Guccin käsityötä

Satuin olemaan Stockmannilla, kun Guccin koruosastolla oli paikalla kelloseppä näyttämässä kellojen työstämisen eri vaiheita. Osastolle tuodulla hauskalla Artisan corner -työpajalla juhlistetaan Guccin kellojen 40-vuotista taivalta.Kaikki tuollainen käsityötä henkivä tekeminen on kiehtovaa, vaikka se show’ta onkin ja hyvin erilaisella volyymillä näitäkin kelloja oikeasti tehdään. Mutta pointsit siitä, että Suomeen on saatu tällainen näytös. 
Pisteellä kerrottiin hieman tarkemmin, miten talolle ominaista bambua käsitellään. Ensin se liotetaan ja taivutetaan muotissa jonka jälkeen esim. kellotaulun ympärille tulevaa palaa tummennetaan liekillä, vahataan ja kiillotetaan parilla eri työvaiheella.
Jos olet siis liikkeellä keskustassa viikonloppuna, kannattaa käydä kurkkaamassa tuossa ja vaikka ihailemassa työvaiheita. Taituri on paikalla lauantaina klo 10-12 & 13-18 ja sunnuntaina 12-14 & 15-17. Viikonlopun aikana kelloihin on myös mahdollisuus saada oma kaiverrus.

IMG_6555.JPG
Kellojen 1921-  ja Bambu -malleja

IMG_6554.JPG
Gucci Artisan Corner

IMG_6556.JPG
Työskentelyä

IMG_6563.JPG
Guccin korupiste Stockmannilla.

IMG_6562.JPG
Bambu koristaa niin laukkujen lisäksi niin kelloja kuin korujakin.

 —Time for Gucci
Gucci timepiece line is celebrating its 40 year anniversary. There for an artisan of the house has come to Helsinki to demonstrate the work techniques and pieces, for example, of the iconic bamboo.

Muoti Ajattelin tänään Päivän tyyli Trendit

Blogi-inspiraatiota

IMG_6125.JPG
Kaksi ihanaa kanssabloggaajaa on muistanut minua New Blog Love -tunnustuksella. Kiitos vain muistamisesta Hulda ja LadyBlue (jonka blogissa on muuten menossa arvonta)!

Laitoin vastaavan vähän aika sitten eteenpäin ja moni on varmasti saanutkin haasteen, mutta käytän tilaisuuden hyväksi ja vinkkaan seuraavista blogeista, jotka olen itse löytänyt hiljattain.Kannattaa käydä kurkkaamassa näitä!

Ihania kuvia ja tunnelmia, Beyond Tea TimeChic It Is What It IsRaikas tuulahdus Pariisista, Julia LKKlassista tyylikkyyttä, Sara S. Ja tietenki ihana Ullalaa
Samalla haluan kiittää Teitä lukijoita seurailusta ja uusien mukaantulosta, sekä etenkin ihanista kommenteistanne. Ne ovat ilahduttaneet aina arjen kiireiden keskellä! Hauska saada niiden kautta  tietoa myös teistä lukijoista 🙂 KIITOS!

Tässä vielä tunnuksen ydin, jos joku sitä haluaa jakaa.
newbloglove.JPG
Tunnustuksen ohjeet:
Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka tunnustuksen sinulle antoi. Valitse viisi ihanaa bloggaajaa (joilla on alle 200 seuraajaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin voimme auttaa uusia bloggaajia eteenpäin ja ehkä juuri sinä löydät uuden ihanan blogituttavuuden.

Ihanaa aurinkoista loppuviikkoa!
Inspiring blogs
A few fellow bloggers remembered me with the New Blog Love -recognition. How cool is that! With this, I want to share a few new blog loves of my own.

Kulttuuri Suosittelen Työ