Rakas baletti

                                                                                               Kuva: Petri Huhtinen

 

Hyppään.

Jalkani irtoavat maasta ja kohoan. Olen ilmassa, olen kevyt, olen hetken joku muu.

Puuterilunta, hikipisaroita, kevyttä ilmaa kainaloiden alla. Tanssin.

Nilkat, polvet, ylösveto.

Pitkä niska, käden kaari, pehmeys ja voima.

Kauneus.

Olen onnellinen ja tässä.

Ei ole muuta hetkeä.

 

Nuttura päässä sukkahousuissa on hyvä olla. Tanssisalissa muiden ja oman vartalonsa kanssa ja sen liikkeiden. Hikiset tossut jalassa. Niin on ollut jo monta vuotta, oikeastaan melkein koko ikäni. Baletti on muuttanut minua ja voin sanoa ihan varmaksi, etten olisi tällainen ilman sitä. Enkä haluaisi olla ilman sitä. 

En tiedä, että mikä siinä on että kun puhuu jostain hyvin tärkeästä asiasta, ei yhtäkkiä olekaan mitään sanottavaa. Tai oikeastaan niin päin, että sanottavaa olisi mutta on yhtäkkiä mykkä. Ei osaa muotoilla asioita niin kuin haluaisi. Nyt tuntuu jotenkin siltä. Ollaan ehkä liian tärkeiden asioiden äärellä. 

 

” If you’re not dancing, you’re wasting your feet. “

 

Olen miettinyt, että mitä tekisin jos en tanssisi. Millainen olisin? Olisinko joku muu? En olisi myöskään tavannut niitä ihmisiä, jotka olen balettimatkallani tavannut. Luulen, että vaikka vanhempani eivät olisi laittaneet minua 4-vuotiaana balettikouluun, olisin varmaan jotenkin muuten löytänyt tieni tanssin pariin. Kaikki tiet vievät tanssiin. Jos en tanssisi jaloillani, mitäköhän niillä tekisin. Tanssi on ainakin yksi parhaimmista ja ihanimmista asioista, joita niillä voi tehdä. Baletti on myös muokannut jalkani sellaisiksi kuin ne nyt ovat.

Ne ovat vahvat, lihaksikkaat, niissä on muistijälkiä rakoista ja hiertymistä ja vaivasenluut hiukan törröttävät. Ne ovat tanssijan jalat.

 

Toki niissäkin olisi omasta mielestä parantamisen varaa, niin kuin ylipäätänsä omassa tanssissakin. Baletti on siitä kiva ja kamala harrastus, että siinä ei voi ikinä olla täydellinen. Aina voi tehdä jonkun asian paremmin. Aina jalka voi olla korkeampi tai tasapaino parempi. Mutta aina voi myös kehittyä ja olla parempi.

Välillä lajin perfektionistinen luonne turhauttaa, erityisesti silloin kun tietää miten liike kuuluisi mennä, näkee sen päässään, mutta vartalo ei pysty tai ei tottele. Mutta toisaalta perfektionistisuus on myös asia, joka minua baletissa kiehtoo. 

 

“ First comes the sweat. Then comes the beauty if you’re very lucky and have said your prayers. “
             –George Balanchine

Haluan olla parempi, saavuttaa omat tavoitteeni ja olla itseeni tyytyväinen. Ja se tunne, kun onnistuu. Se vasta on jotain. Oli kyse sitten tendusta, käden kaaresta, piruetista tai vaikka koko variaatiosta.

Tähtään kauneuteen, siihen että liikkeet ja linjat muodostaisivat yhdessä jotain, joka näyttää kauniilta ja kevyeltä, mutta myös tuntuu vartalossa oikealta ja hyvältä. Ja se kauneus, jos siinä onnistuu, ei ole helpolla saatavissa. Se ei vain tule, vaan se eteen täytyy tehdä töitä. Erityisesti harrastelijan, mutta myös ammattilaisen.

Vaikka itse tanssinkin ihan harrastetasolla, olen aina treenannut tosissani. Joskus kävi vähän myöhemmin varovaisesti mielessä, että olisi se ollut mahtavaa jos olisi voinut tanssia ihan ammatikseen. Mutta nämä kaikki ajatukset tapahtuivat vähän myöhään, liian vanhana, ja asia jäi. Vitsailen joskus, että olen varmaan vanhana samanlainen kuin Billy Elliotin mummo, joka hokee ”I could have been a professional dancer” ja tekee plien.

