Kätilöopiston naiset – ne todella kääntää mun pään.
Kätilöopiston naiset – ne todella kääntää mun pään. Tai takin. Ironisesti naputtelin yhteishaun menemään samana päivänä, kun hallituksemme ilmoitti ankarista säästötoimista. Ensin täytin yhteishaun Metropolian kätilötyön- ja sairaanhoitajalinjoille, sitten avasin uutiset. Vaikka Suomi pitää panna kuntoon (toinen korvamato sekin), ei yksipuolinen ja epätasa-arvoinen leikkauspolitiikka liene kenenkään etu. Onneksi Jorvin topakat kätilöt käänsivät pääministerimme pään. Eiku takin.
Viime viikkojen draama: hallituksen sekoilut, ay-liikkeen änkyröinti, miekkarointi, lakkoilu… Kaikki tuntuu olevan kuin jostain koyhän miehen House of Cardsista. Ihan kuin kolme ässää olisivat käsikirjoittaneet tämän kaiken. Ensin SSS näyttää kovin ankaralta ja jakaa kansan kahtia (puolueettomat humanistit eivät kehtaa somessa tai työpaikoilla analysoida puoleen tai toiseen), sitten tulee Urho Kaleva Sipilän puhe 70-lukulaisine maneereineen ja sanavalintoineen ja nyt sitten SSS saa peruutettua epäreiluimmat leikkaukset, kun peruutukset henkilöityivät kahteen fiksuun kätilöön. A vot! Hallituksen maine säilyy, Suomi pannaan kuntoon ja kaikki voittaa.
Vaikka oikeistolais-rasistinen hallitus ei lämmitä ollenkaan humanisti-hoivaaja-maailmanparantajani sielua, niin jollain erikoisella, suorastaan perverssillä, tavalla ihailen Sipilää, joka terhakkaasti ja toimeliaasti haluaa oikeasti saada Suomen talouden nousuun ja pelastaa edes jollain tavalla hyvinvointiyhteiskunnan. Pääministeri toimii eikä vain ynise ympäripyöreyksiä. Ymmärrän leikkausten tarpeen sekä sen, kuinka kipeästi Suomi tarvitsee uudistuksia. Mutta samalla olen hämmentynyt ja surullinen leikkauskohteista: lapsiperheiltä, opiskelijoilta ja sosiaali- ja terveysalalta leikkaaminen ei edusta maallikkojärjen mukaan niitä aloja, joista leikkaamalla Suomi saadaan kuntoon.
Jos halutaan Suuri Tuottavuusloikka, niin kyllä minä voin nököttää kassalla 20 minuuttia kauemmin ja lomarahojanikin saa leikata, mutta miten ihmeessä päivähoidosta ja kouluksesta karsiminen lisää tuottavuutta? Se ei mene humanistille kaaliin. Mutta nyt tulee puolijulkinen yliopistolaisen salaisuus: ainoa, minkä ymmärrän on se, että työelämää tehtäisiin kandivetoisammaksi. Se helpottaisi kaltaisiani epätutkijatyyppejä, joille gradun ja maisteritutkinnon vääntö tuntuu suorastaan kiusaamiselta. Opiskelen elämää ja työelämää varten enkä opintojen takia. Ehkä siksi haaveilenkin käytännönläheisemmästä työstä. Voi humanistin dilemmaa!
