoksista kuvista, sillä olen amatöörikuvaaja. Vaikka olen oppinut vuosien varrella paljon kameran säädöistä, menen edelleenkin aika pitkälti automaattiasetuksilla. En ala tilanteissa niitä juurikaan säätämään. Hyvä valo ja katsoo vähän rajausta, niin se kantaa. Nappaan kuvan yleensä muutamassa sekunnissa, kuva tai pari tilanteesta ja matka jatkuu. Olen halunnut ottaa kuvat mahdollisimman huomaamattomasti.

Tuotekuvissa, taustalta vain pois kaikki epämääräinen. Olen ottanut pääosin kaikki kosmetiikka tai asustekuvat ruokapöydän päällä ja taustalla on ollut vaikka joku ostoskassi. Diorin valkoinen mattakassi on esimerkiksi erinomainen. En ole koskaan käyttänyt kuviin myöskään varsinaisesti photoshoppia, minulla ei ole edes sitä. Olen vahvistanut yleensä terävyyttä, kevyesti värejä ja valoisuutta pelkästään Macin esikatselun asetuksilla.

Olen kiitollinen, että olen saanut kehittyä kirjoittamisessa ja kuvien ottamisessa. Ja tietenkin, toivottavasti, olen myös kasvanut ja viisastunut ihmisenäkin tässä vuosien aikana. Pitäisikin itse lueskella noita vaikka ensimmäisen vuoden postauksia ja verrata vähän ajatusmaailmaa nyt. Toivottavasti niistä löytyy juttuja, joille voin pyöritellä silmiä.

Rakastan toki edelleenkin muotia, asusteita, kaupunkilomia ja luksusliikkeiden tunnelma on edelleen ihana ja nautittava, mutta ehkä tuo maailma on vähän kadottanut viehätyksensä. Ei mitään uutta auringon alla.
Nyt ehkä matkat ja elämykset ovat ajaneet, viimein, rannekkeiden ja laukkujen ohi. Aika kauan siinä kesti.
En siis missään nimessä kadu hankintoja tai väheksy tuota. Niiden metsästys ja haaveilu oli hauskaa.

Minussa on vähän keräilijän vikaa. Koska ihannoin ja rakastan muotia, olen ehkä enemmänkin keräillyt paljoa tuosta maailmasta talteen.  Ilahdun edelleenkin joka kerta kun käytän vaikka tätä YSL:n (sen vanhan kunnon) laukkua tai tätä Hermès’n kelloa ja olen onnellinen, että hankin tuon aikoinaan.

Olin myös kerännyt jo vuosia noita juttuja ennen kuin aloitin bloggaamisen ja tuo keräily liittyi ehkä myös aikuistumiseen. Tai siihen, että opiskelujen jälkeen minulla oli mahdollisuus alkaa hankkimaan pala palalta noita minulle klassisia juttuja. No nyt olen keräillyt niitä melkein kymmenen vuotta.

En edelleenkään maksaisi t-paidasta montaa sataa euroa vain, koska se on vaikka Balmainin. Se haalistuu ja likaantuu kuitenkin yhtälailla kuin vaikka Unilqon vastaava. Olen aina sijoittanut mieluummin kestävämpiin juttuihin, kuten laukkuihin, asusteisiin, kenkiin, takkeihin ja vaikka erikoisempiin juttuihin vaatteissa.

Heh, muistan vieläkin miten taivaissa olin opiskeluaikojen alussa siitä, että pääsin laivalla (Silja, tietenkin) Tukholmaan. Muistan miten hypin riemusta (ja tuon muiston takia sydämessä läikähtää vieläkin aina kuin menen Olympiaterminaalin ohi tai ajattelen yhteen suuntaan menemistä laivalla.) hytissä toisen puoliskon kanssa, että me lähdetään kahdestaan ulkomaille!!! Tuolta reissulta ostin säästöillä ensimmäisen merkkilaukun, Vuittonin Keepallin (Damier-kuosilla, tietenkin) ja Guccin guccissima-logohirmu-vyön (sitä ei ole hetkeen näkynyt käytössä). 

Asusteaarrehankinnoista ei oikein siis edes löydy nykyään mitään uutta tai erilaista ja kyllähän noilla jo olevilla pärjää aika hyvin. Joskus jos bongaan vaikka jonkin ihan kivan rannekkeen, niin päädyn nykyään siihen, että noh-minulla on kolme aika saman tyyppistä ja tällä hinnalla saa jo Euroopan lennot.

Toki blogikin on tuonut paljon uutta ja vienyt erilaisiin ja hienoihin tilanteisiin, kiitos niistä!

