Töitä, lukemista ja napavirtauksia

Tämä viikko on mennyt taas urakalla; tiistaisen luennon jälkeen tulin kotiin ja keskiviikkona luin yhtä mielenkiintoista väitöskirjaa gradua varten. Haaveissa olisi joskus itsekin tehdä väikkäri, tosin mielellään ehkä samalla tekisi jotain muitakin töitä. 

Torstaina pidettiin sikäli vapaa päivä, että aamulla oli neuvolalääkärikäynti. Valitettavasti lääkäri oli myöhässä aikataulustaan (ymmärrän tämän, eihän sitä voi tietää, jos jollain potilaalla on joku pitkäkestoisempaa keskustelua vaativa vaiva ollut ennen minua) ja ehkä siksi hivenen kireä. Hän totesi sf-mitan pienentyneen, ja teki lähetteen Jorviin napavirtaus- ja painotutkimuksiin. Sf-mitta seuraa siis kohdun, ja sikiön, kasvua. Totesi, että johtuu luultavasti siitä, että lapsi on jo laskeutunut aika alas lantioon (kuulemma hyvät lanteet synnyttää…öh…jee). 

Noh, vaikka lääkäri ei ollut huolissaan, niin alkoihan siinä tunteikkaasti kyynelehdityttää. Onneksi en ollut päivällä yksin, vaan kaupungissa olevan lääkärisukulaisen kanssa, joka otti myös sf-mitan ja totesi, että saa 3 cm enemmän, kuin mitä neuvolassa. Mitta voi kuulemma vaihdella mittaajankin mukaan. Jorviin on aika ensi viikon keskiviikkona. Hermostuttaa vähän odottaa siihen asti, mutta onneksi liikelaskennalla (eli laskee vauvan liikkeitä) voi seurata vähän, mitä pikulle kuuluu.   

Suositus: Hilma af Klint Helsingin Taidehallissa 28.9. asti! Menkää! Jotain, mitä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt. Upea näyttely ja vaikuttaa olleen hyvin mielenkiintoinen persoona. 

Perjantaina tein töitä aa-toimistolle. Pitää ilmoittaa työskentely Kelaan, koska olen jo äitiyslomalla (hurjaa). 

Lauantai meneekin hallituksen esitystä lueskellessa. Vaikka on puuhaa, niin saisi se pikku jo tulla sieltä (toki oikeasti olkoon kasvamassa niin pitkään, kuin vain tarvitsee). 

Ihanaa viikonloppua kaikille! 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Työ