Pori Jazz 2015

Terveisiä Porista! Vietin siellä mahtavan miniloman nauttien samalla Pori Jazzeista. Olen käynyt Porissa/Jazzeilla viimeksi yli kymmenen vuotta sitten vuonna 2004, kun Alicia Keyes esiintyi siellä. Nyt oli siis korkea aika palata ja tutustua vähän paremmin kaupunkiin, taisin rakastua. 

Jazzien legendaarinen ongelma on varmasti majoittuminen Porin kokoisessa kaupungissa tällaisen ihmismäärän vieraillessa kaupungissa. Olin kuitenkin onnekas, kun satuin avaamaan suuni ja majoitus järjestyi viiden tähden Hotelli Linssi Laukku Lestistä. Kiitos vielä kerran avusta ja vieraanvaraisuudesta! 

P7184061.JPG

P7163416.JPG

Ehdin kiertelemään torstaina kaupungissa kaikessa rauhassa, joten tervetuloa Pori-kierrokselle, joka alkaa kaupungin sydämestä Kävikseltä (Kävelykatu).

P7163433.JPG

P7163424.JPG

Suomi Areena tarjoaa myös paljon ohjelmaa ja mielenkiintoisia keskusteluita pitkin kaupunkia ja tapahtuma näkyikin vahvasti katukuvassa.

P7163434.JPG

P7163452.JPG

Kohtaamispakoille/keskustelutilaisuuksiin oli jonoa lähes aina.

P7163419.JPG

Jokaisen kaupungin kauppahallissa pitää aina käydä, sieltä löytää yleensä parhaan lounaan ensihätään. 

P7163420.JPG

P7173852.JPG

Hyviä ruokapaikkoja ovat myös Cafe Elba, Blind Burger, Kirjakauppa, Bucco, Miami, Cafe Anton, Kirjurin kesäravintola…. 

P7163624.JPG

Elban hyvä salaatti ja pari Pinchoa. Paikassa on myös varmasti Porin paras viinikellari.

P7163428.JPG

Jälkkäriksi vaikka paikallista jäätelöä Vohvelissa, joka sijaitsee Kauppakeskus IsoKarhussa.

P7163443.JPG

Ihastuin etenkin Hallituskadun ja Valtakadun kauniisiin kortteleihin. Opin, että Pori on palanut peräti yhdeksän kertaa, joten kovin paljon vanhaa kaupunkia ei valitettavasti ole jäljellä.

P7163446.JPG

P7163621.JPG

P7163477.JPG

Eteläranta palvelee Jazzkatuna, jossa riittää vipinää. 

P7173898.JPG

P7163462.JPG

Nyt paikalle oli tuota myös maailmanpyörä, jossa riitti näköalanihailijoita jonoksi asti. Ja tuo teki hauskan lisän kaupungin siluettiin.

P7163463.JPG

P7163465.JPG

Kokemäenjokea voi ihailla rannan monilta terasseilta.

P7163468.JPG

P7163487.JPG

P7163492.JPG

P7163494.JPG

P7163495.JPG

P7163505.JPG

P7163508.JPG

Jazzladulta löytyy myös lava, jossa on esityksiä läpi tapahtuman.

P7163511.JPG

P7163515.JPG

Huomasin vasta menomatkalla, että Suomen Tekstiili ja Muoti -liitto järjesti torstaina Raatihuoneen puistossa Puutarhajuhlat, eli kesäisen muotinäytöksen, jonka pääosassa olivat tietenkin suomalaismerkit. Törmäsin tuolla tuttuihin ja myös yhteen lukijaan, hauskaa!

P7163519.JPG

Porin kaupungintalo

P7173905.JPG

Raatihuoneen kauniissa puistossa on toiminut ennen Porin tori.

P7173903.JPG

Hihkaisin ’kaunis’ aina, kun näin Raatihuoneen tornin eri kulmista pilkistämästä.

