Jäävuoresta ja itsensä paljastamisesta
En aio kirjoittaa itsensäpaljastelusta. Vaikka otsikko sinne päin hiukan kallistuukin.
Mutta siitä minulla ei oikeastaan ole kokemuksia. Joskus kotioloissa ehkä vahingossa ja kerran verkkokalvoille painautuneessa näyssä metsänreunassa. Oli partion venekunnan Ahvenanmaan pyöräretki, nuoret tytöt ja onneksi alamäen vauhti. Se oli oikeastaan siis vain viuhahdus.
Mutta mietin.
Mietin mitä paljastaisi itsestä.
Miten paljon.
En halua jakaa kuvia siitä, minkälaisia alusvaatteita olen ostanut. Sellaisiakin välillä näkyy. Eikä siinä mitään pahaa, jos itselle se sopii. Omat rintsikat blogipostauksen ensimmäisenä kuvana eivät kauheasti houkuta. Ne kuuluvat omalle iholleni, vaatteiden alle. Vain harvojen ja valittujen nähtäväksi. Vaikka ne olisivatkin sitten kauniita pitsiunelmia. Tai hiukan kulahtaneita ja venahtaneita sellaisia.
Enkä välttämättä halua jakaa kuvia omista rakkaistani, ystävistäni. Joskus olen jakanut joitain salamyhkäisiä sellaisia, joissa näkyy hiukan eikä niin selkeästi. Joskus tekisi mieli laittaa kaikkien näkyville, huutaa, että nämä ovat ne siistit ja parhaat tyypit.
Toi on mun rakas. Toi on mulle tärkeä.
Ehkä joskus paljastan jotain enemmän, ehkä joskus kerron tarinoita tärkeistä ihmisistä, hetkistä heidän kanssaan, näytän kuvilla, en pelkästään kirjaimilla.
Mutta olen miettinyt, että kuinka paljon haluan paljastaa itsestäni. Ei pelkästään täällä, vaan myös muuten.
Olen aina pitänyt Hemingwayn jäävuoriajatuksesta. (tai no, oikeastaan tekniikasta)
Sen voi ajatella sopivan aika moneen, ei pelkästään kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen.
Ajattelen itse olevani hiukan kuin jäävuori.
Minusta näkyy vain pieni huippu, mutta veden alla on oikeastaan vasta se koko tarina.
Ja mehän olemmekin koostumukseltaan oikeastaan noin 80% vettä.
En tiedä, mihin tämä nyt liittyi mutta jännä juttu kuitenkin.
Täytyy tunnustaa, että päässäni on joskus aika hassuja ja outoja asioita. Voin pääni sisällä poiketa täysin meneillään olevasta keskustelusta, tajuta että en ole ollenkaan kuunnellut tai möläyttää ilmoille omien ajatuksien keskeltä jonkun tilanteesta tai keskustelusta täysin erillisen ja omituisen ajatuksen. Päässäni se on tuntunut täysin järkevältä, mutta aina kaikki eivät ole pysyneet mukana ajatuksenjuoksussani tai ymmärtäneet.
Nuorempana tuntui, että olin ehkä hiukan väärinymmärretty. Saatoin sanoa tai pohtia asioita, joita muut eivät ymmärtäneet tai osanneet ajatella ja minut välillä leimattiin vähän hassuksi tai blondiksi. Hassun tai hölmön allekirjoitan, blondin vain hiustenväriä tarkoittavana, en tyhmään viittaavana.
Tai ehkä olin itsekin hiukan epävarma itsestäni. Ehkä olimme kaikki vähän nuoria.
Tuntui, että en ehkä saanut olla kuitenkaan ihan oma itseni. Tai yritin, mutta tapani ajatella oli toisille välillä vähän liian erilainen. Tai olin vasta matkalla sinne, mutta hiukan eksyksissä. Sivupoluilla.
Huomaan, että taidankin paljastaa itsestäni vahingossa nyt asioita. Olen sukeltanut veden alle.
Olen vanhempana vetänyt rajat myös ystäviin. Nykyään tiedän, keiden kanssa minun on hyvä olla. Keiden kanssa ei. Ja keiden kanssa voin olla täysin oma itseni.
Keille uskallan vilauttaa vedenalaisia osia.
En halua tuhlaa aikaani ihmisten kanssa, jotka eivät minua ymmärrä. Joiden kanssa joudun jatkuvasti analysoimaan ja tutkailemaan itseäni. Olemaan aina hiukan varpaillaan. Sillä ympäriltäni löytyy myös ihmisiä, jotka ymmärtävät. Ovat samalla aaltopituudella. Tietävät, millainen minä olen ja hyväksyvät minut sellaisena. Eivät kyseenalaista. Ja heidän kanssaan ei tarvitse varpistella tai varoa.
Tiedän, ihmiset ovat erilaisia. Ihmiset ajattelevat eri tavoin. Enkä syytä ketään.
Luonnollista on, että toisten kanssa vain tulee paremmin toimeen.
Ja joskus toisista kasvaa ulos.
Itseasiassa minun piti kirjoittaa vähän toisesta asiasta. Siitä, mitä haluan paljastaa täällä ja kuinka paljon. Mutta tapani mukaan tajuntani lähti virtaamaan hiukan omille teilleen.
Enkä oikeastaan jaksa nyt tiivistää, karsia tai kahlita asioita. Uskon, että aidointa on se mikä virtaa. Aidointa on se, mikä tulee luonnostaan, pidättelemättä. Ja joskus on kiva vaan antaa asioiden tulla sellaisina kuin ne tulevat. Jättää siistiminen ja järjestäminen sikseen.
Mutta siitä itsensä paljastamisesta vielä vähän.
Rajat on vedettävä. Rajat yksityisyyteen on vedettävä. Haen ehkä vielä omia rajojani täällä. Mutta luulen, että olen löytänyt haarautuvista teistä sen oikean. Pitää vielä ratkoa, lähteäkö silloin tällöin sivupoluille ja mitä juuria ja kantoja varoa.
Kai itsensä paljastaminen on hiukan kuin nuorallataiteilua. Toisille paljastaa ihonalaisia asioita enemmän, toisille taas ei. Olen oppinut valitsemaan tarkoin, keille näyttää tie ihoni alle. Keille paljastaa pään sisältä ajatuksia. Sellaisia, jotka ovat siellä veden alla. Joskus on tullut tehtyä virhevalintoja, mutta niistä oppii.
Jotkut näkevät ehkä vain jäävuoren huipun, jotkut veden alle. Tummaan pohjaan jatkuvan vuoren.
Joskus pohjaa ei ehkä edes näy.
