Blogi 1 vuotta!
Tänään on se päivä, jolloin blogini P.S C’est moi!, täyttää vuosia. Tai oikeastaan yhden sellaisen.
Blogini syntyi siis tasan vuosi sitten.
Sitä edelsi:
jahkailuja, päätöksien tekoja, epävarmuutta, peruutuksia, ujoutta ja epäilyä.
Mutta myös:
innostusta, kihelmöintiä, syyhyäviä sormia, jännitystä ja tahtoa.
Ja niinpä päätin perustaa oman blogin ja kirjoittaa lopulta ensimmäisen postauksen.
Enkä ole katunut hetkeäkään.
Toki on ollut hetkiä, jolloin on mietityttänyt että onko hyvä näin, kirjoitanko asioista jotka kiinnostavat ihmisiä ja mikä on blogini suunta. Olen miettinyt sitä, millaista blogia haluan rakentaa.
Mutta olen silloin yrittänyt kuulostella sisältäpäin omia tuntemuksia ja noudattaa sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä ja luontevalta.
Siltä, että tämä on mun juttu.
Ja oikeastaan oman blogini aloitin siltä periaatteelta, että halusin ylläpitää omaa kirjoitustaitoa, säilyttää kirjoittamisen virtaavana ja ylipäätänsä kirjoittaa. Oli se sitten enemmän asiatekstiä, tajunnanvirtaa, runoutta tai jotain sieltä väliltä.
En ole halunnut yrittää lokeroida blogiani mihinkään tiettyyn kategoriaan ja olen halunnut pitää kirjoitustyylini aika vapaana. Kirjoittelen vähän sitä, mitä sattuu ja millaisessa muodossa tuntuu hyvältä.
Blogin pitäminen ei ole ainoastaan auttanut säilyttämään kirjoittamista aktiivisena, vaan se on ollut myös kanava kirjoittamiselle. Sillä (tämä voi tuntua taiteelliselta kliseeltä mutta) minulla on tarve kirjoittaa. Jos en kirjoita, olo alkaa tuntua vähitellen tukkoiselta. Ja tuntuu, että kaikki päässä liikkuva massa kasautuu jonnekin jumiin. Toisaalta minulla on ollut myös aikoja, jolloin en ole kirjoittanut ollenkaan. On tuntunut mahdottomalta aloittaa mitään. Pelkkä koneen ääreen istuminen ja wordin tyhjän sivun tuijottaminen tai kynän laskeminen paperille on ahdistanut. Olen päätynyt tilanteeseen, jossa olen lukossa.
Blogin pitäminen on kuitenkin auttanut tässä asiassa. Se on pitänyt minut kirjoittamassa. Pois lukoista ja solmuista.
On minulla ollut täälläkin taukoja kirjoittamisesta ja silloin on hiukan ahdistanutkin, mutta yleensä tauot ovat johtuneet muista kiireistä. Blogi on aikamoinen aikasyöppö ja joskus sille ei ole aikaa ja varaa antaa edes pikkusormea.
Tässä blogivuoden aikana olen kokenut monia ilon ja innostuksen hetkiä.
Jee-hetkiä.
On ollut kiva löytää uusia tyyppejä täältä Lilystä, joiden kanssa jutella ja keskustella asioista. Ja olen kiitollinen ja ilahtunut jokaisesta kommentista tai tykkäyksestä, jonka olen saanut. Ne ovat kullanarvoisia. Erityisesti kommentit. Siitä tulee hyvä mieli, kun joku kertoo että kirjoitukseni on ilahduttanut tai inspiroinut tai herättänyt ajatuksia. Siitä tulee olo, että vau. Huippua, että joku on ajatellut samalla tavalla tai että kirjoitukseni voi koskettaa tai että joku ymmärtää näitä hassuja ja omituisia ajatuksiani.
Ja on ollut mahtavaa kuulla ja huomata, että siellä on ihmisiä jotka lukevat säännöllisesti blogiani ja pysyvät mukana matkassa. Palaavat aina uudelleen luokse.
Kiitos siitä.
Mahtavampaa ja rikkaampaa on aina se, että joku siellä lukee ja seurailee. Etten kuitenkaan kirjoita vain itselleni, vain tyhjään ilmaan, ilman että kukaan on ottamassa vastaan.
1 vuotta.
Hurraa!
P.S Otan mielelläni vastaan kommentteja blogistani, oli ne sitten ruusuja tai risuja!
Ja saa tietty kommentoida kaikesta muustakin maan ja taivaan välillä.