Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, tai sitten ei

Kuuntelin hetki sitten Sisko Savonlahden esikoisteoksen Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (2018) erään äänikirjasovelluksen kautta. Totta puhuen kirja oli minulla aiemmin jo lainassa kirjastosta, mutten häpeäkseni ehtinyt sitä laina-aikanani avata. No, tämä teos olikin juuri sopivaa taustaa koiralenkeille, äänikirjavaihtoehto oli siis oikein hyvä.

Kirja oli ehdottomasti mielenkiintoinen. Se herätti minussa paljon tunteita, joista suurin osa oli negatiivisia. Ärsytystä, suuttumusta, halua ravistella kirjan päähenkilöä. Ehkä välillä ihan-ihan ohutta samaistumistakin. Enimmäkseen kuitenkin kiukkua siitä, etten voinut antaa ohjeita päähenkilölle siitä, miten tämän tulisi ryhdistäytyä kaikilla elämänsä osa-alueilla.

Kirja on tavallaan humoristinen kuvaus sellaisesta milleaniaalielämästä, jota kovasti tunnutaan kritisoitavan. Ja ehkä tämä kirja osoittaa, että olisi syytäkin kritisoida. Päähenkilö on kolmekymppinen nainen, joka elää monin tavoin vielä nuoruuttaan. Rahaa ei ole, työtä ei ole, parisuhdetta ei ole. Hänen ystävänsä ovat siirtyneet eteenpäin mediaurillaan, toteuttaneet unelmiaan ja asettuneet aloilleen, hän on jossain hetkessä vaan tipahtanut kavereidensa kelkasta. Odotukset omasta elämästä ovat olleet kovat, mutta todellisuus on täysin toisenlainen. Sisältä ollaan romuna, mutta ulkokuori ei sitä välttämättä kerro, kun kädessä keikkuu uusi osamaksettu iPhone ja takana on New Yorkin matka.

Osun itse aika samoihin spekseihin päähenkilön kanssa: lähestyn kolmeakymppiä ja olen koko aikuisikäni ollut pätkä- ja osa-aikatöissä. Olen saanut miljoona kiitos, mutta ei kiitos -viestiä työpaikoilta ja kehittänyt joskus pakkomielteen meikkaamisesta. Silti päähenkilön elämä tuntui niin vieraalta. Miksei hän osaa käyttää rahaa? Onko pakko asua Kalliossa, jos ei ole siihen varaa? Miksei hän ymmärrä, mitä on jo saavuttanut? Miksei hän ole onnellinen siitä, että hänellä on useita läheisiä ystäviä? Miksi hän juo niin paljon? MIKSEI HÄN OSAA KÄYTTÄÄ RAHAA?!

Kyllä, jossain vaiheessa ajatukseni tiivistyi tähän: tämän kirjan päähenkilö voisi todella hyötyä työkkärin kursseista.

Nojoo, ymmärrän kyllä, tämähän on kertomus myös työttömyyden umpikujasta, elämän suorittamisesta, ehkä masennuksestakin. Vaikeita teemoja, joiden kanssa monet ponnistelevat. Kuunnellessani en voinut välttyä ajatukselta, että tämä kirja tulee kuitenkin vanhentumaan todella nopeasti. Se ei tavoittanut mielestäni mitään niin hyvää oivallusta, että päähenkilön kokemuksesta tulisi jotenkin universaali, aikaa kestävä. (Tätä ajattelen kyllä aina, kun kirjoissa/biiseissä mainitaan esimerkiksi Tinder.) Jäin kaipaamaan tunnekuvausta. Asiat vain tapahtuivat ja päähenkilö velloi tapahtumien mukana, vaikka kohtasi paljon pettymyksiä ja yllätyksiä. Kerronta tuntui jäävän pinnalliseksi, mahdollisuuksia olisi ollut kyllä muuhunkin.

Mutta kuten voi huomata, teos herätti minussa kovasti ajatuksia ja tunteita. Voin kyllä suositella sitä kevyen lukemisen hetkeen tai koiralenkkien taustalle. Toivottavasti joku kavereistani lukee tämän, jotta pääsen joskus ranttaamaan näistä tunnoistani ihan ääneenkin.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *