Lilluntaa, kelluntaa ja ajelehtimista
Olen hyvä ajelehtimaan.
Osaan lillua ja kellua, sulkea jotkut stressaavat asiat pois ja antaa vaan olla. Olen ehkä lillunut vähän liikaakin esimerkiksi opiskelumerillä. Olen tehnyt kaikenlaista muuta, kauheasti vähän kaikenlaista samaan aikaan, sitäjatätä, kokoajan joku projekti menossa ja lykännyt tietynlaista vastuuta.
En ole tarttunut kiinni, vaikka olisi pitänyt.
Sen takia olen usein myöhässä aikatauluista. Ne eivät ole minua varten, vaikka kuitenkin tarvitsen niitä. Kipeästi. Sillä ilman aikatauluja en kai olisi ikinä ajoissa. Vaikka usein olen myöskin myöhässä.
Mutta ajalehtiminen ja lilluminen on kivaa. Voi sulkea silmänsä ja antaa aaltojen keinuttaa. Sitä muodostaa eräänlaisen toisen ihon, kilven, oman ihonsa päälle.
Vähän niin kuin supersankareilla.
Muuttaa ihonsa luodinkestäväksi. Mikään ei voi haavoittaa, eikä mikään ahdista. Ei stressi, ahdistus opinnoista, ei huolet eikä murheet.
Mökillä, luonnon, meren ja kaiken vihreyden keskellä, poissa kaupungista saavutan yleensä huippuhetkeni ajelehtimisen ja lillumisen osa-alueilla. Olen vain.
Päässä liikkuu pehmeitä ajatuksia, ei mitään kovaa tai häiritsevää. Päivät koostuvat aaltojen liplatuksesta, mahan täyteen syömisestä, metsässä tai puutarhassa vaeltelemisesta, luonnon äänistä, surisevista ötököistä, löylyistä, huojuvasta laiturista ja lämpimästä kalliosta. Ehkä myöhemmin kesällä hyttysen puremista.
On kai taito pystyä blokkaamaan kaikki inhottavat ja ahdistavat asiat. Mutta jännä juttu on se, että
sieltä ne joku päivä tulevat.
Ehkä silloin kun palaa kaupungin meluihin ja tomuun.
Ehkä silloin kun tajuaa että on vierähtänyt ihan liian monta päivää ja olisi pitänyt tehdä sitätätätota.
Ehkä silloin kun tuntee jonkin raskaan painon rintakehän päällä ja se uhkaa nousta hartioihin ja sieltä kurkkuun.
Ehkä silloin kun huomaa, että on kävellyt monta päivää otsa rypyssä, kulmat kurtussa ja aivan kaikki on ärsyttänyt.
Ehkä silloin kun ymmärtää, että kukaan ei tee asioita puolestasi.
Tai se on ehkä helppo ymmärtää, mutta on eri asia käyttäytyä sen mukaan. Jotkut ihmiset ovat sellaisia, että nappaavat saman tien kiinni asioista ja tekevät ne tuosta vaan. Olen ehkä siitä hieman kateellinenkin. Minä harrastan välillä ajelehtimista ja en aina oikein osaa tarttua kiinni. Tai oikeastaan se riippuu asiasta – joskus olen hyvinkin tehokas. Nappaan kiinni ja lujaa.
Eivätkä ne asiat ole koskaan olleetkaan poissa. Siellä ne ovat odottaneet omia tähtihetkiään. Pulisseet sivulauseita päässä suurpiirteisten päälauseiden joukossa ja pitäneet omia monologejaan. Ja kyllä olen ne kuullut, välillä liiankin lujaa ja sen takia olen paennut.
Avomerille lillumaan ja ajelehtimaan aaltojen seuraksi. Moikannut kaloja ja vedenalaisia arvoituksia. Kietoutunut levien taakse piiloon.
Ja joskus ne ovat vetäneet minut liian syvälle tummiin, viileisiin vesiin.
Mutta on noustava vedestä, kuivattava itsensä ennen kuin vilustuu ja elettävä niin kuin maanelävät.
Sillä haluan olla valmis, vaikka se onkin koko elämän kestävä prosessi. Aina joskus on tartuttava asioista kiinni, jotta pääsisi eteenpäin. Käsiteltävä inhottaviakin asioita ja hallita stressiä. Vaikka se tuntuisikin joskus vaikealta. Joskus sitä on hyvä ajelehtimisen sijaan nousta aaltojen päälle ja kiljaista kovaan ääneen
jiihaa!
ja ratsastaa aamunkoittoon voittajana.
Lilluntaa ja ajelehtimista ehtii aina harrastaa.
Ja joskus sitä voi kokeilla myös kuviokelluntaa.