Kun tyttö mokkatakin päälleen puki

Kun tyttö mokkatakin päälleen puki

Olin unohtanut Olga-neidin. Luulin, että häntä ei enää ollut. Mutta siellä Yliopistonkadulla sijaitsevassa porttikongissa hän edelleen piileskeli näiden kaikkien vuosien jälkeen. Sieltä hänet yhtenä päivänä löysin ja samalla ruskean rotevan mokkatakin ylleni. Olga-neiti on kirppis, jonne joskus vuosia sitten eksyin vaellellessani hiukan päämäärättömästi kaupungissa. Jostain syystä porttikongin varjot kutsuivat ja pujahdin sisään. Sisältä löytyi Olga-neiti […]

Pariisin balettikaupat

Pariisin balettikaupat

Pariisissa oli kauppoja. Ihania kauppoja. Mikä ei ole yllätys varmasti kenellekään. Erityisesti tanssikaupat ja niiden valikoimat kiinnostivat vintage ja second hand-putiikkien lisäksi. Balettikaupat olivat ne, joiden perässä muun muassa lauantaina kuljeskeltiin. Viikonloppureissulla aika on rajallinen, joten kävin lähinnä kaupoissa, jotka sijaitsivat samalla suunnalla. Välistä jäivät siis esimerkiksi Blochin liike Champs-Élysèesin lähistöllä, Fame la maison de […]

Père-Lachaisen hautausmaalla

Père-Lachaisen hautausmaalla

Pariisin matkan lauantaina suuntasimme hotellin herkullisen buffet-aamiaisen jälkeen mahat täynnä Père-Lachaisen hautausmaalle. Voin rehellisesti sanoa, että kyseinen hautausmaa on kaunein hautausmaa, mitä olen nähnyt. Samaan aikaan karu ja kolkko, mutta kuitenkin myös niin vehreä ja täynnä elämää ja kauneutta.  Ja voin rehellisesti sanoa, että hyvän aamupalan syöminen ja maha täynnä oleminen kannatti, sillä kävelemistä riitti. […]

Anorakki on paras takki

Anorakki on paras takki

R-collectionin anorakki, miten klassikko. Mieleen tulvahtavat partioaikojen muistot, jolloin paineltiin lippukunnan anorakissa pitkin metsiä. Juuri silloinkin R-collectionin sellaisessa. Rintataskussa luki isolla Nuotiotytöt ja selässä komeili iso valkoinen nuotio. Olin ehtinyt jo unohtaa anorakit ja R-collectionit vuosiksi, kunnes näin viime kesänä kaverillani R-collectionin anorakin. Näyttipä hyvältä, reippaalta, mukavalta, kätevältä ja nostalgisen partiomaiselta. Vähän kaikenlaiselta hyvältä. Ja […]

Lauantaimämmi

Lauantaimämmi

Tähän lauantaihin kuului tenttiinlukua, ulkoilua kirpeän kylmässä ilmassa (aurinko lämmittää), kaverijumppailua (huomenna kipeät lihakset muistuttavat lusmuiluista) ja mämmiä. Siis mämmiä! Ikinä ei ole liian aikaista mämmin syömiselle, sanon minä. Kauppoihin laatikot putkahtivat jo jokin aika sitten, mutta silloin sellaisen mukaan nappaaminen tuntui vähän liioittelulta ja naurettavalta. Pääsiäiseenhän oli vielä kuukausi. Nyt siihen on pari viikkoa ja uskalsin […]