Uusia tuulia
Itsellenikin, koska ensimmäistä kertaa kirjoitan tälle sivustolle. Alkuun voisin kertoa jotain itsestäni. Olen siis reilu kolmekymppinen uusioperheen äiskä. En ole koskaan ollut erityisemmin liikunnallinen, harrastin lapsena vain ratsastusta. Toki ulkoilin paljon, olinhan maalaistyttö. Nuorempana sain mättää suustani alas mitä tahansa, lihomatta. Raskauksien ja iän myötä alkoikin kiloja ja vararenkaita kertyä. Minusta tuli siis itseänsä inhoava ja surullinen nainen. Monia kertoja toki päätin, mukamas, ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa paremmat elämäntavat. Mutta ei, jatkoin entiseen malliin ja herkut maistuivat lähes päivittäin. Ja sen näkee kasvoistakin…
Jotain ”naksahti” tammikuussa vuonna 2013. Mieheni on erittäin urheilullinen ja lähdinkin hänen mukanaan kuntosalille. Se oli pieni, mutta pelottava paikka. Sille tielleni kuitenkin jäin, hyvä niin. Nälkä kasvaa syödessä, niinkuin sanotaan ja niin kävi minullekkin, tässä tapauksessa treenaamisen suhteen. Alkuun olin ajoittain tosi kärsimätön kun olisin halunnut nopeampia tuloksia. Pikku hiljaa niitä alkoi tulla ja kärsivällisyyskin on kasvanut. Nyt painoa on n.16 kiloa vähemmän kuin tuolloin ja olen paljon tyytyväisempi elämääni, salitreeni on kuulunut siitä asti elämääni 4-5 kertaa viikossa.
Mutta kuinka tämä onnistui? Pikkuhiljaa. Aloin muuttamaan ruokailutapojani myös. Aiemmin söin esimerkiksi leipää isoja määriä, jugurtteja jne. Ajattelin rasvattoman jugurtin olevan tooosi kevyttä, kun eihän siinä ollut rasvaakaan. Mutta entäs se sokerin määrä? Sitäpä en ollut hoksannutkaan. Elämään hiipi aamupala, säännölliset ruokailuajat ja välipalat, proteiinirikkaampi ruoka. Riittävä proteiinin saanti ja säännöllinen ruokailu pitivät myös makeannälkää paremmin hallinnassa. Rupesin myös ahkerasti lenkkeilemään ja painohan putosi. Pääsin hankkimaan pienempiä vaatteita ja sain siitä hyvää mieltä myös. Omat silmät eivät silti meinanneet nähdä muutosta vaan peilistä katsoi se entinen Satu. Aloin olla virkeämpi ja jaksavampi, jaksoin liikkuakkin paljon paremmin. Innoissani ahmin tietoa netistä ja kirjoista ja opin uutta kokoajan. Sain salimaailmasta uusia ystäviä, en ollut enää niin yksinäinen. Ajoittain kyllästytin puolisoni intoiluillani. Puolisoni on ollut suurin tsempparini ja apuni tässä projektissa.
Takapakkeja tuli ja tulee tietysti vieläkin, aina ei jaksa niin hyvin eikä motivaatio ole niin korkealla. Kärsivällisyyttä oppii ja täytyy välillä olla itselleen armollinen. Salitreeni sopii minulle senkin vuoksi, että voin mennä sinne silloin kuin haluan eli harrastaminen ei ole aikaan sidottu. Yhteinen harrastus myös yhdistää minua ja puolisoani. Arjen aikataulutus on toki ajoittain haasteellista varsinkin silloin kun vuorokaudessa ei meinaa tunnit riittää.
Tällä hetkellä olen 16 kiloa kevyempi. Tuskin tavoittelen koskaan mitään ”fitness-lavoja”, yritän kuitenkin kehittää itseäni ja tavoitella tyytyväisempää ja parempikuntoista minää. Elämäntapamuutos on antanut niin paljon hyvää elämääni joten aion pyrkiä säilyttämään terveemmät elämäntavat jatkossakin. Tervetuloa mukaan seuraamaan matkaani.
That`s my story, projekti jatkuu.
Aiempia höpötyksiäni voi lukea täältä -> http://projektiuusimina.blogspot.fi/