Ehkä pääsin, ehkä en
Pääsykokeista on kulunut jo toista viikkoa ja ihan pian tuloksetkin jo tulevat. Aloin kirjoittaa jo pääsykokeiden jälkeisenä päivänä postausta edellispäivän tapahtumista, mutta se ei ollut mielestäni tarpeaksi julkaisukelpoinen (aka hauska tai oivaltava). Joten tässäpä pieni kertaus pääsykoepäivästä, jotta ne potentiaaliset ja harvat lukijani saisivat muutakin luettavaa kuin masentavat, ahdistavat ja pelottavat viikonlopun uutiset.
Kaikki suuret politiikan uutiset tapahtuu samoina päivinä kuin meikäläisen pääsykoevirstanpylväät. Samaan aikaan, kun sote-uudistus uhkasi kaataa hallituksen, kärsin jälkijäristyksistä ja väsymyshysteriasta. Mietin, että jos hallitus kaatuu niin en pääse sisälle ja jos hallitus ei kaadu, niin pääsen sisälle. Toivoa siis on, kun sote saatiin pelastettua. Kaikki alkoi torstaina aamulla kello kuusi, kun heräsin pimeään syysaamuun. Puoli kahdeksan maissa köröttelin bussissa ja ihastelin Ramsayn rannan kuuraa (mitä nyt jännitykseltäni pystyin). Itse koe alkoi vasta yhdeksältä, joten odottelua oli paljon. Ensi fiilikset Metropoliasta: Naisia on vielä enemmän kuin humanistisessa (!) ja tutun tuttu kertoi, että palomies-ensihoitajat hilluvat boksereissaan (nyt näin vasta yhden ja silläkin oli vaattet päällä) ala-aulassa. Niin ja hoitaja-opiskelijat kulkevat hoitsu-univormuissa koulussa. Kuin siistiä! 🙂
No siinä odotellessa sain jo ekan pääsykoekätilökaverin! Aina pitää saada yksi pääsykoekaveri. 🙂 Kirjallisuuskuulustelussa oli ensin esitietolomake, josta sai viisi pistettä, kun siihen osasi täyttää oikein nimensä ja sähköpostiosoitteensa sekä entiset opinnot. Humkandi (suomen kieli) ei ylläri varmaan kauheesti tuo sama lisäarvoa kuin vaikkapa lähihoitajan tutkinto, mutta tunnollisesti sen sinne raapustin. Itse koe sitten koostui yli sadasta oikein/väärin/en tiedä-väittämästä. Etiikan osuudessa en omasta mielestäni mokannut, mutta bilsaosuudessa on aivan taatusti ihan liikaa virheitä. Yhteenkään kohtaan en vastannut ’en tiedä’, joten pelasin upporikasta ja rutiköyhää niissä kohdissa joista en ollut ihan varma. Kokeessa kysyttiin mm. valkuaisainesynteesistä, kun muistin lukeneeni vain noin sata kertaa proteiinisynteesistä. Hirveetä huijausta. Ne on kuulemma sama asia. Tosi kiva.
Kaikki olivat valmiita reilussa puolessa tunnissa, ja salin ulkopuolella oli ryhmäkeskusteluajat. Omani oli siitä vasta kolmen tunnin päästä, joten melkein naapurissa porukoillani pääsin osalliseksi ruokajutun tekoa syömällä ihan normitorstain arkijälkkäriä, josta kuva Instagramissa. Tämän somelinkin voisin ehkä uskaltaa lisätä tännekin. Yksityisyyteni varjelulla ei varmaan ihan hirveästi ole väliä, kun ei tätä blogia lue kuin muutama. 😀
Tästä raskaasta toimittajaperheen lapsen osasta huolimatta jaksoin siirtyä takaisin kohti ryhmähaastattelua. Meitä oli ryhmässä kuusi: 1-2 kiintiölähihoitajaa, kiintiö-kahden lapsen äiti, kiintiö-luomurastamama ja kiintiöakateeminen. Lyhyiden esittelyjen jälkeen meidän piti pohtia kätilötyön tulevaisuutta. Toinen lähäreistä ehti mainita monikulttuurisuuden, mutta sain lisättyä siihen omat pointtini siitä kuinka kätilöillä on ensiluokkainen asiantuntijuus eri kulttuurien ymmärtämisessä, tapojen yhdistämisessä ja haitallisten tapojen (ympärileikkaus) poistamisessa. Pohdin kätilöyden feministisyyttä ja naisten ja perheiden asioiden ajamista läpi elämänkaaren. Muut lähinnä pohtivat synnyttämistä, luomuilua, vaihtoehtoisia kivunlievityksiä jne. Itse sain vielä sanottua sen tärkeimmän pointin, jota olin muotoillut mielessäni jo monta viikkoa. Pohdin kätilötyön yhteiskunnallisuutta ja suurempia linjoja: sitä kuinka kätilöillä on erinomainen asiantuntijuus seksuaaliterveyden, perhesuunnittelun ja seksuaalikasvatuksen saralla. Yhteiskunta kuitenkin rakentuu osittain sille, saako nainen mahdollisuuden perhesuunnittelulle ja seksuaali- ja lisääntymisterveyden opetusta. Totesin, että tässä kätilöillä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa päättäjiin. Lisäksi sitten vain myötäilin muita ja näytin lähes maanisen kiinnostuneelta kaikesta mitä muut ryhmässä sanoivat.
Kun pääsin kokeesta pois, ehdin vielä tunnollisena opiskelijana gradusemmaan ja sen jälkeen vielä luennollekin. Tässä vaiheessa kävin jo niin pahoilla ylikierroksilla että lähinnä häpesin keskittymiskyvyttömyyttäni Janne Saarikiven luennolla. Cmoon! Yliopiston yksi trendikkäimmistä humanisteista pitää alkuperäiskansaluennon ja juuri silloin keskittymiskykyni on kolmevuotiaan tasolla ja hepulini pienen koiran kaltainen. I’m not embarrased at all or anything.
Kokeesta en osaa sanoa muuta, kuin että se on ny korkeemmas kärees. Jo ensi viikon torstaina saan tietää tulokset. Nyt graduttaa eli gradu pyörii mielessä koko ajan, mutta mitään en saa aikaiseksi. Kovin tyypillistä siis.