Esittely.
Kuka olen.
Olen siis 34-vuotias nainen. Elämäni tärkeimmät asiat ovat kolme lastani. Esikoinen, hellä ja empaattinen mutta tarvittaessa kovin riehakas ja itsepäinen 6-vuotias poika, vaaleanpunaisten lasien läpi maailmaa prinsessan elkein katsova 4-vuotias tyttö ja reilun vuoden ikäinen vaippasankaritar, joka rakastaa kaappien tyhjentämistä lattialle.
Olen ammatiltani fysioterapeutti, koulutettu hieroja ja kuntosaliohjaaja. Olen lukenut myös ravitsemustieteitä ja juhannuksen jälkeen minusta tuli myös opiskelija. Syksyllä aloitan siis ylemmät AMK-opinnot sosiaali-ja terveydenhuollon kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelmassa. Olen työskennellyt yksityisellä sektorilla koko työurani. Fysioterapeuttina intohimoni on äitiysfysioterapia ja selän ongelmat. Niistä aiheista olen lukenut valtavan paljon ja tärkein ammatillinen onnistumiskokokemus on oman kroppani kuntouttaminen.
Olen entinen ylipainoinen ja paskalla itsetunnolla varustettu koulukiusattu ihminen. Nykyisin treeni täyttää ”vapaa-ajan” ja tavoitteeni on kilpailla tulevaisuudessa bodyfitneksessä. Itsetunto on paremmalla tasolla ja oma identiteetti alkaa rakentua ja se mitä todella haluan tehdä elämässäni. Bodauksen ohella rakastan kirjoittamista ja musiikkia. Kirjoittaminen on ollut itselle aina tie päästää ajatukset ulos jos en ole niitä osannut sanoa. On ihana kirjata ajatuksia ylös ja sanoittaa ajatuksia paperille. Musiikki on myös todela tärkeää ja olen sen löytänyt taas pitkän tauon jälkeen elämääni. Itselläni oli pitkä vaihde etten osannut nauttia musiikista mutta nyt laitetaan musiikit soimaan heti aamusta. Jokaiselle hetkelle löytyy omat musiikkinsa ja vaikka musiikkimakuni on aika pitkälti metallipainotteista saa Vesalakin hyvälle tuulelle oikealla hetkellä.
Mistä Bloggaus alkoi?
Kirjoitin aikaisemmin parisen vuotta Äiti jumppaa-blogia. Blogi lähti siitä että olin juuri tehnyt ison askeleen ja pudottanut reippaat ylipainokiloni. 22 kiloa ja oppinut rakastamaan liikuntaa. Blogi oli sekä motivaatio itselleni mutta ajatuksena oli myös inspiroida ihmisiä tekemään oman muutoksen. Laihdutin ihan omilla metodeilla. Vähensin ruokamääriä, jätin herkut ja rupesin pikkuhiljaa lisäämään liikuntaa. Turhaa se ei ollut, sillä kun tulin kolmosesta raskaaksi olin jo niin pitkällä että raskausaika oli helppo pitää jollain kuntotasolla eikä herkut enää selättäneet raskaudenaikaisia himoja. Olin kahdesta aiemmasta raskaudesta tosiaan kerryttänyt melkoiset ylipainokilot ja en todellakaan halunnut enää palata siihen pisteeseen.
Tulen vielä tässäkin blogissa palaamaan laihduttamisen vaiheisiin koska sekään ei mennyt ihan niin putkeen. Mutta pääasia että järki on nyt ollut päässä kehonkuvan kanssa.
2016 otetussa kuvassa olen noin 61 kiloinen ja harrasti todella paljon aerobista liikuntaa ja söin aivan liian vähän kulutukseeni nähden. Nykyisin taas syön pienen perheen verran ja bodaan tosissaan. Iso muutos vaikka välissä on vain reilu 3 kiloa.
Mitä sitten tapahtui?
