Tästä päivästä on jäljellä vain tajunnanvirtaa
Tänään en osaa kirjoittaa kuin runomuodossa
sananikin taisivat koko päivän olla hiukan sekavia
maistuivat erilaiselta suussa ja tuoksahtivat etäisesti sinulta
mikä minä olen kertomaan jos tämä kaupunki tylsistyttää
tunnet kaikki pyöräreitit ja haluaisit polkea jonnekin vieraisiin maihin
seurata vihreämpää ruohoa mutta
jäädä kuitenkin aidan päälle roikkumaan
uusi minä ja vaaralliset ajatukset painavat taskussa
tihrustan maisemia, joiden pelkään olevan olematta
kadulla mies heittää huulta
mutta et kuule
tuulee
takin sisällä
toit minulle eväitä töihin
sinun olisi pitänyt vain ilmestyä ja olisin ollut tyytyväinen
katsoa minua hetken ja päätellä
mistä minä oikein tänään olen kotoisin
nuttura on ennenkin aiheuttanut minulle päänsäryn
krooninen vaiva joka toistuu neljä kertaa viikossa
tauolla en poistu töistä
kuuntelen kelloa, joka puhuu asioista joista en ole ikinä ymmärtänyt mitään
aika ei ole tehty minua varten
oli liikaa autoja, ääniä
äänien kaikuja, toisia todellisuuksia
liikutin kättäni pysäyttääkseni koiran joka ylitti tietä
ja unohdin etteivät koirat ymmärrä ihmisten merkkejä
merkillistä
onneksi mitään ei kuitenkaan sattunut
sielu vain pelästyi
ja karvat nousivat pystyyn
koiralta sain kummaksuneen katseen ja kostean kämmenen
täällä minä olen vaikka joskus en haluaisikaan
mutta en ole mihinkään lähdössä
sillä pyöräni kulkee ympyrää ja palaa aina sinun luoksesi
täällä on hyvä olla
vyötäröllä sormet, kämmen, ranne, kyynärpää, olkapää
polvet varpaat polvet varpaat
joskus unohtaa miten vihreää ruoho on
tämän kaupungin keväässä,
palaavissa lehdissä
en pidä siitä, että luontoa rakennetaan
pystytetään puita, ollaan ronkeleita ja valikoidaan parhaimmat kukat
jotka eivät sovi edes maisemaan
kaiken pitäisi olla itsessään valmista
kyllä minä tunnistan mikä tänne kuuluu, miten on hyvä
mutta silti nämä puistot ovat kauniita
seikkailin niissä silloin vielä kun minulla oli aikaa
piilouduin puiden taakse odottamaan maatumista,
ehkä sinua
ja toivoin kaiken olevan aitoa
olleen aina siinä
On täällä metsiäkin, joiden juuret ulottuvat
pidemmälle kuin kukaan muistaa
tuoksuvat tuolla etäällä
eksyn niihin tahallani
jotta voisin tuoksua aina niiltä
metsien ominaishaju yllättää positiivisesti skeptikonkin
kokeile vaikka
kävelin pitkin askelein virtaa väärään suuntaan
ja mietin, miksi tuo joki ei ole sininen
se joka halkoo kaupungin kahdeksi eri maailmaksi
erotti meidät ennen kuin tunsimme toisemme, kävelimme samoja rappusia kotiin
tänään erehdyin kotimatkalla kurkottelemaan joen aaltoja
siltä oli viety värit
kalastetaan yhdessä puhtaammilla vesillä
odotan kesän sinisyyttä ja huolettomuutta,
sinua ilman paitaa
sitä, milloin ruoho on tarpeeksi lämmin että voin antaa sen kutittaa varpaita
sormesi väsyvät jo
ajatellessani aikaa ja virtaavaa tajuntaa
ruokani jäähtyi ja kutistui puolet pienemmäksi
evästauot ovat aina liian lyhyitä
spatiotemporaalinen kysymys tähän väliin olisi paikallaan:
onko tuo ruoka enää sama ruoka kuin se oli hetki sitten?
pidin joskus metafysiikasta
niin paljon että otin siitä valinnaisia kursseja
opiskelin jopa kotona
unohdin hetkellisesti nimeni
tai ehkä sillä ei silloin vain ollut merkitystä
pidän monimutkaisista asioista ja siitä, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää
missä vaiheessa kissa alkaa olla olemasta kissa
mihin tämä pöytä loppuu
onko pääni oikeasti tässä ja sitä rataa
pyörittele vain päätäsi, mutta ajassa voi tapahtua muutoksia
tänään ei ehkä olekaan enää tänään vaan jo huomenna
tarkastitko taivaanrannan joko aurinko jo nousi?
vain sinä voit maalata yhtä hienon kuin se oikeasti on
sinulla on siihen parhaimmat työkalut, siveltimet, sormenpäät, salaisuudet
jos haluaisit nyt päättää tämän päivän ja maalata sen
uskoisin sinua
katsoisin ihaillen varjoja jotka sinä olet luonut,
me ja tämä kaupunki yhdessä
ne pitenisivät ja peittäisivät jokaisen silmät
olisi ilta, varjoleikit seinillä
ja nukkumaanmenoaika
hengitetäänhän samaan tahtiin ennen kuin nukahdetaan