P7163533.JPG

Suomen_tekstiili_ja_muoti.JPG

Maria Veitola juonsi näytöksen.

Suomen_tekstiili_ja_muoti_pori_1.JPG

Lavalla nähtiin muun maussa Aïnon, Annikki Karvisen, Andiatan, Luhdan, Ril’sin, YourFacen vaatteita.

P7163541.JPG

Uudistuva Turo Tailor edustettuna miesten päällä.

P7163543.JPG

P7163552.JPG

P7163559.JPG

Näytöskoruina Jukka Rintalan Aarikkalle tekemät uniikkikorut.

P7163566.JPG
Suomen_tekstiili_ja_muoti_2.JPG

P7163562.JPG

Makian printtiä.

P7163568.JPG

Formal Friday on noussut vauhdilla catwalkille.

P7163572.JPG

P7163577.JPG

Frennin pellavapaita on erinomainen kesävaate ja denim-puku on jo klassikko.

P7163581.JPG

P7163598.JPG

Onarin turkisasusteilla ja laukuilla piristää asua kuin asua.

P7163603.JPG

P7163606.JPG

Jukka Rintalan iltapuvut kuuluvat tietenkin finaaliin.

P7163609.JPG

P7163612.JPG

P7163616.JPG

Suomen_tekstiili_ja_muoti_pori.JPG

Lavalla nähtiin myös Suomi Areenan puhujia, Rintalan luottomallina tietenkin Leena Harkimo.

P7163626.JPG

Tiiviin iltapäivän päätteeksi olikin jo aika siirtyä kohti Kirjurinluotoa.

P7163628.JPG

P7163476.JPG

P7173918.JPG

Halusin ehdottomasti mennä pääportin sijasta, kaupungin puoleisesta portista ja nähdä samalla paremmin koko tapahtuma-aluetta.

P7173919.JPG

P7173920.JPG

P7173922.JPG

P7173923.JPG

Kirjurinluodon puolelta näki hienosti Porin ja Jazz-kadun.

P7173926.JPG
P7173925.JPG

Hauskaa, että ihmiset nauttivat tunnelmasta myös Kirjurinluodon puistossa, vaikka eivät olisi menossa juuri sinä iltana jazzeihin.

P7163630.JPG

P7163631.JPG

Pidin heti ensisilmäyksestä tapahtuma-alueesta, katso nyt tätä!

P7163633.JPG

Pori Jazz juhli tällä kertaa myös kunnioitettavaa 50-vuotista taivaltaan. Aika mahtavaa, että pienestä yhdistyksen järjestämästä tapahtumasta on kasvanut näin kansainvälinen ilmiö. Ja kuka legenda ei olisi esiintynyt Porissa?

P7163651.JPG

Luonto on väistämättä mukana tapahtuma-alueella, mutta se on otettu hienosti käyttöön ja tekee tuosta tosi kauniin.

P7163655.JPG
P7163657.JPG

Ruokapisteitä löytyi hyvin ja sai evääksi piknikille mansikoitakin, jos niitä ei ollut ostanut jo. Kaikki järjestelyt toimivat moitteettomasti. Missään ei ollut isoja jonoja vaikka ihmisiä oli hurjasti. En ole niin festari-ihminen, mutta tässä voisi olla lempparini! Suosittelen lämpimästi ottamaan tämän mukaan kesätapahtumalistalle, jos se ei jo ole!

P7173941.JPG

P7173938.JPG

Lokkilava tarjosi hyvät soundit ja palveli varmasti jazzin ystäviä parhaiten.

P7173940.JPG

P7173945.JPG

Päälavalta näki ja koki taas ne isommat showt. Alue on aika hauska. Lavan eteen pääsee hyvin ja siltä löytyy myös penkkejä. Keskeltä löytyy anniskelualue penkkeineen ja telttoineen. Lisäksi vielä rinteessä on hyvin tilaa levittää piknikhuopa, josta näkee ja kuulee keikat loistavasti. Wau!

