10 päivää rakkautta
Hei ja huomenta,
pikku aloittaa tänään yhdennentoista päivänsä maailmassa ja tarkoitus olisi suunnata hurjasti Helsingin keskustaan ja kirjastoon palauttelemaan tenttikirjat. Viimeinen tentti yliopistossa meni läpi, arvosana 4 ja opettajalta sain palautetta siitä, minkä kysymyksen vastaus oli ollut vähän liian epämääräinen. Luin kyseistä kysymystä koskevan luvun uudestaan, kiitin palautteesta ja sanoin, että sen ansioista muistan jatkossa erityisen hyvin, miten EIT:n (Euroopan ihmisoikeustuomioistuin) oikeuskäytäntö on vaikuttanut suhteessa EUT:n (Euroopan unionin tuomioistuin) oikeuskäytäntöön kilpailuoikeudellisissa asioissa. Ja että ei ole estettä, etteikö periaatteessa myös kilpailuoikeudellisissa asioissa voisi vedota Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloihin 6 ja 8.
Mahtavaa siis saada palautetta, oli kyse sitten opiskeluista tai töistä (tai miksei jopa arjen ihmissuhteista). Palautteen kautta oppii ja kehittyy. Onneksi suurin osa työpaikoistani on osannut hyvin rakentavan palautteen ja myös kritiikin. Toki kiitoskin on tärkeää, mutta pelkkä kiitos ei kehitä. Usein opetushenkilökunnalla ei ole aikaa palautteeseen ja esim. massakursseilla se olisi lähes mahdotonta. Niissäkin on tosin hyvä, jos jotkut yleisimmät virheet tai väärinymmärrykset nostetaan esiin.
Meidän pikku
Vauvanen on edelleen rauhallinen ja nukkuu kovin hyvin, pitää toivoa linjan jatkuvan! Erityisesti yöt ovat helppoja. Pikkuinen nukkuu heräten 3-4 tunnin välein imemään peukkuaan, josta tiedän, että nyt on nälkä. Äidiltäni saatiin lahjaksi kuvassa pilkottava Marimekon viltti, joka on ollut ihan suosikki.
Päivät sujuvat uinuen, syöden ja pienet vatsallaanolo-jumpat tehdään välillä. Tosin kyllä toki keuhkojakin on koitettu: kova ääni lähtee, jos esim. pyllynpesu harmittaa! Lähikaupassa ja lounaalla käynneistä vauvalla olisi varmasti seuraava mielipide: hyvät oli unet. Eli kun kotona on juuri syöty, vaipat vaihdettu ja laitettu lämpimästi päälle, hän on nukkunut vaunuissa koko ulkonaoloajan.
Kotona kaikki on siis sujunut hyvin ja ajatukseni olla 2 viikkoa tekemättä opiskeluita on toiminut hyvin, joskin kun hän nukkuu niin mainiosti tuossa vieressä tai yleisimmin sylissä, onnistuu myös koneella puuhailu. Samoin kotia ehtii laittamaan kuntoon eli lähinnä pestä pyykkiä, jota tulee runsaasti!
Kivaa keskiviikkoa!
-Jeanbee