Tuliaismaljakko
Minun on pitänyt kertoa maaliskuisesta matkastani Tallinnaan, mutta aika on kulunut ilman että olen ehtinyt tehdä monille asioille yhtään mitään.
Nyt kuitenkin ajattelin esitellä maljakon, jonka ostin tuliaiseksi ihan itselleni (tai oikeastaan meille kotiin).
Tämä on maljakko, jonka takia palasin takaisin vanhankaupungin koukeroisia, mukulakivisiä pikkukatuja ja portaita noin viiden minuutin päästä siitä kun kaupasta oli lähdetty tyhjin käsin.
Vain huomatakseni, että kauppa oli juuri mennyt kiinni.
Siinä sitten koputtelin ärsyttävänä asiakkaana oveen ja kuikuilin ikkunoista tuloksetta.
Tämä oli niitä kertoja, kun yrittää ajatella olevansa järkevä ostaja eikä halua ostaa kotiinsa mitään, mille ei ole mielessä jo paikkaa. Eikä osta.
Tämä oli niitä kertoja, kun tajuaa että olisi sittenkin pitänyt vain ostaa.
Ihastelin pientä käsintehtyä, paikallista keramiikkataideteosta kaupassa aika kauan. Ihastuin sen epätasaiseen pintaan, säröihin, eläväiseen väriin, epämääräisiin viivoihin ja sen persoonalliseen muotoon. Siihen, että siitä näki että joku oli sen omin käsin tehnyt. Palasin aina sen luo takaisin sitä hipelöimään ja koitin kovasti miettiä, minne päin kotia se sopisi tai mitä käyttöä sillä olisi. Kaupassa siihen oli laitettu kynttilä. Minua se kutsui ennemmin maljakkona, johon voisi keväällä ja kesällä laittaa suloisia kukkia. Hullu kukkanainen nosti taas päätään.
Tarina jatkuu niin, että palasin siis tyhjin käsin hotellille.
Oli matkan toiseksi viimeinen päivä.
Tarina ei kuitenkaan pääty tyhjiin käsiin.
Seuraavana päivänä, noin viisi minuuttia ennen kuin taksi tuli noukkimaan meidät takaisin satamaan kohti kotia, lähes juoksin alas niitä mukulakivisiä katuja ja päädyin kaupan ovelle juuri kun se avasi ovensa.
Siellä se oli odottamassa, pienen pieni, mutta ihastuttava maljakko.
Tervehtiminen. Maljakko kätösiin. Rahat käteen. Maljakko kääreeseen. Pöytään sormilla ärsyttävää naputtelua. Hermostunutta höpöttelyä. Vuolaita kiitoksia. Näkemiit. Harppominen ylös mukulakivikatuja, mäkiä, kujia ja aukioita. Matkalla kirkko, ihmisiä, vauhtiviivoja, hassuja katujen nimiä kuten Kohtu tai Pikk Jalg. Huohotus. Perillä. Hymy. Maljakon kevyt paino kassissa.
Ja nyt se on tuossa ikkunalaudalla. Tällä kertaa pääsiäisestä unohtuneet pajunkissat sisässään.
Jep, pääsiäisestä. Sanoinhan, miten aika on huomaamatta kulunut.
Uniikki, omalaatuinen, käsintehty pikku maljakko.
Se ei tiedäkään, miten sen perään juostiin.