Kun kolmonen syntyi toukokuussa 2017 palo treenaamaan oli kova. Lähdin salille kun kolmonen oli 3 viikon ikäinen, mutta toki kyse ei ollut mistään kovasta treenistä vaan kevyestä pumppailusta. Itse fysioterapeuttina kannatan hyvää palautumista synnytyksestä ennenkuin lähdetään tekemään vaativampia treenejä, mutta kevyt liikunta on hyvästä jos se tuntuu hyvältä. Lihoin kolmosesta noin 17 kiloa ja lähtötilanteeseen se oli oikein hyvä lukumäärä. Kuusi kuukautta söin mitä mieli teki ja herkuttelin imetyshuuruissa,mutta kun synnytyksestä palautuminen eteni lisäsin myös treenejä. Muutui moni muukin asia. Tajusin vihdoin että pitää olla muutakin kuin äiti ja vaimo. Pitää olla myös MINÄ!
Joulukuussa 2017 ajattelin että nyt voisi olla pikkuisen dieetin paikka että saisin muutaman kilon pois. Painoa oli tuolloin noi 70 kiloa ja vaikka olo oli muuten hyvä niin halusin muutaman kilon pois. Se maaginen raja että on hyvä olo, eikä vaatteet kiristä. Samalla muutin myös treenejäni tavoitteellisempaan suuntaan. Muutoksista isoin oli vain jättää herkut pois kuutenä päivänä viikossa ja hieman vähentää hiilareita. Tammikuun lopussa puntarissa oli 4 kiloa vähemmän. Tärkein kuitenkin että se bodaus alkoi todella kiinnostaa.
Helmikuussa päätin että nyt aletaan kasvattaa lihaksia ja muutin ruokavaliotani nyt katsottuna hieman väärin, mutta treenit kyllä toimivat. Tuloksia näkyi sekä ulkoisesti että salilla painoissa ja sarjapituuksissa. Huipennus kuitenkin oli kun mun valmentaja otti muhun yhteyttä ja sanoin että haluaa auttaa mua. Että näkee potentiaalia vaikka mihin. Olen aina ajtellut salilla että kun tehdään niin tehdään kunnolla. Isot painot ei pelota ja voimaakin löytyy ihan kivasti. Selkeästi olen löytänyt oman juttuni.
Pistettiin pakka sekaisin.
Valmentaja muutti alkuun mun ruokavalion ihan eriksi. Kaikki makrot muuttui. Aika nopeaa kävi selväksi että olin itse tehnyt hommat monella tapaa väärin. Olin syönyt kyllä lihaskasvun kannalta paljon, mutta ne makrot.! No sitten jatkui treenit vielä hetken omillani, kunnes sähköpostiin kilahti uusi treeniohjelma ja se ohjelma tukee juuri niitä alueita mitä mulla on kehitettävänä kisoja ajatellen. Bodyfitness-lavat ovat siis valloitettavina ja paketista tehdään kova.
Elän aika jännää elämänvaihetta muutenkin, mutta treeni pitää pään kasassa. Rakastan sitä mitä bodaus saa aikaan kropalle ja miten hyvä vaikutus sillä on sekä henkiselle että fyysiselle minäkuvalle. Suosittelen oikeasti lähtemään salille ja nostamaan rautaa kunnolla. Siinä mieli lepää. Ja kun näkee oman kehityksen niin se on parasta motivaatiota.
Mitä sitten?
Vaikka yksityiselämä on myllerryksessä niin voin tosi hyvin. Treenit kulkee ja tulokset paukkuu. Kun olen lasten kanssa niin sitten lapset ovat ykkösasia. Olen kuitenkin oppinut ottamaan omaa aikaa tästä äitiydestä ja se että käyn tekemässä parin tunnin treenit ei ole keneltääkään kuin omasta rahapussista poissa(lastenhoitajan palkka). Olen aina ajatellut että hyvinvoiva äiti on yhtäkuin hyvinvoiva perhe ja tässä tapauksessa hyvinvoiva äiti on yhtäkuin hyvinvoivat lapset.
Tähtään siis kisalavoille. Ajankohta riippuu omasta kunnosta ja lavalle ei mennä vajaassa kunnossa joten tässä on vielä työnsarkaa. Onneksi mulla on valmentaja. Se sitten sanoo mitä tehdään ja mä vaan tottelen. Olen äärimmäisen kiitollinen tästä. Ja tiiän että tästä tulee kova setti.
Eli nyt syödään,treenataan ja levätään ja ennenkaikkea tehdään asioita niin kuin itse halutaan.
Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat lukijat seuraamaan matkaani <3
-AnnaR