Vauvanhousuntaskut

Vauvamme on ensi viikolla kuukauden vanha, ja käyttää housuja, joissa on taskut: taskut.jpg

Mysteeriksi on jäänyt, mitä näihin etu- ja takataskuihin voisi laittaa. Asianosaisen mielipide olisi ehkä tutti? Noh, elämässä on hyvä olla vähän näitä arjen mysteereitä… 

Sain työtarjouksen viime perjantaina. Kyse olisi gradun viimeistelystä isossa firmassa. Arvostan kyseistä yritystä ja sieltä voisi saada hyviä apuja. Voisin kuitenkin aloittaa vasta huhtikuussa, kun aletaan jakaa miehen kanssa vanhempainvapaata. Samalla toivon (ja no, ehkä jopa uskon) että saisin graduni tehtyä jo siihen mennessä. 
Otin yhteyttä asiasta nykyiseen työnantajaani, ja häneltä tuli aika selvä viesti siitä, että toivoisi voivansa palkata minut enemmäksi aikaa ja pysyvästi, kun perhetilanteeni sallii. Eli ratkaistavaksi jäi, pitääkö nykyinen ja kehityspotentiaalia sisältävä paikka pienessä, mutta arvostamassani kasvuyrityksessä vai hypätäkö ison ja tunnetun kelkkaan (ja ehkä samalla massaan?). 

No mutta, ratkaisu löytyi helposti. 

Lisäksi: hug a bub voitettu huuto.netistä ja matkalla meille! Eli kohta saan kaksi kättä vapaaksi. 

Nyt artikkeleiden pariin! 

Ihanaa viikkoa <3 

t:Jeanbee

Työ ja raha Lapset Opiskelu Työ