Before and after the Freedom.
Olen pitänyt liki kuukauden hiljaiseloa, mitä tulee tähän blogin päivittämiseen. Remonttipäivitys on antanut odottaa itseään ja ainut syy tähän on, että olen ollut laiska tallentamaan kuvia ja jokseenkin ollut halutonkin tänne kirjoittamaan. Päätin kuitenkin, että tänään teen postauksia parikin. Siitä, etten ole postannut mitään ja samassa yleissilmäyksen kuulumisiin. Sitten se kauan aiottu remontti/muutto postaus kuvineen.
Elikkä, mitäs minulle kuuluu? No kiitos, hyvää kuuluu. Kuluvana viikonloppuna on juhlittu kahdet tuparit. Ensin kavereiden kanssa ja sitten suvun! Oli todella kivaa ja ihana oli saada kestitä niin kavereita kuin sukua. Haluan uskoa, että vieraat viihtyivät ja antimet maistuivat. Perjantaina vietetyt kavereiden tuparit jatkuivat aina likemmäs kello kolmea aamulla. Päätimme ystävän kanssa aamuyön tunteina lämmittää vielä saunan. Enpä ole tainnut ennen saunoa tuohon aikaan!
Kesä on mennyt liikkuessa. Juoksemassa olen käynyt ylenmäärin ja jonkin verran salilla. Rullaluistimetkin kavoin kaapista ja olenkin taas päässyt vauhdinmakuun, kun saa kiitää luistimilla pitkin katuja. Kuntopiirin voi tehdä kotonakin, joten… Olen myös ottanut ohjelmistoon takaisin joogan. Ei ollut huono valinta! Kuluneella viikolla kävin piiiitkästä aikaa judossa, voi se oli hauskaa! Pitääkin aina ajan salliessa käydä vähän jumppaamassa matolla.
Maanantaina, eli huomenna, arjen rytmi muuttuu ja saa vähän tekemisen meininkiäkin elämäänsä. Pääsen vihdoin palaamaan porttien sisäpuolelle. Siellä odottaa tutut kasvot ja en voi olla yhtään iloisempi siitä! Kassin pakkasin jo muutama päivä sitten, toki pitänyt vähän täydennellä ja miettiä, että tarviinko jotain ihan oikeasti? Mutta uskon ottaneeni kaiken tarpeellisen mukaan ja huomioon. Huomenaamulla kello soi jotakuinkin 4 jäljestä heti miten, sillä klo 5 on lähdettävä junaan, juna lähtee 05:36. Urgh. Onneksi kyseessä on vain yhden vaihdon juna ja saan nukkua rauhassa senkin ajan. Hiuksetkin leikkautin viime maanantaina, nyt ne ovat lyhyet! Ei tarvita pinnejä tms. Jes, helppoa!
Voisin kertoa jotain myös juhannuksesta. Vietin sen perheen ja kaverin kanssa Kuhmossa, Iivantiirassa, Pykälävaarassa Juttua-järven rannalla. Olimme Kuopion asevarikon kalan ja erän mökeillä. kaksi mökkiä joissa molemmissa oli sauna, ihana puusauna! Voi sitä tuoksua ja löylyn lämpöä ja pehmeyttä! Ei ole puusaunan voittanutta! Sää suosi, ei satanut eikä ollut juurikaan itikoita tms. Käytiin kalassa kaverin kanssa, saunottiin ja heitettiin talviturkit Juttua-järveen. Matkalla Kuhmoon pysähdyimme Jyrkänkoskella Talvisodan taistelupaikoilla. Kaverin kanssa oltiin ihan fiiliksissä. Meitähän siis oli kaksi autolastillista. Meidän karavaanissa oli myös kaverin sisko, jonka nakkasimme Kuhmon keskustaan ja siitä myös poimimme kotiin lähtiessä kyytiin. Reissu oli onnistunut ja kiva. Kotimatkalla tosin satoi koko ajan vettä, mutta mitäs me pienistä.
Kissat vietiin juhannukseksi täysihoitolaan, Viikseen, tuonne Kurkimäkeen. Elmo parka huusi kuin syötävä, ei olisi halunnut jäädä. Moksu rupesi samantien tutkimaan uutta ympäristöä ja Ada-neiti päätti ettei poistu boksista ennen kuin on saanut piilon. Kotiin haettaessa käytävää kulkiessani kutsuin Elmoa ja Moksua nimeltä ja Moksu vastasikin tuttuun tapaansa kutsuun. Voi sitä kehräystä ja mielihyvää. Poika melkein kiipesi syliin. Elmo oli loukkaantunut, mutta syliin päästyään rupesin kehräämään ja varmaan ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun pojat menivät kehräten kantoboksiin!
Nyt nämä viimeiset tunnit, alle vuorokausi, siviilissä menee tehden viime hankinnat, porukoil hengaten ja muuten vain chillaten. Jos viel tiskais ja hoitas semmoset jutut niin fine! Oli minulla varmasti tähän jotain lisättävää, ihan salettiin oli, mutten muista ja palaan tunnelmiin viimeistään kahden viikon päästä, kun pääsee ensimmäisille lomille. Sitä odotellessa!