P7163662.JPG

P7173953.JPG

P7173955.JPG

P7173956.JPG

Lavan edessä on tosiaan oma aidattu alue, johon pääsee seisomaan todella helposti lähelle artistia. Samasta osiosta löytyy myös penkkejä.

P7163668.JPG

Torstai hämärtyi jo hieman, kun Kylien esiintyminen lähestyi. Hauskaa, että 100% pop-prinsessa nousi Jazzien lavalle. Olisiko jazz-kansan keskuudesta kuulunut vähän riitasointuja? Noh, ainakin aika moni taisi olla Kylien keikalla ensimmäistä kertaa. Ja hei aika moni yleisöstä on samanikäistä Kylli-tädin kanssa.

P7163672.JPG

P7163670.JPG

P7163683.JPG

Hit it!

Kylie_Pori_1.JPG

Pääsin tosiaan naurettavan lähelle lavaa, vaikka menin eteen vain vähän ennen esitystä. Siksi kamera lauloi, kun harvoin näkee tähtiä noin läheltä. Vaikka olen ollut Kylien keikalla ehkä kolme kertaa.

Kylie_Pori.JPG

P7163697.JPG

P7163699.JPG

P7163704.JPG

P7163709.JPG

Kiitos poseerauksesta Miss Kylie!

P7163721.JPG

P7163723.JPG

Vähän oli arvoitus, mitä Kylie päätyy esittämään, sillä mitään varsinaista maailmankiertuetta hänellä ei ole nyt menossa ja festarikeikka olisi antanut mahdollisuuden myös revitellä hieman. Keikka koostui lopulta pääosin isoimmista hiteistä. Mukana oli kyllä lavasteet, rekvisiitat ja tanssiat melkein täydellä volyymilla. Olisin toivonut, että Kylie olisi esittänyt akustisesti jotain Abbey Road Session -hengessä. No kuultiin yllätyksenä yksi jazzveto. 

P7163737.JPG

P7163746.JPG

P7163747.JPG

P7163752.JPG

P7163787.JPG

P7163792.JPG

P7163812.JPG

P7163822.JPG

P7163823.JPG

P7163832.JPG

Hieno veto, Kylie on kyllä ammattilainen. Ja on myös hauskaa, että esitykset ovat kuitenkin aika rentoja – ei niin sekunnilleen mietittyjä. Heh, viereeni keikalle sattui tulemaan myös yksi naapureista. Ajattelinkin, että saatamme törmätä tuolla.

P7173888.JPG

Seuraava jazzpäivä valkeni aurinkoisena, vaikka torstaikin oli ihanan kuiva. Oli mahtavaa viettää pari yötä kaupungissa, niin siihen pääsee ihan erilailla kiinni. Turussa ja Tampereella kun on tullut käytyä lähinnä vain päivävisiiteillä.
Keski-Porin kirkon torni muistuttaa minusta Sacre-Coeur-kirkkon vastaavia, noin äkkiseltään katsottuna. Pori on siis Suomen Barcelona.

P7173889.JPG

P7173893.JPG
P7173892.JPG

Kävin aamukävelyllä ja poikkesin samalla Kauppakeskus Puuvillassa. Hieno miljöö!

P7184059.JPG

P7163483.JPG

Kävimme Veeran kanssa Porin Taidemuseossa katsomassa Daniel & Geo Fuchsin Toygiants-valokuvanäyttelyn. Esillä on myös heidän Forces & Explosions sekä Stasin salaiset huoneet -näyttelyt.

P7173853.JPG

Kaksikko on kuvannut lelukeräilijöiden aarteita, tuoden esille lelujen yksityiskohtia, tehden niistä taidokkaita asetelmia tai viestivät niillä jotain ihan muuta.

P7173857.JPG

Tässä esimerkkejä asetelmista. Tyylikkään yleisilmeen lisäksi, on hauskaa, että niissä riittää tutkittavaa ja tuttujakin.

