Kahvia ja leivoksia meillä

En olekaan ehtinyt jakamaan tunnelmia viikonlopun kestitsemisestä. Sain nimittäin aikaiseksi lauantaina kutsua muutamia sukulaisia meille kylään. Nämä olivat ikään kuin tupaantuliaiset, vaikka olemmehan asuneet nykyisessä asunnossamme jo melkein pari vuotta 😉 Mutta niinhän se taitaa useimmilla hieman venähtää. Sattuneesta syystä perjantai-ilta meni vähän myöhään, joten lauantaiaamu alkoi tiiviisti siivoillessa ja tarjoilua inprovisoidessa.
On kyllä hauskaa kutsua kylään vieraita – on kiva laittaa tarjoiluja ja tulee siivottuakin vähän paremmin.

Tarjoiluksi tein ex-tempore pieniä leipiä, joihin laitoin pestoa, basilikaa, tomaattia ja valkohomejuustoa. Hieman jopa ’nolon helppoa’, mutta hyvää! Lisäksi sipaisin myös ruissipsen päälle makeaa chili-Mustapekkaa.

IMG_7425.JPG
En ehtinyt myöskään leipomaan piirasta tai kakkua, joten nyt jouduttiin tyytymään valmiisiin leivoksiin. Aamulla tuoreina haetut Ekbergin porkkanakakku, browniet ja macaronit onneksi pelastivat.

IMG_7423.JPG

IMG_7426.JPG
Kestitysastiasto on Iittalan Aikaa ja huomaa hauska maitokannu, joka on
matkamuisto New Yorkin MoMA Storesta.

IMG_7419.JPG
Koristeluna yllättäen (jo hieman yli-auennut) pioni, mutta tällä kertaa lyhyenä mini-Aallossa.

Saimme tuomisiksi upean valkoisen orkidean, pitää vähän panostaa sen hoitoon, en ole nimittäin vielä ikinä saanut näitä kukkimaan uudestaan. En tosin oikein jaksa koskaan katsella sitä pelkkää rankaakaan kuukausitolkulla. Upota kerran viikossa kalkittomaan veteen 30 minuutiksi vs. kastele teelusikallisella vettä satunnaisesti, katkaise kuivat rangat vai leikkaa kolmanen silmun kohdalta. Ota nyt tuosta selvää… 
IMG_7434.JPG
IMG_7444.JPG
Lisäksi vieraat toivat mukanaan pullon skumppaa, jossa on niitä kultahippuja – no sehän sopi täydellisesi matsi- / Euroviisu-viikonloppuun, vaikka se sitten valitettavasti jäikin ainoaksi kullaksi.

IMG_7448.JPG
Sunnuntai-iltana pääsimme viimeinkin katsomaan myös Gatsbyä, joka oli kyllä hieno kokemus, niin juonellisesti kuin visuaalisestikin. Aivan mahtava puvustus, kulissit, dialogi ja näyttelijäsuorituksia. Myös musiikki oli hauskaa; modernia, mutta 20-luvun twistillä. Välillä tuntui kuitenkin, että Fitzgeraldin kirjaa noudatettiin liiankin tunnollisesti. Leffaa olisi voinut hieman lyhentää, eikä jokaista asiaa olisi välttämättä tarvinnut alleviivata Nick Carrawayn kertojaäänellä. Mutta muuten oikein hyvä maku jäi elokuvasta.

PS. Bongasin Hetki elämästä -blogista, että nyt on paras aika vuodesta: L’Oréalin ystävämyynti. Tänään ja huomenna kannattaa siis ehdottomasti mennä tekemään löytöjä! Olen saanut täydennettyä tuolta aina mahtavia bongauksia itselle ja lahajavarastoon. Nyt voi tosin olla, että en ehdi käymään paikan päällä ollenkaan, seuraavalla kerralla sitten…
Saturday Guests
Last Saturday I had the pleasure to invite some dear relatives for some coffee and snacks. We got the most beautiful present, a white orchid. Also finally got the opportunity to see The Great Gatsby, which didn’t let me down; gorgeous dresses, nice houses and an interesting theme. However, it was maybe a bit too true to the original book. Still, I liked it a lot!

Kommentit (30)
  1. Joo, vähän samat fiilikset tosiaan 🙂
    Mutta toivotaan, että tämä kukkii mahdollisimman pitkään ja ehkä uudestaankin!

  2. Ihastuttava kannu. Meillä loppuu jaksaminen kesken näiden orkideoiden kanssa. Kivahan se on kuivaa rankaa kastella ja kastella ja kastella… Eikä ole ikinä kukkinut uudestaan 🙂 Ihanat tarjoilut, noi leivät näyttävät niin hyviltä! Mulla on Gatsbyn katsominen vielä edessä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *