Ajatelmia: 

Tänään oli viimeinen neuvola ennen laskettua aikaa. Kaikki vaikuttaa hyvältä, mutta ei ole vielä merkkejä pikun maailmaan putkahtamisesta… Neuvotatädit ovat olleet kaikki ihan parhaita. Olen nähnyt aikataulujärkkäilyjen ja vakkarin oltua lomalla/kipeänä nähnyt monta. Tuntuvat tykkäävän lapsista (varmaan aika edellytys), ovat rauhoittavia ja asiantuntevia. Itse neuvolajärjestelmä tuntui alussa hämärältä: tyttönä ja naisena sitä kun on tottunut seuraamaan painoaan ja elämäntapojaan, niin ajatus siitä, että joutuu vaa’alle ja raportoimaan kuulumisiaan jatkuvasti tuntui ensin todella vieraalta. Mutta tottakai lapsen vuoksi meni mukisematta. Nyt viimeiset neljä kuukautta olen jopa nauttinut näistä hetkistä ja neuvolasta saadusta tuesta ja neuvoista. 

Toivottais kovasti, että tulisi nyt viikonloppuna, mutta tuntuu ja on sellainen intuitio, että menee yliajalle. Ajatukset synnytyksestä ovat luokkaa: ”pääsispä jo puurtamaan!” Eli kova koitos lienee edessä, mutta olisi kiva jo päästä painimaan sen kanssa. Laukku on ollut jo pitkään pakattuna, tänään jemmasin sinne vielä lisää parkkirahaa, koska sairaalan ympärillä parkkeeraus on maksullista ja lisäksi tutustumiskäynnillä kätilö kertoi, että pysäköinninvalvojat ovat alueella aktiivisia. 

Jääkaappi on ensi viikolle täynnä ruokaa, pakasteessa on sämpylöitä ja aterioita. Tänään järjestin vauvan vaatteet kokojen mukaan ja siivosin asunnon vielä. Vaikka ajattelin, että lattioiden pesu voisi olla hyvä käynnistäjä, niin ei mitään… No mutta, toki nautitaan näistä viimeisestä hetkistä kahden: käydään esimerkiksi saunassa, koska sitähän ei voi vähään aikaan tehdäkään yhdessä, kun toinen on jatkuvasti vauvan kanssa. 

Huomenna voisin asetella graduhommia järjestykseen ja suunnitella aikataulun.  

Ihanaa viikonloppua <3