Psyyke ja laihdutus

Katselin tänään aamulla Jutta ja puolen vuoden superdieetit ohjelman Katsomosta ja aloin pohtia painonpudotuksen psyykkistä puolta. Jakson päähenkilöllä Kaisalla meni kolme kuukautta ennen kun hän löysi uskon ja kipinän laihtumiseen. Itse olen työstänyt tulevaa prosessia jo varmaan yli puoli vuotta, ja nyt myönsin että tarvitsen apua. Olen toki pudottanut painoa itsekkin, mutta olen nyt niin kyllästynyt tähän junnaavaan painoon. Viikon loppuna on vielä nopea mökkireissu ja siellä tulee luultavasti juotua alkoakin ja sitten voisikin laittaa korkin kiinni pääsääntöisesti koko kevääksi. (Ja nyt tää kuulostaa siltä et olisin ihan hirvee doku 🙂 ) Koen kumminkin terveyteni ja treenaamisen tärkeämmäksi kuin humalan ja krapulan, ja kyllähän sitä voi baarissa ja tanssimassa käydä selvinkinpäin.

Päälle on myös varmasti vaikeaa käsittää kehon koon muuttuminen pienemmäksi. Minullakin kun on tavoitteena saada vähintään 15 kiloa pois kevään aikana, niin kyllähän sitä pienemmäksikin muuttuu. Kuvasaastetta saatte sittenens maanantaina kun Mies saa ottaa musta lähtö- eli kammokuvat.

 

tumblr_mfjeqenyes1s046cjo1_500.jpg

Hyvinvointi Liikunta Terveys