Rentoa kodikkuutta

 

Kiitos vielä kaikista valoisista ja tukevista kommenteista 🙂 Ne merkitsevät paljon ja antavat voimaa!

Yhteistyössä Finlaysonin ja Tammen kanssa.
Sain mahdollisuuden valita J.F. by Finlayson -mallistosta tuotteita testiin ja omanlaisen jouluhetken luomiseksi. Minun ei tarvinnut montaa kertaa miettiä valintaa, sillä olen haaveillut Emilie-sarjan pellavalakanoista jo keväästä saakka.

Sarjan tuotteista löytyy hillityn tyylikkäitä värisävyjä, itse päädyin hienon sävyiseen harmaaseen.

Pellavahan on materiaalina ihana, enkä malta odottaa kuinka nämä pehmenevät käytössä ja pesuissa. Minulla on tosin hieman totuttelemisesta tuohon rentoon ryppyisyyteen,  sillä silitän kuitenkin yleensä kaikki sänkyvaatteet.

Minulle tuli heti kaipuu rentoihin välipäiviin, jolloin olla koko päivän pyjamassa juoda teetä tai glögiä ja lukea kirjaa.
Sain tähän kaipuuseen onneksi myös Tammelta luettavaksi Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta -kirjan. Toven syntymästä tulee ensi vuonna 100 vuotta ja koko Muumilaakso on juhlinnassa mukana. Tämä kattava elämäkerta on siis mielenkiintoista luettavaa kaikille Tove- ja Muumi-faneille. Osuvan sisällön lisäksi kirjan nimi on ihana ja kirjan ulkoasu on myös kaunis. Olen itseasiassa ostanut sittemmin näitä parikin kappaletta joululahjaksi, kiitos vain hyvästä kirjavinkistä!

Oli pakko ottaa ylelliseen hetkeen mukaan myös Hermès-huopa, johon on ihana käpertyä, jos alkaa viilenemään.

Kommentit (14)
  1. Totta, sinne on vähän haastavaa saada peittoa, yleensä kyllä saatan sukeltaa itse lakana sisään laittamaan sen kunnolla.
    Katsoin myös noita Balmuirin lakanoita ja ne olivat kyllä mahtavia! Huokaus. Onnekas sinä – kyllä ne sieltä vielä tulevat!

  2. Se on kyllä mahtava, kiitos Rue du Faubourg Saint-Honoré!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *