Koska moni kysyy aina miksi kuntosali,miksi bodaus ja kehonmuokkaus niin helpointa lienee kirjoittaa siitä aiheesta blogipostaus ja avata muutenkin omaa liikuntataustaani.

Treenitausta.

En ole aikaisemmin ihan teinivuosia lukuunottamatta ollut mitenkään superliikunnallinen ihminen. Aikuisikään astuessani liikunta oli aina satunnaista ja lähinnä joko kavereiden kanssa pelailua tai jonkun lajin kokeilua. Yksinään joskus tuli innostuttua lenkkeilemään ja jossain vaiheessa kävin kyllä salillakin ja silloin lihas oikeasti taisi jopa hieman kasvaa..? Ja tosiaan esikoisen raskausaikana kun liikunta oli kiellettyä ja muut raskauden ajan ongelmat päälle alkoi se ”sohvaelämä” miellyttämään eniten. Ja kun toisen lapsen raskaus alkoi niin pian ei siinä välissä ehitnyt tekemään juuri mitään liikuntaan viittaavaakaan. 

Liikunnan ilo löytyi oikeastaan vasta kun aloin laihduttamaan noita raskauskiloja vuonna 2015 ja siihenkin meni tovi. Juoksemiseen rakastuin silloin todenteolla ja jokainen juostu kilometri lenkillä lisää antoi uutta motivaatiota. Kuntosalilla aloin käydä loppuvuodesta 2015 ja vaikka olen liikunta-alan ammattilainen niin olihan se melkoista sähläämistä ja tavoitteellisesta treenamisesta homma oli kaukana. 

Jatkoin kuitenkin juoksemista ja salilla käymistä aina siihen asti kun aloin syksyllä 2016 odottamaan kolmatta lastani. Juoksemisen jouduin jättämään pian pois ja välillä kuntosalikin oli tauolla mutta sinne salille sitten aina menin kun kunto salli. Kun kolmonen sitten syntyi oli se kuntosalilla käynti muodostunut niin tärkeäksi asiaksi itselle että sinne oli päästävä. 

Ensimmäiset 6 kuukautta kolmosen syntymän jälkeen treenailin lähinnä palauttavasti ja tavoitteellisuus oli aika kaukana. Kuitenkin pikkuhiljaa innostuin bodaamisesta kokoajan enemmän ja etenkin kun huomasin että sitä kehitystä alkoi tapahtua. Tammikuussa 2018 päätin sitten että katsotaan mihin rahkeet riittää. Silloin toki en oikeastaan edes ajatellut kilpailua vaan halusin kokeilla kuinka hyvään kuntoon oman kroppani saisin. Keskiössä oli ja on vieläkin ollut palautuminen raskauksista ja synnytyksistä.

Rakkaus lajiin.

Kuvassa 7kk muutos.

Tavoitteellista treeniä on takana nyt vajaat 7 kuukautta, joista valmentajan kanssa ollaan tehty viimeiset kaksi. Valmentaja on antanut ihan älyttömän boostin omaan kehitykseeni ja olen kiitollinen siitä että saan olla hänen valmennuksessaan. Olen itse lukenut bodauksesta valtavan paljon ja hyödyntänyt aiheeseen liittyviä videoita,kirjallisuutta ja ihan vain matkinut esikuviani, mutta valmennus vei treenit ihan erille tasolle. Mulla on ollut aina tosi iso motivaatio treenata niin että jokainen treeni vie eteenpäin ja jokainen treeni on aina vähän parempi kuin se edellinen. Olen aina uskaltanut kokeilla isompia painoja,ottanut vastaan neuvoja ja kokeillut toisin jos joku juttu ei ole tuntunut oikealta. Siinä mielessä olen varmaan helppo valmennettava että en juuri kyseenalaista sitä mitä mulle sanotaan vaan haluan tehdä niinkuin sanotaan ja toki haluan oppia kokoajan lisää. Toki sitä tekee asioita myös omalla päällään ja kun kokoajan oppii uusia juttuja niin varmuutta tulee, mutta valmentajaa totellaan. 

Fysioterapeutin ammatista on pari selkeää hyötyä bodauksessa: Tunnen oikeat liikemallit ja tiedän mikä lihas tekee työn ja tärkeimpänä osaan käytää keskivartaloani ja tiedän mikä vaikutus on treeniin syvien keskivartalon lihasten aktivoinnilla. Muuten voisin sanoa olevani vielä hyvin alussa treenin suhteen mutta ajatus on kokoajan siinä että kun teen jotain se menee oikeaan paikkaan ja että lihas rasittuu oikealla tavalla. Onko se vahvuus sitten? Itse uskon että moni treenaaja saisi paljon enemmän irti jos oikeasti miettisi mitä on tekemässä eikä vain heiluttelisi niitä painoja sillä ajatuksella että kun niin pitää tehdä. Kun focus on tekemisessä ja näkee edes vähän vaivaa homman eteen niin tuloksia varmasti tulee.

Pyrin täydellisyyteen ja se ei välttämättä ole aina hyvä juttu. Tiedän että olen saanut paljon aikaan omassa kropassani lyhyessä ajassa ja varmaan mulla jotain lahjoja(geenejä tai mitä ne nyt ovatkaan?) onkin salihommissa mutta olen silti hyvin vaivaantunut kehuista ja ajattelen itse että on vielä ihan äärettömän paljon työtä(enkä tässä edes ajattele niitä kisalavoja vielä). Tämä ajatus on vahvasti siitä taustasta että mua on kiusattu todella rankalla kädellä kouluaika ja sen jälkeen kiusaaminen jatkui toiselta suunnalta. Läski,ruma,anorektikko,liian lihaksikas.. kaikki kuultu. Koskaan ei ole ollut oikein hyvä muiden silmissä. Mutta nyt on sentään muuttunut se että mä en enää välitä muiden puheista. Kehuminen ahdistaa välillä, mutta kiva toki on kuulla kun joku sanoo kauniiksi tai antaa sille arvoa miten paljon olen tehnyt töitä sen eteen että olen nyt tässä kunnossa. Ja tästähän mennään vain eteenpäin.

-Itse ajattelen että lihakset ovat todella kauniita. Naisilla lihakset ja sporttinen ulkonäkö ovat vain <3 ja toki miesten pitää näyttää miehiltä,jos miehellä on vähemmän lihasta kuin mulla niin se vaan on ehdoton NO NO. Itse haluan että lihakset näkyy ja se on se yksi juttu miksi niin paljon tykkään bodauksesta. On hienoa että voi muokata omaa kroppaa ihan omalla tekemisellä. Syömällä oikein ja treenamalla kovaa.

Mitä treeni sitten merkitsee?

Se että kroppa muuttuu on toki iso asia, mutta treeni on puhtaasti pitänyt mut järjissään viimeisen vuoden. Kolmonen oli valvottaja ja vaikka olin tosi väsynyt jaksoin treenin avulla. Lisäksi kevät yksityiselämässä oli puhtaasti sanottuna perseestä ja olisin ilman treeniä yhä umpikujassa. Olen siis saanut treenistä valtavasti varmuutta muihin elämän osa-aluesiin ja nyt kun ollaan elämäntilanteessa jossa olen eronnut ja elämässä tapahtuu yhtä ja toista niin se salille meno pelastaa jos päivä on mennyt puihin.

Treeni ei ole mulle kaikki kaikessa(lapset ovat) mutta äärettömän tärkeä osa elämää ja en osaisi kuvitella että lopettaisin treenaamisen. Rakastan sitä tunnetta kun treeni kulkee,ajatus tyhjenee kaikesta muusta ja paine kertyy lihakseen. Tuo lause kiteyttää aika hyvin sen miksi treenaus on mulle niin tärkeää, bonuksena tietenkin tulee oman kropan kehitys.

Tää laji on semmoinen joka saa todella helposti arvostelua osakseen. Koska ulkonäkö on niin vahvasti esillä on helppo arvostella. Monet ajattelee että elämään ei mahdu mitään muuta kuin treeni ja makrot mutta ajatus on täysin väärä. Loppupeleissä mulla menee treeniin se 5 x 1,5h viikossa ja ruokaahan on pakko syödä jokaisen ihmisen että pysyy hengissä. Aika ”pienellä” panoksella tässä on pystynyt treenaamaan ja muokkaamaan kroppaa ja silti olen pyörittänyt lähestulkoon yksin kolmen lapsen arkea ja selvinnyt vauva-vuodenkin haasteista. Ja olen myös tajunnut että olen muutakin kuin äiti ja vaimo. Siksi olenkin nyt enää äiti ja nainen. Itse olen saanut ihan älyttömän paljon arvostelua osakseni, mutta I don’t give a shit! Tämä on mun juttu. Silti kysyn niiltä arvostelijoilta, sanoisitko mitään jos vaikka harrastaisin virkkausta? Olisinko eronnut jos harrastaisin virkkausta? Olisin.

Nyt on hyvä näin. Haasteista huolimatta.

Jätä kommentti ja kerro mulle mitä treeni sulle merkitsee tai onko liikunta tuonut sun elämään jonkun ison muutoksen?

-AnnaR