Laina
Aloin miettiä Erinin biisin sanoja, joista itselle on muodostunut eräänlainen muistutus oman elämän tärkeydestä, ”kuitenkin aina, on elämä laina”.
Tästä ajatukset lähtivät rullaamaan eteenpäin. Ihmiset ottavat lainaa, haluavat sijoittaa sen itselle tärkeisiin, välttämättömiin ja merkityksellisiin asioihin. Jokainen niistäkin on sijoitus. Sijoitetaan rahaa sellaiseen mikä omasta mielestä kannattaa, eikö? Ei sen sijoituksen tarvitse aina olla jokin rahasalkku tai osake. Me myös haluamme pitää sijoituksistamme huolta, emme haaskata niitä tai vahingoittaa. Murehdimme, että entä jos jotain käy sijoituksellemme, materialle jonka arvo on rahassa x. Korvaakohan vakuutus? Auto, tietokone tms ei ole ainutlaatuinen. Yleensä tulee eteen uusi ja parempi.
Mutta oikeasti, elämä on laina. Se on annettu meille hetkeksi. Lainapäiviä on rajallisesti. Emme me tiedä lainan eräpäivää lähtökohtaisesti. Jotkut aavistavat, joillekkin sen kertoo lääkäri ja osa päättää sen itse, joko omasta tai toisen puolesta. Silti, mikään ei ole niin uniikkia ja ainutlaatuista kuin oma elämämme. Silti monet haluavat heittää sen hukkaan, tuhota sitä tietoisesti. Kun ensimmäisen kerran heräsin pohtimaan tätä tosiasiaa, aloin pian ymmärtää, että itse olen ihan yhtälailla kaltoin kohdellut omaa elämääni, omaa lainaani. Enhän kohtele lainattuja kirjojakaan huonosti, koska niistä voi joutua vastuuseen. Mutta itse vastaan itselle, jos oman elämäni sössin. Aina ei vakuutuskaan korvaa ja vaikka korvaisi olen saattaanut silti menettää ja paljon. Elämässä harvoin tulee eteen uutta ja parempaa.
Olen aidosti kiitollinen elämästäni, jolle lääkärit minut pelastivat ollessani vain seitsemän viikkoa vanha. Tiedän monia nuoria joilla on ollut samat ongelmat syntyessään kuin minulla, mutta he ovat joutuneet taistelemaan, paljon enemmän kuin minä, pitääkseen lainan. Voisin melkein sanoa päässeeni helpolla näinä 25 vuotena. Haluan pitää lainani vielä pitkään, ei minulla ole kiire sitä takaisin maksaa. Siksi nykyään pyrin elämään täysillä, rikastuttamaan elämääni, myös muiden. Teen tietoisesti valintoja, mutten stressaa tai ole orjallinen, jos joskus päätöksestäni lipsun. Pyrin nauttimaan jokaisesta päivästä, löytämään jotain hyvää. Yleensä jo se, että aamulla avaa silmät ja saa herätä rakastamansa ihmisen vierestä riittää. Siinä on kylliksi hyvää minulle.
Saan muistutuksen elämän hetkellisyydestä, kun katson edesmenneiden ukkini ja mummoni tai rakkaiden koirieni Ritun ja Kiian kuvia. Olin vain 9, kun ukkini kuoli. Vuosi oli 1996. Elämässäni on säilynyt näihin päiviin asti ikävä, jota tunnen ukkiani kohtaa. Koin vielä joitain vuosia sitten sen niin epäreiluna. Rakastin ukkiani syvästi. Välit mummoon olivat aina hyvät, vaikka mummo jäikin etäiseksi. Siitäkin huolimatta, että hän oli läsnä koko alakouluikäni. Aina siihen asti, kun muutettiin kaupungista maalle. Mummo kuoli 2004.
Koirani Ritun jouduin itse viemään nukutettavaksi 2011 kesäkuussa. Ritu sairasti useamman vuoden ja kun uusia vaivoja ilmeni, päätin, että ei enää. Kiia lähti luotamme yllättäen tänä keväänä. Kiialla todettiin syöpä ja niin kuin yleisimmin, siinä vaiheessa, kun ei ole enää mitään tehtävissä. Olisiko ollut muutenkaan?
Joku saattaa pitää minua ja kirjoitustani tekopyhänä ym vastaavana. Nämä vain ovat mietintöjä omasta elämästä. En voi väittää ettenkö olisi aidosti harmissani, kun nään miten toiset hukuttavat elämänsä viinaan, aineisiin jne. Mutten myöskään tuputa omia valintojani, ja kyllä, minäkin nautin viinistä. Oikein hyvästä puna- ja valkoviinistä. Kukapa ei! Olen silti huomannut ettei se alkoholi ole minun juttuni pitemmän päälle. Jos juon, se näkyy heti treenauksessani ja siinä olen melko orjallinen. Mieluummin siis laitan rahani kuukaudessa salijäsenyyteen kuin viinapulloon, mutta jokainen meistä on se oman onnensa seppä. Go with the flow tapasi kaverini sanoa, kun tuli puhe elämästä.
Ompahan taas kaamea kasa latteuksia ja kliseitä, mutta miksi niissä on aina se totuuden siemen? Anyway!
Äidin kiinanruusun alku teki nupusta tänä aamuna kukkasen.