P7173862.JPG

P7173864.JPG

P7173866.JPG

It’s Kaiser Karl!

P7173872.JPG

Veera ystävällisesti otti asukuvia museon sisäpihalla. Paita sattuikin istumaan hyvin tuonne 🙂
Paita/Bottega Veneta, farkut/Uniqlo, espadrillokset/Loewe, laukku/Bao Bao Issey Miyake, ranneke/Hermès, kello/Versace, tuoksu/Bottega Veneta Homme

P7173873.JPG

Vakava-juttu

P7173879.JPG

Parempi.

P7173881.JPG

Festarilaukkuna palveli uusi Bao Bao -laukku, jonka ostin itseasiassa Aasian reissulta. Pitääkin esitellä tuo paremmin. Mutta toimi erittäin hyvin, kevyt ja huoleton.

P7173943.JPG
Sitten olikin aika palata Kirjurinluotoon. Perjantai olikin naisartistien tykitystä, kun päälavalla nähtiin putkeen Jessie J, Paloma Faith ja Emeli Sandé. Kiitos järjestäjille, että nämä kolme oli keskitetty näin hienosti samaan! Tämän takia jäin vielä perjantaiksikin. Ja muutenkin tämän vuoden esiintyjälista sai minut tosiaan lähtemään Poriin, eli hyvä setti. Myös Sinkkuelämää-sarjan päätöskappaleen You Got The Lovin esittäjä soul-legenda Candi Staton olisi esiintynyt torstaina tuolla, mutta keikka siirtyi illasta päivän puolelle, niin ehtinyt fiilistelemään sitä.

JessieJ_Pori.JPG
Jessie J. On hauskaa mennä artistien keikoille, joita ei niin tunne. Jessien kohdalla yhdistin hämärästi nimen kasvoihin ja ainoa kappale, mitä olin kuunnellut ennen keikkaa oli Thunder. Toki sitten keikan aikana yhdistin Price Tag ja Domino kappaleet samaan artistiin. Osasin kyllä odottaa, että äänialaa löytyy, mutta parhaiten tuo pääsi oikeuksiin livenä, tässä esimerkki. Mahtava pakkaus! Vähän kuin Britannian Pink. Ja nyt olen kuunnellut hänen albumejaan läpi aika tiiviisti, hyviä energia biisejä – vink, vink. Masterpiece, Bang Bang, Ain’t Been Done, Burnin’ Up, Who You Are.
Oli myös mielenkiintoista seurata teinityttöjen kyynelehtimistä idolin edessä. Ilmeisesti en ole enää teini, kun tämä on mennyt minulta ohi.
Mutta jos tyttäresi lapsesi kuuntelee Jessietä, niin hyvä! Naisella on oikea ja terve asenne ja hänen itsensä sanoittamissa kappaleista löytyy voimaa.

Jessie_J_Pori_1.JPG

Jessie_J_Pori_4.JPG

Jessie_J_Pori.JPG

Ja ääntä lähtee.

JessieJ_Pori_3.JPG

JessieJ_Pori_4.JPG

JessieJ_Pori_5.JPG

Paloma_Faith_Pori.JPG

Illan seuraava esiintyjä oli Paloma Faith, jonka tuotanto on myös minulle jäänyt vieraammaksi. Tiedän vain New York, New York -kappaleen, naisen toki muuten. Hyvä, että tällä kertaa ei sattunut mitään urheilutapahtumaa päällekkäin, niin hän pääsi myös paikalle. Viimeksi jazzit jäivät väliin, kun Lontoon kesäolympialaisten soihdun kanto ajoi ohi.

P7173992.JPG

P7174003.JPG

P7174008.JPG

Jazzien esiintyjistä Palomalla oli varmasti raskain lavakalusto mukana.

P7174012.JPG

Testasin tällä keikalla vähän eri alueita seurata konserttia ja nautin myös ilta-auringon paisteesta rinteessä.