 

“ The spine is the tree of life. Respect it. “
             –Martha Graham

 

Lähivuosina olin jollain tavalla kadottanut tanssin ilon. En ollut edes sitä oikein itse tajunnut, vasta näin myöhemmin katsottuna, irtaannuttuani vanhasta ja jostain joka ehkä oli kahlinnut minua ja pitänyt paikallaan, ymmärsin että se oli ollut kadonnut jo jonkin aikaa. Olin usein stressaantunut treeneissä, ahdistunut, kyllästynyt ja lähdin välillä kotiin kiukkuisena ja negatiivisena. Otin paineita esityksistä ja omasta suorituksestani. En tainnut oikein ymmärtää sitä itsekkään, että mistä oli kyse tai että kaikki ei ollut niin kuin piti.

 

 

Tein ison ratkaisun ja vaihdoin balettikoulun, jossa olin ollut koko ikäni ja jossa oli osa hyvistä ystävistänikin ja loistava porukka (terveisiä vain kaikille ihanille!), täysin uuteen kouluun. Vähän jännitti ja mietitytti, että teinkö nyt virheen. 

Nyt puoli vuotta oltuani uudessa balettikoulussa, olo on hyvä. Olen löytänyt tanssista uusia puolia ja mikä tärkeintä, tanssin ilon. Nautin jälleen tanssimisesta ja melkein joka tunti hymyilen ja tunnen nautintoa vartalossani, sillä sitähän tanssin pitäisi olla.

 

Toki edelleen kaipaan joitain asioita vanhasta koulusta, mutta luulen että olen löytänyt kuitenkin sen tärkeimmän, jonka kadotin. Ja kaikissa paikoissahan on varmasti hyvät ja huonot puolensa, joten turha niitä lähteä tässä pohdiskelemaan.

Joskus pitää kunnioittaa itseään sen verran, ja lähteä oman hyvän olon perään. Löytämään takaisin sinne, missä pitäisi olla. Sinne, mikä tuntuu oikealta. Kuunnella selkärankaa ja kunnioittaa sitä. Vaikka joutuisi samalla myös hylkäämään jotain. Tanssia, niin että se tuntuu hyvältä.

minä hymyilen ja teen tendusarjaa

kuuntelen klassista musiikkia 

mietin miten pää, jalat ja käsi soljuvatkaan yhteen

omaksi liikkeeksi ja nostan niskaa

        kuin joku vetäisi siitä

hikipisara valuu alas selkää pitkin,

imeytyy balettipukuun

kuin en huomaisikaan

peilissä ei ole muuta kuin tanssia

         ja päässä

liikettä, yhtä viivaa ja lattia notkeiden jalkojen alla

se on tukeva vaikka jalat väsyisivätkin

hyppää vasten ilmaa, piruetit ovat sinun

joten laita ne pyörimään

pyöri ja unohda kaikki

        tämä päivä, viime viikko, ehkä koko elämä

ojenna käsi liikkeelle ja se ottaa vastaan

jalkojesi lämpö, tossujen ääni,

helman heilahdus,

nämä kaikki olivat hetki sitten

se meni jo

         sujahti huomaamatta ohi

ei se mitään, jos varpaat, nilkat, jalat

menevät joskus solmuun

avaa ne ja olet taas siinä

hengittäen vähän nopeammin

mutta yhä pidemmälle,

           pois arjesta

olet liike joka nousee tämän hetken yläpuolelle

kuin huomaamatta

        selkäranka taipuu,

              yllättävän kaarelle

klassinen musiikki soi ja olet jossain muualla

 

Kun tanssin, unohdan kaiken muun. On vain minä, vartaloni uudet ulottuvuudet, liikkeen sointi ihossani, jatkuvasti vaihtuvat linjat, venyvät jäsenet ja pehmeys. Niin kuin jo Billy Elliotkin kyseisessä elokuvassa osuvasti tokaisi, kun häneltä pääsykokeessa kysyttiin, että miltä tuntuu, kun hän tanssii:

” …Then I like, forget everything. And… sort of disappear. Like I feel a change in my whole body. And I’ve got this fire in my body. I’m just there. Flyin’ like a bird. Like electricity. Yeah, like electricity. “

 

Sinä sen sanoit, Billy. Sinä sen sanoit.