Kirjoitusharjoitus

 

 

Sinä päivänä, maatessaan kylmän maan seassa, mullan tunkeutuessa hänen sieraimiinsa ja kaarnan pistellessä ihoa, tyttö ymmärsi ettei kukaan ymmärtäisi.

Hänen oli ollut pakko paeta.

 

Hetken päästä olisi ollut liian myöhäistä, sillä muodonmuutos oli alkanut.

Sulat puhkosivat selän valkoisen ihon. Lapaluiden alla kutitteli kipu ja kasvaneet höyhenet huojuivat vaimeasti tuulen mukana ihon pinnalla. Kuin olisivat lohduttaneet, yrittäneet silittää kivun pois.

 

Tyttö ei kyennyt liikkumaan. Sormet ja kämmenet lepäsivät maata vasten jäykkinä, jähmettyneinä asentoon ennen muodonmuutosta. Jähmettyneinä vanhaan ruumiiseen, joka nyt oli vain valkoista nahkaa ja luita.

Tyttö hengitti maata, imeytyi siihen. Jokaisen varovaisen hengityksen mukana kohosivat sulat.

 

Pian tyttö tulisi ymmärtämään niiden tarkoituksen.

 

Sivulauseita-blogin Helmin kirjoitusharjoituksen innostamana, tein minäkin kymmenen minuuttia kestävän pienen kirjoitusharjoituksen. Valitsin kuvan, tuijotin sitä minuutin ja kirjoitin jäljelle jääneen ajan (9min) siitä. Yllä siis siitä syntynyt pieni teksti, jota ei oikeastaan sen kummemmin edes sensuroitu tai viilattu.

Kiitos Helmi, että muistutit tästä erinomaisesta keinosta saada teksti virtaamaan! Oli päässyt unohtumaan, vaikka joskus olen kuvia käyttänyt inspiraation lähteenä paljonkin. 

 

Kuva: Laura Makabresku