P7174014.JPG

Aah, ja ’aikuisten’ festareissa on ainoastaan se varjopuoli, että aika monella on tuossa vaiheessa iltaa jo naula päässä. Sai aina vähän varoa, mitä tulee niskaan kun Pertit ja Penat seilailivat alueella. Oli siis hyvä siirtyä seuraamaan Emeliä turvallisemmin nuorten joukkoon lavan eteen.

P7174015.JPG

P7174018.JPG

Emeli_Sande_Pori.JPG

Emeli oli tästä kolmikosta minulle tutuin. Olen kuunnellut Our Version Of Events -albumia ihan mukavasti. Hauskaa, tilasin sen joskus Play.comista ihan fiiliksen pohjalta, kuuntelematta yhtään kappaletta ja hyvin osui vaisto oikeaan.

Emeli_Sande_Pori_1.JPG

Heaven, My Kind Of Love, Mountains, Clown, Next To Me… Kuuntele myös acappella-versio Riveistä.
 Huomasin tosin keikalla, että aika moni kappaleista muistuttaa aika paljon toisiaan… Tai sitten niiden loppuosuus menee monesti muutaman lauseen toistamiseen. Ei siinä mitään, Emelin upeaa ääntä ei kyllästy kuuntelemaan.

Emeli_Sande_Pori_2.JPG

Myös Emeliltä lähtee ääntä.

Emeli_Sande_Pori_3.JPG

Emeli_Sande_Pori_4.JPG

Yksi asia, mihin kiinnitin huomiota, oli Emelien look. Ei siis siinä mitään, mutta jostain syystä 28-vuotias laulaja näytti asussaan huomattavasti vanhemmalta… Olen vain nähnyt hänet kuvissa irokeesissa ja nahkatakissa, niin siksi kontrasti oli niin iso. 

Emeli_Sande_Pori_5.JPG

P7174050.JPG

Perjantai tunnelman purkitti vielä Tedin teltassa viimeisenä esiintynyt Kasmir. Kävin kurkkaamassa menoa pois lähtiessä ja tuo oli oikein hyvä veto aloittamaan viikonlopun juhlinnan. 

Kiitos Pori ja Porin Jazz, tykkäsin! Lauantaina Jazzeilla olisi ollut kyllä vielä Buena Vista Social Club ja Robert Plant, joiden esitys olisi ollut sivistävää nähdä. Ja siis toki tapahtuma oli täynnä hienoja artisteja, tässä nyt vain oman soittolistaltani tutut.
Kesäretkikohteina Turku ja Tampere saavat nyt kilpailijan. Ja vitsi en ehtinyt Yyteriin, joten pakkohan tänne on palata.

Kommentit (26)
  1. Voi että, olipa ihana postaus ja kivoja kuvia!! Nähdään taas ensi vuonna heinäkuussa Porissa 😉

    1. Mikko – Private Blend
      26.7.2015, 14:54

      Kiva, jos pidit 🙂 Toivottavasti!

  2. Oli hurjan mukava törmätä sinuun, toivottavasti taas joskus satutaan vaikka hyvää musiikkia fiilistelemään samaan paikkaan! 🙂

    1. Mikko – Private Blend
      21.7.2015, 12:14

      Kuin myös! Pieni maailma. Päätin siis tosiaan tulla myös 🙂 Päästiin aika lähelle Kylietä. Mahtavaa kesän jatkoa!

      1. Hyvä että päätit 🙂 ja voi tosiaan, enpä oo tainnu ketään artistia noin läheltä ennen nähdä. Mahtavaa kesän jatkoa siullekin!

        1. Mikko – Private Blend
          21.7.2015, 20:35

          No sama juttu, vaikka on eräälläkin keikalla ollut. Vaikka Areenalla se eteen pääseminen tuntuu yleensä niin työläältä ja aikaavievältä 🙂 Tuolla oli vähän erilaista.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *