Kohti kutsumusta

Mitä tapahtuu, kun opiskelija päättää kesken graduseminaarin hakea täysin vieraalle alalle? En tiedä. 😀 Siksi perustin tämän blogin pohtiakseni pääsykokeisiin lukemista, alan vaihtamista ja ennen kaikkea reilu parikymppisen elämää. 

Lukiossani opiskelijat kysyivät toisiltaan, että hakevatko nämä lääkikseen vai oikikseen. Yliopisto ja huipputiedekunta oli itsestäänselviö, joten jos kylteriksi ei halunnut, oikkariksi ei päässyt eikä lääkäriksi ollut rahkeita, niin humanistinen ala ja mielellään kielitieteellinen ala oli tuossa ryhmäpaineen huippuvuosina ”ainoa” vaihtoehto. Suomen kieli oli pääaineeksi turvallinen vaihtoehto, olinhan ollut kympin äikän oppilas ja tulevana opettajana ei tarvitsisi nälkää nähdä.

Sitten aloin tehdä opintojen ohessa sijaistuksia. Oli hetkiä, kun itkin luokkahuoneessa. Oppilaita ei kiinnostanut saapua tunneille, pulpetit lentelivät eikä opettajien huoneessa kukaan ollut kiinnostunut auttamaan hädin tuskin 20-vuotiasta sijaista. En saanut oikeutta pedagogisiin opintoihin, joten päätin että ehkä minusta voisi tulla ammattimainen kielenhuoltaja, jokapaikan yleisfennisti. Kunnes minulle alkoivat valjeta filosofian maistereiden totuudenmukaiset työllisyysnäkymät: työttömyyttä, työuraa pätkästä pätkään, ei oman alan töitä, ei säännöllisiä kuukausituloja… Kesällä olin kuukauden palkallisella lomalla (Jee hyvinvointiyhteiskunta, jossa vielä toistaiseksi osa-aikaisilla myyjillä on samat lomat kuin vakkareillakin!), jolloin oli aikaa pohtia tulevaisuutta.

Olen lapsesta asti halunnut kätilöksi. Se on konkreettista fyysistä työtä, jossa saa edistää naisten ja tyttöjen tasa-arvoa, perhesuunnittelua, seksuaalikasvatusta… Kätilön työssä saa yhdistää yhteiskunnallisen pohdinnan konkreettiseen sairaan- ja terveydenhoidolliseen työhön. Ja mikä tärkeintä: saa auttaa vauvoja maailmaan! 🙂

Ennen ajattelin, että haen kätilöksi sitten joskus. Aikuisena. Kunnes tajusin, että haaveiden sijaan pitää ryhtyä työhön. Nyt opettelen ekaa kertaa elämässäni solubilsan alkeita, neutroneita ja sitruunahappokiertoja ja olen onnellisempi opinnoista kuin aikoihin (vaikka gradu jääkin nyt loppusyksyn ja ensi kevään projektiksi)! 🙂