Tag: Koti

kotijuttuja.

kotijuttuja.

muutimme toukokuun lopulla uuteen asuntoomme ja sisustusjutut ovat pyörineet mielessäni siitä lähtien vielä enemmän kuin tavallisesti. tämä asunto tuntuu tosin omassa mielessäni väliaikaiselta, koska valmistuminen lähestyy ja oman kodin hankkiminen tulee ajankohtaisemmaksi. tästä syystä avasinkin viime kuussa asuntosäästötilin ja olen ainakin yhden pienen askeleen lähempänä unelmaa omasta kodista ! nykyisessä asunnossamme sisustus on hyvällä mallilla, […]

päivä elämässäni.

päivä elämässäni.

huh, tulipas pitkä tauko palstan kirjoittelusta. aktiivisesti olen täällä lilyn parissa viihtynyt, mutta jotenkin omien juttujen lisäily on jäänyt. nyt yritetään kuitenkin tehdä paluuta ”päiväni kuvina” -haasteen myötä. ihan myöhässähän olen tämän kanssa, mutta halusin sen kuitenkin toteuttaa. päivä lähti käyntiin vihreän teen, vadelma-omppumehun sekä kaurapuuron voimalla.   aamupalan jälkeen laittelin pyykit kuivumaan. onnistuin kutistamaan […]

hahmottelua.

hahmottelua.

pääsin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa käymään uudella asunnollamme. muutimme jo osan pienemmistä tavaroista, jotta ensi lauantain urakka vähän helpottuisi. huomenna pakataan muuttokuorma sitten täällä oulun päässä valmiiksi perjantaista ajomatkaa varten. yövymme sukulaisten luona tampereella ja jatkamme siitä lauantaina turkua kohti. pakettiauto on meillä käytössä vain sunnuntaihin saakka, joten melkoinen urakka yhdelle päivällä on luvassa. asunto […]

inspiroivia olohuoneita.

inspiroivia olohuoneita.

  mitenkäs muuten sitä nuhaisen sairaslomapäivän viettäisi kuin selailemalla inspiroivia kuvia silmää hivelevistä olohuoneista. lämmin puu ja konjakin värinen nahka näyttää niin hyvältä musta-valkoisen värimaailman rinnalla. tätä tyttöä odottaa nyt seitsemän tunnin junamatka keväiseen turkuun ! luvassa koko viikonloppu armotonta pakkailua ja siivoilua. toivotaan, että ilmastonmuutos karkottaisi flunssankin tiehensä.  mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille !

valkoista, harmaata ja mustaa.

valkoista, harmaata ja mustaa.

    otsikko kuvastaa hyvin värimaailmaa, joka minua sisustuksessa eniten miellyttää. tylsää ehkä, mutta silti niin raikkaan tyylikästä.  sommittelin aikani kuluksi tulevaa olohuonettamme. en malta odottaa, että pääsen rakentamaan uuteen asuntoon meille oikeaa kotia tämän väliaikaisasumisen jälkeen ! eniten odotan tosin, että pääsen taas kokkailemaan oikeaan keittiöön. nykyisessä pientäkin pienemmässä keittiössä ruuanlaitto on aiheuttanut melkoista […]