Tyylipäivä. Iik. Se oli kyllä tulikoe. Ensimmäinen kerta, kun stailaan jonkun, olin valinnut vaatteet tapaamatta stailattavaa ja stressasin lähinnä oikeaan kokoa. Sitten se vielä kuvataan videolle, jonka edessä on ole hirveästi ollut tai viihdy ja stailattava puhuu tietenkin myös englantia. Mukava ja miellyttävä, kevyt aloitus. Että sen takia on ehkä vlogit ja videopostaukset sitten jäänyt. 

Valitse valo ja positiivisuus. Koitan itse ainakin löytää tilanteesta kuin tilanteesta positiivistä ja koittaa luottaa siihen, että kaikki järjestyy. Tietenkin pitää olla aktiivinen ja tehdä omalta osaltaan sillä hetkellä voitava, mutta siinäkin pitää olla armollinen. Tekeminen tai hiominen ei koskaan muuten lopu. En murehdi tai maalaile uhkakuvia etukäteen, katsotaan uutta suuntaa sitten jos tulee pulma eteen. 

Uskon, että kaikki menee niin kuin pitää. Sattumaa tai kohtaloa, mutta valitsen mieluummin sen, että elämän polut vievät oikeaan suuntaan ja sitä saa eteen aina sen mitä tarvitsee, niin hyvässä kuin ’pahassa’. Olen itse vähän turhan pieni ohjailemaan ja sanelemaan isommassa mittakaavassa noita käänteitä.

Olen kiitollinen, että lähipiirissä ei ole ollut lähivuosina isoja menetyksiä tai murskaavia sairastumisia. 
Olen kiitollinen toisesta puoliskosta, läheisistä, Maddystä, ystävistä ja työstä. Jokaikisestä niistä matkoista, joilta olen päässyt vielä turvallisesti takaisin kotiin. Kaikesta siitä, mistä olen saanut nauttia.

Ja nauti kaikesta nyt. Huomisesta ei koskaan tiedä. Minusta elämässä katuu enemmän asioita, joita ei ole tehnyt kuin niitä jotka on tehnyt.

Koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mutta nyt ainakin on aika sanoa kiitos ja törmäillään muuten. 
Pidän kyllä ainakin toistaiseksi vielä postauksen näkyvissä, koska etsin itsekin niiden arkistosta välillä tietoa. Mutta en ehkä loputtomiin. Instagramia päivitän kyllä edelleenkin ja se nyt on ainakin vielä pbblog-nimellä. 

Kiitos toiselle puoliskolle, ystäville ja läheisille kestämisestä kuvaamisten kanssa. Kiitos eri vaiheissa olleille portaaleille ja kiitos etenkin Lilyn porukalle – hyvä boogie! Kiitos yhteistyökumppaneille, on ollut kunnia saada olla auttamassa teidän viestin viemisessä.

Ja kiitos ennenkaikkea sinulle, olet sitten ollut mukana matkassa alkupostauksista tai liittynyt mukaan myöhemmin. Aika upeaa, että olet antanut aikaasi minulle – toivottavasti olen osannut palvella ja tarjota sille vastinetta. Olen tyytyväinen, jos jotkin postaukset ovat tuoneet iloa, piristystä tai uusia vinkkejä.

Kaikkea parasta! 

Mikko

IMG_9502.JPG

Kommentit (64)
  1. Kiitos ihan mielettömästi Mikko ennen kaikkea siitä, että olen päässyt mukananne nojatuolimatkailemaan ympäri maailmaa. <3 Kyyneleet vierii poskia pitkin, nyt mun tarvitsee alkaa itse matkustaa mieheni ja tyttären kanssa, ei tässä kai muu auta! 😀 Onneksi on Lontoo ja lennot Jenkkeihin bookattu.
    Kiitos vielä kerran, tuun nykäiseen hihasta, jos näen sut kaupungilla! 🙂
    Jenni

    1. Mikko – Private Blend
      14.9.2016, 04:58

      Kiitos sinulle! 🙂 Suosittelen lämpimästi lähtemistä ja sinulla on jo ihania kohteita tulossa! Ja Instassa toki jatkossakin tunnelmia matkoilta, tosin seuravaa ei ole edes näköpiirissä – ei näin. Nykäise ihmeessä hihasta! Hyvää syksyä 🙂 

  2. Voihan Mikko. Nyt vasta sain kommentoitua. Piti vähän sulatella ensin.

    Haleja sinne ja toivottavasti nähdään pian.

     

    1. Mikko – Private Blend
      14.9.2016, 04:54

      🙂 No, aikansa kutakin. Toivottavasti nähdään pian! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *