Uusi vuosi, uudet kujeet ja elämän tavat.
Lupasin tuolla aiemin kirjoittaa ja kertoa kokemuksista tuotteesta Acne killer. Olen ollut tyytyväinen ja ihon rasvoittuminen, epäpuhtaudet ym ovat vähentyneet ratkaisevasti. Kerran viikkoon käytän tuotetta ja olen niin tyytyväinen. Melkein voisin sanoa odottavani perjantaita jo ihan senkin takia, että silloin on aina se päivä, kun teen kasvonaamion. Eli en voi kuin suositella tuotetta kaikille, joiden piina on huono iho.
Sitten muihin aiheisiin. Vuosikin on ehtinyt vaihtua ja kuukauden päivät kulua viime kirjoituksesta. Aloitin ennen joulua treenaamaan personal trainerin kanssa, vai sanotaanko oikeammin Fressi trainerin. Joka tapauksessa, pistin niin liikunta kuin ravinto tottumukset uuteen uskoon ja olen kovin tyytyväinen. Olo on jatkuvasti parempi, virkeämpi ja kevyempi. Treenaan kuutena päivänä viikossa joista yksi on sitten kevyempi/palauttavampi. Sunnuntai on aina lepopäivä. Salitreenin ohella olen vihdoin päässyt pakkasen salliessa hiihtämään pitempää lenkkiä. Voi miten olen kaivannut suksille kaikki nämä ajat, nyt sen tajuaa, kun käy hiihtämässä. Kotini lähellä on erinomaiset ladut ja reitit, joten mikä on sivakoidessa. Olen kovin orjallinen mitä treenaamiseen ja ohjelmaan tulee. Joku sanoisi, että luen kuin piru raamattua, mutta minulle se on avain onnistumiseen ja kehtaan jopa kohdata FT:ni kerran viikkoon, kun tiedän olleeni tunnollinen. Ihana huomata miten keho tottuu treeniin, palautuu ja kehittyy. Siis aivan silmissä! Mut mikäs sen motivoivampaa? Tietää, et saa tehä treenii kovempaa ja kovempaa, ahh, can’t wait!
Sain tuossa taannoin puhelun Kuopion Reserviläisiltä joihin liityin kotiuduttuani armeijasta. Pyysivät mua mukaan maaliskuus suoritettavaan jotokseen. Kyseessä on siis partiokisa, jossa marssittava matka on X ja yleensä kuuluu tehtävärasteja. Kuren kierto otellaan Vesannolla maaliskuussa ja odotankin tietoa tuleeko meille toista partiota. Kesto on määritetty kestämään reilun vuorokauden ja matkaa on 25km. Ei siis paha, on niit pahempiakin koettu. Tosin kävellen 40kg:n kantamusten kanssa. Nyt jaloissa on ergonomistakin ergonomisemmat intin sukset! Jeah! Mutta siitä viis, oon innoissani lähössä viilettämään mukaan. Mutta joo, tähän tällainen pieni päivitys, josko saisi itseään taas niska kiinni ja kirjoittelisi lisää useammin.