Yksi sieni lisää sateella

j0316779.jpg

Blogi-ilmiö on kiinnostava ja olen itsekin seurannut tiiviisti eri blogeja. Ajatus oman blogin raapustamisesta on outo mutta mielenkiintoinen. Leikittelin sillä jo vuosi sitten ja kun keksin sopivan nimen blogille, kävin kirjaamassa sen tänne bloggeriin. Sen jälkeen jätin asian hautumaan, koska en saanut sitä ensimmäistä kipinää aloittamiselle.

Nyt eksyin suosikeissani tähän tyhjään pohjaan ja muistettuani jopa kerrasta salasanani sivulle, päätin tutkiskella bloggerin elementtejä. Sain jonkinmoiset raamit aikaiseksi, mutta ulkomuoto elää varmasti tässä alussa ja lisää infoa tulee koko ajan. Eli eiköhän alun kömpelyydestä päästä ajan kanssa.

Seuraan harrastuksena muotia, nettikauppoja, ilmiöitä, uutuuksia, popkulttuuria, elokuvia… Kaikkea sitä, mistä riittää ammennettavaa sisällöksi. Miksi en siis nostaisi niitä ihania bongauksia, löytöjä ja huomioita, joita tulee koko ajan vastaan ja jakaisi niitä? Samalla opin blogi-maailmasta paljon uutta ja  saan varmastikin uusia kokemuksia.

Tästä se lähtee.
 

puheenaiheet ajattelin-tanaan
Kommentit (3)
  1. Kiva löytää uusia blogeja! Varsinkin kun viime aikoina monet tutut miesten blogit ovat hiipuneet tai jopa loppuńeet kokonaan. Luin saman tien kaikki postauksesi. Aika paljon samoja intressejä kuin itselläni.
    Hyvää pääsiäistä!

  2. Ooh, kiitos paljon! 🙂 Ja onnea sinulle blogimuuton ja ”uuden alun” myötä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *