Yhden loppu on aina jonkin toisen alku.

Taas matkalla Savoon, kotiin lepäämään. Mieli on ollut viime päivät hieman sekaisin, etten sanois.

On tuntunut, ettei saa minkäänlaista otetta mistään, kaikki lipsuu vain käsistä. Tänään taas, kun tulin kotiin muutamia vastoinkäymisiä kohdanneena, odottikin kiva yllätys. Valintakoekutsut olivat kolahtaneet postiluukusta. Mulle ne on jo pieni voitto koko rupeamassa, kiljuin ja riehuin onnesta pinkeänä! Anteeksi sinä naapuri, joka varmaan järkytyit ja jouduit luulemaan, että naapurissa asuu joku hieman dillempi tapaus. Minä se vain.

Lappusista tohkeana pakkailin viimeisetkin matkaan lähtevät kamat ja kissakin piti lääkitä. Siinä sitten puhelin soi ja ajattelin, et nyt ei ois aikaa läpättää kenenkään kanssa, et pitis alkaa mennä kohti rautista. Se olikin varsin mieluisa puhelu! Mutta, ettei paljasteta vielä liikaa ja etten puhu mistään, mitä ei ehkä tulekkaan, niin palaan asiaan viikon lopulla tai ensi viikon alussa! Julmaa, eikö?

Kuopiossa aion hoitaa asioita järjestykseen ja tutustua pääkkärimatskuihin netissä. Syytä ois nyt tsempata ihan kympillä! On ihanaa, kun elämässä on sellainen pimu, kuin serkkuni Nenna on!  Ihana nähdä, torstaina ihan muuten vain ja lauantaina ajattelimme ottaa vähän viiniä. Sillain sivistyneesti. Ehdotin itse tuota Nennalle ja kappas, kun oli ajatellut ihan samaa! My girl!

Viikon suunitelmiin kuuluu, säästä viis, juoksuu ja punttia! Keholle rääkkiä. Pitää palata ruotuun, kun päässy ihan lipsuu. Noh, syystäkin. Alkanut sisuuntua ja hakenu kosketus pintaa omaan elämään. Ehkä tosiaan oon oppinu jotain joskus. Elämästä. Huomannu, et painoo lähteny ihan vahingos viitisen kiloo reilussa viikossa. Hups. Noh, jospa se motivois jatkaa tästä nyt sitten omin voimin. Ehkä olisi syytä olla armollisempi itselleen, mutta aikaa ei ole hukattavaksi yhtään! Jotenkin piiska viuhumaan ja kropalle kyytiä!