Ja niin saapui syksy.

 

 

Ja niin saapui syksy.

Kutiavat sääret sukkahousuissa. Liian kuiva iho. Rapsutuksen jäljiltä punaisia viiruja.

Ihmisillä vakavia, kiireisiä ilmeitä kasvoilla. Itsellä peilissä. Iho samenee mitä lähemmäs talvea mennään. Mitä syvemmälle syksyyn sukelletaan.

     

Kaikki halkeilee.

 

 

Ilma kylmenee. Tulevat kirpeät aamut. Nenää kutittaa. Ensimmäiset pakkashiukkaset ilmassa. Hartiat kohotetaan kohti korvia huomaamatta.

Liian vähän tunteja päivässä, viikossa, kuukaudessa. Liian vähän askeleita. Kaikki on omituisen lyhyttä. Venymätöntä.

Sitä tajuaa, että alkusyksy on katoava luonnonvara.

 

On oltava nopea. Rakennettava nuttura hiuksiin muutamassa sekunnissa ja purettava se illalla vielä nopeammin.

Kiire sänkyyn. Kiire nukkumaan. Kiire peiton alle. Lämpimään.

Kiire unissa.              Pakomatkoja, unikatkoksia.             Kiire herätä.

 

 

Sotkuisia hiuksia. Solmussa tyynyn alla. Aamulla suussa ja silmien peittona. Toisen unisen lämmin kosketus.

Tiesitkö, että puoliunessa ihminen on haavoittuvaisimmillaan? 

 

Kiireisiä hymyjä. Suudelmia. Aamulla melkein myöhässä töihin. Pyörällä pääsee lujaaaaa.  

J ä l k i h i k i. 

Ripsiväriä ruokatauolla tai ei ollenkaan. Päivät loppuvat huomaamatta kesken.

Treeneissä vääränlainen developpé, kivistävät pohkeet ja pyörimättömät piruetit. Tai liian lujaa pyörivät sellaiset. Ulkona tippuu lehtiä. Minulta hikeä.

Kadulla joku tiukentaa takkiaan. Katsoo ylös tanssisalin ikkunoissa pyöriviä ballerinoja. Pujottaa hanskat käteen.

On kai syksy.

 

 

Nypityt kynsinauhat. Lohkeileva lakka. Paikallaan pysyminen tuottaa vaikeuksia. Se ei ole mitään uutta. Se ei ole mitään uutta, että ajatukset eivät ikinä pysy paikallaan. Unohtuvat toinen toisensa jälkeen ja korvautuvat uusilla. Niistä jää muistijälkiä, pieniä täpliä joita ei kuitenkaan osaa jäljittää eikä tiedä mistä ne tuli ja mihin meni.

Se ei ole mitään uutta, että ei ehdi sanoa moi. Että sanat katoavat.

Ihmiset katsovat kiukkuisesti. Unohtavat hymyillä. Unohtavat itsensä.

Eräs aamu on puettava paksu villapaita. Haudattava iho, ajatukset ja sydän sen alle. Pidettävä lämpimänä. Niin kuin lehdet pitävät puita.

Niin kuin sinä minua.

 

Mutta

sitten tulee sellainen päivä kuin sunnuntaina.

 

 

Päivä, jolloin voi viilettää marjojen keskellä syysmekossa. Kostealla nurmella. Helmat heiluen ja pikkukukat mekossa pilkahdellen. Oli syksy ja syksyn värit mielessä, kun mekon Uffilta kesällä ostin. Tasarahapäivillä tasarahalla. Olen aika tyytyväinen ostokseeni.

Syksyn parhaimpia puolia ovat juurikin nämä aurinkoiset, kosteat ja viipyilevät päivät. Syksyiset sunnuntait. Varjossa on jo syksy, mutta auringossa vielä petollisen lämmin kesä.

Jäisin mielelläni siihen päivään. Marjapensaan varjoon, saapuvan syksyn tuoksuihin.

 

Ikuista minut tähän.

 

 

 

 

Kuvat: Oliver Webb