Maanantaina oli ensimmäiset tapaamiset graduryhmän kanssa; paljon kiinnostuneita ja asiantuntevia kanssaopiskelijoita, mahtavaa! 

Lisäksi: ohjaajan kanssa on tainnyt käydä aikas täydellisesti. Ensinnäkin pakollisista kirjoista kaksi suoritetaan vaihtoehtoisilla opiskelumenetelmillä: molemmat pareittain ja varsin hauskasti. Vähän vaihtelua pänttäämiseen, jota oikiksessa onkin saanut riittämiin tähän mennessä. Muutenkin pidän hänestä: hän osaa asiansa, antaa palautetta ja hänellä on näkemyksiä. Lisäksi hän osaa ilmaista itsensä hyvin selkeästi, mikä ei ole aina itsestäänselvyys ohjaajissa. 

Erityisen hieno juttu oli, kun ohjaaja totesi raskaudestani tietoisena (no niin no, sitähän ei ihan tässä vaiheessa enää voi peitellä tai väittää runsaaksi lounaaksi), että minähän voinkin muista poiketen palauttaa tietyt tehtävät kaksi-neljä viikkoa muita ennen. Eli ennen lapsen syntymää, koska synnytyksen jälkeistä aikaa on tässä vaiheessa aika mahdoton ennakoida. 

Tämä tarkoittaa seuraavaksi kahdeksi ja puoleksi viikoksi runsaasti lukemista ja kirjoittamista. Lisäksi oma tutkimussuunnitelma pitäisi saada kasaan. 

Mitä mieltä olen tästä? Ihan parasta! Ulkoinen paine ja deadlinet pitää liikkeessä, ja asiat luultavimmin etenevät. Lisäksi voisin kuvitella, näin skeptikkona, että pikku malttanee syntyä kuitenkin vasta lokakuun lopulla, joten synnytyksen aikaistuminen ei ehkä muuttane suunnitelmia.  

Mitä tulee raskauteen

Näin ihastuttavia opiskelijaystäviä pitkästä aikaa. Pakko sanoa: oikis on täynnä todella ahkeria ja skarppeja nuoria, mutta nämä tytöt ovat kyllä loistavia. Tajuaisivatpa sen vain itse. Onko se useinkin niin, että nuoret eivät ehkä näe omia kykyjään?

Oli myös hauska turista omasta raskaudesta samanikäisten kanssa. Jaoin ”tätä-en-tiennyt-ennen-raskautta” -tietouttani, johon kuuluu esim. seuraava:

-Luulin, että ”vauva potkii” tarkoittaa silloin tällöin muutamaa potkua. Mutta ei, se tarkoittaa sitä, että vatsa voi useilla senteillä siirtyä puolelta toiselle, hytkyä niin, että se näkyy vaatteiden läpi ja lisäksi pikulla voi olla hikka. 

Tapasin myös isovanhempani, jotka olin nähnyt noin kuukausi aiemmin. Mummini ensimmäinen kommenttinsa oli:

”Etpäs sinä olekaan lainkaan lihava!” 

Ja myöhemmin ukille:

”Katsos, ei hän ole juur lainkaan lihava!” 

Eli siis…ilmeisesti raskauskilot ovat pysyneet aisoissa, mutta nuo huomiot naurattivat. Sanottakoon, että edustamme hyvin eri sukupolvia ja olen tottunut, että näiltä rakkailta sukulaisilta voi välillä tulla sellaisia huomioita, että menee voileipä väärään kurkkuun. 

Työtä työtä 

Tämän viikon tehtävät pitäisi siis summata eli tällä viikolla:

-luen yhden kirjan ja päätän näkökulman esseeseen 

-käyn ylihuomenna ultrassa, joka jännittää. Ei ole aikoihin nähty pikkua ja nyt pitäisi tehdä painoarvio ja synnytystapa-arvio.