Pellavaa ja hiekkaa, tulta ja tappuraa.

Olin aatellut, että asutaan kämpässä kesäkuun loppuun. Nyt yhtäkkiä herään todellisuuteen siitä, että olenkin roudannut kamani Kuopioon ja mies Turkuun. Eletään kuitenkin vasta toukokuun puoltaväliä.

Miehen ilmoitus lähteä jo nyt, tuli yllätyksenä. Olo oli kaiken muun lisäksi  lievästi kuin puulla päähän lyödyllä. Onneksi siitäkin tokeni nopeasti, tai no, tilanteen vaatimalla nopeudella. Kyllä sitä alkoi itsekkin sitten pakkailemaan ja laittamaan kamoja kasaan, lähinnä niitä mitä tiesin etten tule käyttämään. Tässä vaiheessa ajatukseni oli, että olen Helsingissä siihen asti kunnes pääsykokeet on ohi.

Lauantaina mies sitten alkoi pakkailla kamojaan autoon ja itsellä alkoi tulla paniikin tunne, ahdistus, tunne etten voi enää hengittää koko asunnossa, etten vain voi olla siellä enää yhtään pitempään. Soitin isälle, että tuu hakee mut pois, etten haluu vaan enää olla siellä hetkeäkään. Isä sanoi, että hän hakee peräkärrin ja tulisi seuraavana päivänä hakemaan minut ja maallisen omaisuuteni. Siitä alkoikin pakkausoperaatio.

Aloin pakata tavaroita vauhdilla jätesäkkeihin, laatikoihin, kasseihin. Alle vuorokaudessa oli asunto pakattu kasaan kaikkineen. Jätin asunnolle vielä nukkumapaikan patjoineen ja makuupusseineen. Samaten mikron ja jotain pientä syötävää joka säilyy jääkaapissa ja pakkasessa, koska menen vielä pariksi yöksi sinne pariin otteeseen.

Kesäkuun toisena viikonloppuna siivotaan miehen kanssa kämppä ja palautetaan avaimet. Sitten kun vain sulkee oven niin voi todeta, että siin oli taas yks elämänvaihe takana. Ehkäpä siitäkin oppi taas jotain. Kyllä mua hetkittäin häiritsee ja harmittaa, että lähdin sieltä niin vauhdilla pois, mutta toisaalta, täällä Kuopiossa voi taas hengittää. Edes vähän paremmin kuin Helsingissä tai siinä kämpässä. Tulen kaipaamaan Helsinkiin, mutta yhtä kaikki tuun myös sinne vielä palaamaan, etenkin jos saan koulupaikan! En usko jääväni Kuopioon, en vaan pysty elämään täälläkään. Toisaalta, mielessä on suuria suunnitelmia, josko niistä jokin saisi tuulta purjeisiinsa. Sitä ennen on suoritettava velvollisuus alta pois.

VVO:lta lupasivat, että saan avaimet 4.6 ja viikon päästä siitä pääsis maalaamaan! Sitä odottaessa voikin aikaa kuluttaa tosiaan pääsykokeilla ja vaikka tappelemal sossun ja kelan ja työkkärin ja ihan ***** kaiken kanssa! Jos jokin turhauttaa ihmistä niin se on tämä byrokratia ja ihmisen pompottelu paikasta toiseen. Ja paras toivoa valanut tietoisku tuli eilen, no käsittely voi kestää jopa vuoden. Siis anteeks mitä?!

No mutta, eilen kävin allekirjoittaa vuokrasopimuksen ja tapasin myös isännöitsijän, jonka avulla sitten tilattiin maalit yms tykötarpeet kämppää varten. Keittiöön tulee tumma tumma pellava tehosteväriksi ja eteiseen vaalea hiekka! Can’t wait että pääsee sisustamaan ja maalaamaan ja laittamaan!

Mua ottaa päähän myös se, että nyt ei ole ollut muka edes aikaa käydä salilla. Treenimäärät on romahtaneet. Kyllä mie nyt ryhdistäydyn ja rupean taas liikkumaan. Pää ei kestä tätä aikaansaamattomuutta! Tänään olisikin luvassa Elinan kanssa 75 minuutin spinning! How awesome is that ja huomenna puntti! Eilen käytiin isän kanssa ampumassa radalla, et spinni on awesome niin ampuminen on totaalisen awesome!

Nyt ulos nauttimaan auringosta ja jäätelöstä!