Vanhaa uuden edellä
Siitä on käsittämättömän pitkä aika, kun viimeksi olen tänne kirjoittanut. Itseasiassa puolivuotta. Välillä mieleen on tulvinut ideoita mistä kirjoittaa, hetken mietittyäni niitä ne ovat tuntuneet hassuille, turhille. Nyt sitten menin lupaamaan, että mikäli iltavuoro olisi hiljainen kirjoittaisin jotain. Edes siitä etten ole kirjoittanut.
Kesän alussa jäin työttömäksi ja treenasin kovempaa. Tuloksiakin tuli. Tästä viitaus viime kevään postaukseen aiheesta uusi nahkatakki ja jokainen voi sen myös todeta alta ihan itse. Kesäkuun lähetessä loppuuaan ja heinäkuun alussa tuli kerralla pitempi stoppi treenaukseen, kun keho jäi ylirasitustilaan ja kesäflunssa iski kovempana kuin hetkeen. Kiitos pakko tauon ja levon pääsin vähän jopa harrastamaan kotimaanmatkailua, kun reissasin ensin etelään Hämptonin (Hämeenlinnan) kautta Helsinkiin ja päivän visiitti Tallinnaan äitin ja tädin kanssa. Keäsällä sain kylään myös mun ihanaiset neitoset, rakkaat taistelutoverini. Niit mimmei on aina ilo nähdä, vaikka menee aikaa ettei nähdä, niin aina juttu jatkuu siitä mihin se viimeksi jäi. Ja onneks meillä on DA-AW.
Kesäkuu 2013 Kevät 20??
Isän kanssa otettiin sitten myöhemmin suunnaksi pohjoinen ja Itäraja. Suomussalmella käytiin kattelemassa Raatteentien taistelupaikkoja, rajaa ja museoita. Tullessa poikettiin Kuhmon kautta katselemassa taistelupaikkoja. Laatuaikaa isän kanssa! Olo oli melkein kuin karkkikaupassa. Rakastan historiaa ja yhtenä suosikki osa-alueena on sotahistoria. Ja mikä sen inspiroivampaa, kuin nähdä paikkoja omin silmin. Toisaalta siellä hiljentyi miettimään, sitä miten niissä poteroissa oli maannut isiä ja poikia, joillekkin se jäi viimeiseksi sijaksi, jokainen tahollaan varmasti peläten ja miettien, jos ei tuo vastapuoli niin minä sitten.
Flunssa pitkittyi ja vasta elokuun lopulla pystyin kaiken levon ym jälkeen ajattelemaan treenien pariin palaamista täydellä teholla. Työterveyskäyntikin kertoi karua kieltään siitä, mitä oli tapahtunut levon aikana, kun ei vaan voinut treenata. Otin toki neuvosta vaarin ja en aloittanut mitään järjetöntä diettiä ja tai himo rääkkiä vaan pikkuhiljaa kehoo totuttaen takaisin ruotuun, samalla kuin lennosta vaihtui salikin. Kuopioon avattiin uuteen viihdekeskukseen Kunnonsali, oli itsestään selvää siirtyä sinne. Mutta itse treenaamiseen, nestepöhö helpotti nopeasti ja aineenvaihduntakin palaili uomiinsa. Nyt treenitahti on sama kuin viimekeväinen, mutta keho on vastaanottavampi ja tulosta taas tullut, eli lepo teki loppujen lopuksi vain hyvää. Treeniin päästyäni kiinni olen myös oivaltanut erinäisiä asioita, saanu sisältöä treeniin. Nyt taas muistan miten ikävä mulla oli spinnipyörän selkään, saati sitten kuulatunnille.
Kuten suunnittelin intin lopulla palaavani judon pariin, niin kyllä, sen tein. Palasin taas vetohommiin ja olen nauttinut suunnattomasti. Sain viel paikan vastuuvetäjänä ja se sopii miulle. Nyt tähtäimessä on ensi kevään alueleiri ja 1kyu (ruskeavyö) koe. Jos sen vihdoin ja viimein suorittais? En muista oonko ikin oppinu judosta niin paljon kuin tänä syksynä. Tai itsestäni mitä judoon tulee? Tuskin.
Treenirintamalle tuonut vastapainoa opinnot ja työt. Nykyistä työtäni rakastan, ei ole ollut aamua jolloin olisin ajatellut, että ei, en halua. Viihdyn töissä ja rakastan työkavereitani. Miten tervetulleeksi tunsi heti alusta alkaen itsensä. Olen työn myötä löytänyt elämääni hienoja ihmisiä kavereiksi ja yhdestä tytöstä tullut eritoten tärkeä. Uusi työ on rytmittänyt elämää mukavasti ja aika mennyt kuin siivillä.
