15.4.2015 pau

Kun tyttö mokkatakin päälleen puki

Olin unohtanut Olga-neidin.

Luulin, että häntä ei enää ollut. Mutta siellä Yliopistonkadulla sijaitsevassa porttikongissa hän edelleen piileskeli näiden kaikkien vuosien jälkeen. Sieltä hänet yhtenä päivänä löysin ja samalla ruskean rotevan mokkatakin ylleni.

Olga-neiti on kirppis, jonne joskus vuosia sitten eksyin vaellellessani hiukan päämäärättömästi kaupungissa. Jostain syystä porttikongin varjot kutsuivat ja pujahdin sisään. Sisältä löytyi Olga-neiti ja pujahdin porttikongin sisällä sijaitsevaan liikkeeseen sisään. Tiloja toisten tilojen sisässä.

Nyt kävi sama homma. Olin porttikongin viereisessä kahvila Elwiinassa sorisemassa ja porisemassa kavereiden kanssa, kun lähdettyäni sieltä mieleeni juolahti muistot Olga-neidistä. Astuin sisälle ja siellähän se oli vielä. Tosin aukioloajat ovat vähän arvoitukselliset, joten ne kannattaa tarkistaa etukäteen ennen kuin vierailee Olga-neidin luona.

Mutta takaisin tarinan päähenkilöön, joka ei suinkaan ole Olga-neiti vaan ruskea, kaikin puolin epätäydellisen täydellinen mokkanahkatakki.

Takki on vähän suuri minulle, joudun kiristämään sen tiukaksi vyöllä ja muokkailin sitä poistamalla olkatoppaukset, jotka korostivat entisestään takin kasariutta ja reilua kokoa. Takki on myös aika painava, sillä se on täyttä tavaraa. Nahka on kunnon mokkanahkaa, paksua ja vahvaa, ja takin vuoren sisällä on vielä lisäksi toinen villainen vuori, joten takki pitää tuulta ja on yllättävän lämmin. Sen alle kun pukee paksuja paitoja, uskon että takki menee pakkasilmoillakin. Joskus takit tehtiin huolella ja rakkaudella, kunnon vuorilla ja lämmöllä.

Takki on aika kiva. Olen käyttänyt sitä jo ihan täällä Suomen pienessä Turussa ja Pariisin kaduilla. Se näyttää kaikissa maisemissa hyvältä ja tuntuu hyvältä päällä. On kivaa vaihtelua, että niukkojen ja lyhyiden nahkatakkien sijaan takki on reilun kokoinen ja malliltaan pidempi.

Kun tyttö mokkatakin päälleen puki, seurasi hymyjä, hypistelyjä ja lämmin olo.