Elämässä kauheesti kaikkee jännää, siitä alla…
Viime viikonloppuna oli gym instructor-opintojen näyttökoe ja kirjalliset. Nyt jännätään menikö läpi, näyttö kyllä, mutta entäs kirjalliset? Spinniohjaajaksi valmistun 17.11. Siis parin viikon päästä, jännää! Pääsee piipahtamaan Tampereellekin moikkaamaan rakasta taistelutoveriani. PT-koulutus starttailee viikon päästä ja tuo taas uusia tuulia elämään. Men voi tajuta miten onnellinen oon, kun saan opiskella näin liikuttavaa alaa. Aivan käsittämättömän hienoa! Moni ei ehkä ymmärrä miten paljon saan tästä, miten inspiroivaa ja innostavaa kaikki tämä on ollut. Enkä voi yhtään vähätellä omaa porukkaa, jossa pääsen opiskelemaan. Sitä kirahvien, sisäkköjen ja ollien määrää… Ei niistä enempää?!
Mutta PT puoleen palatakseni pakko kertoa, miten innoissani olen, että pääsen treenaamaan ’asiakkaan’ kanssa. Asiakkaaksi (lue: uhriksi) tarjoutui eräs ystäväni ja ainakin toivon, että meille tulee hintsusti ikimuistosia hetkiä. Toivon oppivani ja kasvavani ohjaajana. Ja tietty toivon, että yhdessä saavutetaan tuloksia treenattavan kanssa. Odotan myös uusia haasteita mitä syksy ja talvi tuo tullessaan. Innoissani ja kauhuissani.
Olen täällä sivunnut aiemmin, nyt jo ’arkistoiduissa’, teksteissä ihmissuhteitani. Edelleen elellään yksin. Nyt tosin tilanne on se, että pitää oikeasti kysyä itseltä mihin ihmeen rakoseen edes mitään suhdetta laittaisi. Kalenteri täynnä ja aikaa rajallisesti. Kai sitä sitten tekisi aikaa sille toiselle, mutta harvassa varmaan ne jotka ymmärtävät tätä treenaamista ja menemisen määrää. Mutta, mitä aiempiin kirjoituksiin tulee niin edelleen ihastuksenkohde on se sama kuin keväällä… Tai no, jo viime vuoden loppupuolella. Olenko asian eteen tehnyt mitään? En.
Syksyyn mahtui myös kertausharjoitukset kotikassulla, Panssariprikaatissa Parolannummella. Hyvä ettei itku tullut, kun asteli porteista sisälle. Edessä olisi Hämeen Ilves 2013-harjoitus ja viikonloppu TiKessa. Termi ”yöuni” ei tulisi kuulumaan sanavarastoon. Mennessäni nummelle homma alkoi ilmoittautumisella ja varustamisella. Sai vetää niskaansa m05:t pitkästä aikaa. Tulipa kotoisa olo, kuin ei olisi koskaan lähtenytkään. Mutta majoituspaikka oli täysin väärä! Majoituttiin Huoltokomppanian tiloissa, oma kotikassuni olisi siinä vieressä Johtokeskuspatterissa. Sinne mie oisin halunnu! Mut tyytyminen oli Hokiin. Oli kiva tutustua uusiin ihmisiin ja huomata miten hyvä yhteishenki oli meidän porukassa ainakin. Kaikki antoivat täysillä panoksensa ja jokainen löysi oman tonttinsa. Itse hääräsin tiedustelu-upseerin hommissa. Lauantai- ja sunnuntai-illan välillä tuli valvottua yksillä silmillä reilut 25h. Voin kertoa etten muista koska kotimatka Hämeenlinnasta Kuopioon olisi kestänyt niin kauan. Ihan oikeasti?! Se ei meinannut loppua, ei sitten millään. Sillä seurauksella mentiin, että seuraavana aamuna oli h*lvetillinen päänsärky, voipuneisuus ja pari päivää lepoa. Ei puhettakaan, että olisin noussut sängystä ylös ennen maanantain alkuiltaa.
Mitä tulevaisuudessa?
Lupaan nyt ettei enää näitä 6kk:n taukoja. Tulen todennäköisesti purkamaan tänne opintojani, miten treenattavan kanssa menee ja miten omat treenit kulkee. Kuviakin lisäisen jahka on lisättävää. Ja jos vielä talvikin tulisi niin en pahakseni pistäisi. Kuopioon satoi jo ensilumi. Odotan jo, että pääsen kaivamaan sukset ja monot naftaliinista ja laduille!
Fiilis-biisi: Apulanta – Minä olen voittaja